Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 3,931 - 3,940 (kaikkiaan 6,495)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Puuki

    Akkuautojen päästöttömyys sopii isoimpien kaupunkien keskustoihin paikallisia päästöjä vähentämään. Tosin painavat autot kuluttaa enemmän rengaskumia ja tiestöä kuin kevyemmät polttomoottoriautot.   Kokonaispäästöissähän ei juuri eroa ole koska akustot…

    Hiilipäästöt ja niiden vähentäminen on valjastettu ansaintalogiikan mukaan tuottamaan lisätuloja joillekin.  CO2-päästöjen vähentäminen toimii teoriassa ilmastonmuutosta pienentävänä.  Käytännössä ei niinkään, kun ei onnistu maailmanlaajuisesti,  ja varsinkaan metsäpuolella ei ole mikään ongelma Pohjoismaissa.   Selviä faktoja ei hyväksytä todellisiksi ( esim. mh:lla aikaansaadun puun lisäkasvun suuri hiiltä sitova vaikutus).   Tosiasiat saa väistyä kun on rahastuksesta kysymys.  Saman tyylinen asia kuin esim. lääketeollisuus jossa firmat toimii valtioina valtioiden sisällä ; raha ratkaisee , ei se alkuperäinen tarkoitus.

    Tolopainen

    Miten sähköautoja voisi olla nykyistä enemmän, kun niitä ei ole saatavana. Toimitusaika on vuosi. Sähköautojen valmistuskapasiteetti ei tule koskaan kovin suuri tule olemaankaan.

    Visakallo Visakallo

    Laivoista piti tulla päästöttömiä LNG tekniikan myötä, mutta toisin kävi. Nyt ne sylkevät ilmoille puolestaan valtavat määrät metaania, kun osa LNG:stä menee sellaisenaan moottoreiden läpi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei LNG olekaan päästötöntä jos se on maakaasua eikä biokaasua ja silloinkin tarkalleen ottaen vähäpäästöistä.

    Visakallo Visakallo

    Maakaasu on pelkkää metaania, mutta sillä on nyt EU:n uusi vihreä leima.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pienentävätkö hakkuut pysyvästi metsämaan hiilivarastoa? Blogikirjoituksen mukaan kyllä, ainakin verrattuna siihen että ei hakata lainkaan. Käppyrät vastaavat melko hyvin YLE:n jutun kokonaishiilivaraston kuvaajia, joten aineisto lienee sama.

    Kuitenkin herää epäily että jos aloituksen väite pitäisi paikkansa, metsämaan hiilivarastojen olisi pitänyt pienentyä kivennäismailla koko avohakkuumetsätalouden ajan eli alkaen 1950-luvulta. Hiilitase riippuu siitä, korvaako uuden metsän kasvu ja miten nopeasti avohakkuun tai harvennuksen aiheuttaman poistuman metsästä. Jos perustamme entisten tilalle nopeammin kasvavia metsiä, ne sitovat ilmakehästä hiiltä entistä suurempia määriä.

    https://blogs.uef.fi/forest-issues/2020/05/

    Puuki

    Ilmankos  aukon kaikki kasvu kiihtyy, kun paikallinen lämpösumma maan pinnassa kohoaa ja maassa hajotustoiminta lisääntyy.   Sehän se on yksi maanmuokkauksen tarkotuskin.   Erään as.tuntijan mukaan aukon muu kasvusto kuin puun taimet vastaa hiilen sidonnaltaan kasvatusmetsän sitomaa hiiltä.      Ei ole yllätys siltä pohjalta , että tasaikänen metsä kasvaa paljon enemmän puuta/kiertoaika kuin jk:n metsä.  Siinä sitä juurikarikettakin kertyy maaperään enemmän hiilivarastoksi.

    Miksi metsän hiilitasetta ei vertailla koko kiertoajalta, kun  muutaman vuoden tilanne ei kerro kuin pienen osan tilanteesta ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aivan! Kiertoajan mittainen tarkastelu tietenkin. Pitkäaikaistutkimukset sitä varten perustetuilla koealoilla paljastavat sitten miten vuosikymmenten aikana käy maan alla, kun metsää käsitellään pitkään eri malleilla. Maan päältä tiedetään jo se että puusto kasvaa keskimäärin heikommin jatkuvapeitteisillä koealoilla.

    kaapo123

    Kasviekologian mukaan puut eli c3 kasvit kasvoivat vain 26 % kun co2 nousi,puu haluaa kasvaa hitaasti ja siksi ne kasvavat vanhoiksi.Puun solu jakaantuu ja menee 20 päivää.Eli on normaalia,että jatkuvalla kasvatuksella puilla on oma luonnonmukainen kasvuvauhti.Ihmisellä eri vaatimukset

    kaapo123

    Ihmisen vaatimus on,että puut pitää kasvaa nopeasti,mutta niin ei luonto ajattele

Esillä 10 vastausta, 3,931 - 3,940 (kaikkiaan 6,495)