Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Muutaman lähteen näillä tasamailla tiedän ja yhden isomman laajojejn hiekkakankaiden laidalla, josta koko kunta ottaa vesijohtovetensä. Tuo lähde on myös puron alkulähde, muttei enää. Pumppurakennuksen vieressä lähteen vesipinta näkyy olevan monta metria maanpinnann alapuolella. Täällä purot lähtevät yleensä suuremmilta soilta ja norot epämäärisiltä suo-metsä alueilta.
Lähdenoroja on siellä täällä, ei todellakaan mikään harvinaisuus. Vaatii vähän luonnon tuntemusta ja hoksottimia, että huomaa. Ja kyllä, on eri asia kuin rapakko.
Mutta kyllä niistä rapakoita tahtoo tulla, kun muutaman kerran ajetaan metsäkoneella yli. Viimeksi kuukausi sitten kävi näin. Lähteikköiseltä tervaleppäkorvelta lähtevä noro jäi jalkoihin. Alkoi mennä siihen rajautuva avohakkuun nurkka ravalle ja raiteille. Kesti ajaa vanhalla konstilla, ensin tukkia pitkittäin raiteisiin ja niiden päälle pikkutukkia poikittain. Kävin viikonloppuna katsomassa joko kaikki tavara on viety pois laanista, että pääsen polttopuunkeruuseen. Pikkutukin päitä törrötti pystyssä raiteista. En sano, että kuivan kesän jälkeen noro mitenkään silmille hyppäsi, mutta saniaisista ja muusta kasvillisuudesta ja yhtä-äkkisestä kantavuuden loppumisesta lievässä rinteessä olisi jotain voinut päätellä.
Metsä-Suomi sarjan ojitusjaksossa haastattelussa Panu Halme, Taina Ihaksi ja Heikki Ala-Aho. Jakso oli yllättävän hyvä. Ojitusten haitat tulivat kattavasti käsiteltyä. Itse käyttäisin termiä täydennysojitus (eikä uudisojitus) silloin kun vanhojen ojien väliin tehdään uusia.
Taina Ihaksilla on meneillään BSAG:ssä ns. koppihanke, jossa kehitetään parempia käytännön vesiensuojeluohjeita konekuskeille. Hän peräänkuuluttaa parempia paikkatietoaineistoja ja parempaa suunnittelua. Puhuttiin mahdollisesta ojitusalueiden liiallisesta kuivumisesta. Mietittiin miten valvontaa voitaisiin parantaa. Itselle tulee mieleen että metsäsertifikaatin kriteeristöä olisi mahdollista kehittää, jos vesiensuojelun vaatimustaso ei ole ajan tasalla.
Ala-Aholla oli parannusehdotuksia: ilmoitusvelvollisuus kaikista ojituksista jotta saadaan tieto kuinka paljon niitä tehdään, maksimisyvyys kuinka syviä ojia saa kaivaa sekä uudisojitusten kielto.
Ojien syvyys riippuu täysin kasvupaikasta ei siinä mitään maksimisyvyyksiä kyllä tarvi laittaa. Kyllä rämeille pitää ihan kunnon ojat kaivaa jos meinaa että niistä jotain hyötyä on.
Suomen järvet ovat alkaneet muuttua ruskeiksi ja yksi keskeinen syy vesistöjen tummumiseen on soihin kaivetut ojat, joita maastamme löytyy pitkälti toista miljoonaa kilometriä. Luontotoimittaja Markku Sipi haluaa selvittää, millaisia hyötyjä ja haittoja turvemaiden ojituksista on seurannut ja miten näitä ongelmia voitaisiin ratkaista.
Täyttä roskaa.
Ohjelma näkyy elävän menneisyydessä. Kaikki vesien humusväri tulee soiden ojituksilta.
Nämä vesistöasiat on täällä jo selvitelty. Linkit ” MetsäVesi-Raportti 2020″ ja ”Vesitalous 1/2016 sivu 29”
Empä olisi uskonut, että saan Panu Halmeelta tukea ojituksilta tuleville ravinnekuormituksille. Ovat merkityksettömiä.
Panu Halme toteaa, että ojitukset eivät aiheuta kovinkaan suuria ravinnepäästöjä ja jättää niistä puhumisen. Hesarissa ravinnepäästöt kyllä on arvioitu merkittäviksi ja niitä paisuteltu, että uhkaavat Itämerta.
Ja siinä on oikeassa, mutta humuskuormiuksesta TOC vesiin hänellä on vanhaa tietoa. MetsäVesi raportissa mainitaan, että ensimmäistä kertaa mukaan on otettu myös humus-kuormituksen vaikutus. Panu Halme ei mainitse mitään metsistä tulevasta TOC taustakuormituksesta, jotka ovat n. 95% kaikista TOC-päästöistä eli tuo osuus 95% ruskeasta väristä vesiin tulee muualta kuin metsätalouden ojituksista. Eli ei tiedä niiden olemassaolosta mitään, kun ne vasta on otettu mukaan vesistökuormitusten vaikutuksiin. Metsätaloudelle jää vain n.5 % ja ojituksille vielä vähemmän, sillä tuossa on mukana myös ojitusalueila kasvavat metsät, joilta juuri sitä metsien taustakuormitusta tulee.
Toimittajan uteluun ojien vaikutuksista metsäkanalinnuille, hän mainitsee että voisi puhua jotain 1-10% poikaskuolleisuudessa ja lienee oikeassa, sillä poikaset jo parin päivän jälkeen kuoriutumisesta pyrähtelevät jo siinä määrin, että etteivät mihinkään sammaloitunesiin ojien pohjiin jää jumiin.
Kovin ovat poikaset varhaiskypsiä KurkiEeron alueella, jos lentää pyrähtävät parin päivän ikäisenä metsäojasta yli tai ojasta pois. Riistantutkijoiden mukaan poikaset saattavat tehdä pieniä pysähdyksiä viikon ikäisenä, auttava lentotaito niille kehittyy muutamassa viikossa.
Noitten ojien lintu kuolleisuus perusuutkin siihen että poikaset hukkuvat niihin tai kastuvat ja kylmettyvät. Lentokykyisenä ne tuskin enää ojiin putoaa ja hukkuvat kuin poikkeustapauksissa.
Vaikeaa on kurjen hyväksyä muiden ilmoittamaa ojitusten vaikutusta vesistöön. Sen ole huomannut toki jo aiemminkin. Sen vuoksi ”seinälle” on turha kirjoittaa. Juupas eipäs väittelyksi menee.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään