Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 9,221 - 9,230 (kaikkiaan 9,566)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Scientist Scientist

    Suomessa hakkuut ovat nousseet tasolta 60 milj m3 tasolle 75 milj m3 viimeisen 30 vuoden aikana. Tämän olisi pitänyt lisätä myös Suomessa kivennäismaiden dead organic matter varastoa kuten Ruotsissa. Onko niin että Ruotsissa ei kerätä hakkuutähteitä ollenkaan ja Suomessa paljon? Ihmettelen vieläkin tätä eroa.

    Kurki Kurki

    Kyllä se maaperän hiilivarasto on luonnonmetsän sukkession aikana saanut täydennystä ja kasvanut suureksi.

    Ilvesniemen linkeistä edellä käy ilmi, että luonnon metsän 5 m3/ha/v kasvun karikesyöte ja itse metsä uudistuminenn moneen kertaan tuottaa maapohjaan 50 tonnon muuttumattoman C-varaston ainakin 10 000 vuoden aikana, jos ei jo paljon aikaisemmin, mutta ei sen enempää sillä, kun C-varasto saavuttaa tämän tason, niin varastosta hajoaa hiiltä saman verran, kun sinne tulee uutta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos tuo Kurki pitää paikkansa, eikö meidän talousmetsien kivennäismaaperän pitäisi olla edelleen jonkin suuruinen nielu, eikä lähes nolla kuten inventaariomme esittää? Ruotsi mittaa niin eri tavalla että siihen on vaikea verrata. Jospa Annikan raportista selviäisi jotain, siis ehkä tammikuussa.

    MaalaisSeppo

    Mitenkä maaperä voi olla hiilinielu? Kasvit ovat hiilinielu. Osa kasvuston hiilestä varastoituu maaperään ja osa tästä varastosta hajoaa, eli päästää hiilensä ilmaan.

    Jos kaikki metsän kasvustoon sitoutuvasta hiilestä lasketaan kasvuston nieluksi ja maaperällekin laskettaisiin hiilinielu, niin osa hiilestä laskettaisiin kahteen kertaan.

    Scientist Scientist

    Kyllähän maaperän hiilivarasto voi maaperässä kasvaa. Ruotsi tekee metsän maaperän mittaukset kerran 10 vuodessa. Välillä käytetään mallinnusta jossa mm hakkuut lisäävät maaperän nielua. Tästähän oli joku Ylen artikkeli jossa oli haastateltu Naturvårdsverketin Kanth nimistä tutkijaa. Samoin Luken Mikolaa, joka lausuu mielestäni virheellisesti että hakkuiden pitäisi aina kasvaa. Mielestäni riittää että hakkutähteiden syöte pysyy vakiona. Tosin viime kesien lämpeneminen on lisännyt hakkutähteiden hajoamisnopeutta. Luken mallin lämpötila herkkyys on tunnetusti suuri.

     

    Kurki Kurki

    https://yle.fi/a/74-20140329

    Ruotsillä näkyy olevan 5-laisia laskentataseita, Jos edes ovat taseita. 1. Elävä puusto 2. Kivennäismaat 3. Kuollut orgaaninen materia ja 4. Orgaaninen maaperä ja 5. Muut päästöt ilmeisesti CH4 ja N2O

    https://stat.fi/media/uploads/tup/khkinv/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

    Tässä linkissä sivulla 45 taulukko 1.7

    Suomella on vain 4-laisia laskentataseita. 1. kasvibiomassat (kiv.maat ja turvemaat) 2. Kivennäismaat DOM+SOM   3. Turvemaat DOM+SOM ja 4.Ojitettujen turvemaiden CH4+N2O päästöt

    Ensinnäkin pitäisi tietää, mitä Ruotsin”elävä puusto” tarkoittaa samoin kuin Suomen ”kasvibiomassat”. Onko se vain maanpinnan yläpuolisen puuston biomassan CO2-nielu vai kuuluuko siihen myös maan alla oleva kannot ja juuret.

    Tarkoittaako Suomen SOM mitä?

    Linkissä sanotaan: DOM = kuollut orgaaninen aines (kuollut puu, karike). SOM= maan orgaaninen aines

    SOM? Siis mitä on maan orgaaninen aines? Esim. vain hienojuuria, sienijuuria, pieneliöitä, mikrobeja, bakteereita. Onko puiden elävät juuret mukana?

    Open AI sanoo näin.
    SOM on maaperässä oleva orgaaninen aines, joka koostuu:kuolleista kasvien ja eläinten jäänteistä, juurista, mikrobeista ja niiden hajoamistuotteista, humuksesta

    Siis elävä puu olisi jaettu kahteen osaan maaan alla oleviin juuriin ja maan päällä olevaan runkoon+oksiin+ym.

    Kävisi järkeen, kun Luke ilmoittaa hakkuusäästön 17,2 milj.m3 CO2-nielun olevan 13,2 Mtn kertoimella 0,77, joka vastaa vain runkopuun noin CO2-sidontaa että se tarkoittaisi vain maanpäällistä osaa puusta. Luken mukaan koko elävän puun kerroin olisi 1,25 luokkaa, mutta silloin maanpäällisen osan kertoimen pitäisi olla luokkaa 1,0 kuten Ruotsissa.

    Nyt menee verailu Ruotsiin vaikeaksi.

    Helpointa olisi laskea Suomen CO2-nielu Ruotsin luvuista jollain kertoimella esim 0,85.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ymmärtääkseni puuston biomassa sisältää kaiken elävän, sekä meillä että Ruotsissa, siis myös juuret. DOM voisi olla karike ja luonnonpoistuma per vuosi. SOM puolestaan varasto johon tulee lisää ja josta poistuu hiiltä hajoamalla? Pitäisi käydä lukemassa NIR (National Inventory Report), sieltä pitäisi selvitä.

    Kurki Kurki

    Niin minäkin ole tähän saakka ajatellut, että puuston nielu on koko elävän puun biomassan maajuuret mukana. Mutta tuo Suomen kerroin 0,77 antaa ajattelemisen aihetta ei Ruotsin 1,0..1,1 niinkään, sillä on lähes puolet siitä mitä Luke antoi minulle 1,24 muutama vuosi sitten. Vaikka kuten Luke nyt ilmoittaa , että puiden latvukset ovat pienentyneet, niin ovatko ne hävinneet kokonaan?

    Noista Ruotsin eri nieluista, onko esim. kivennäismaiden nielu -20 Mtn-CO2 tase eli on varaston lisäys miinus poistuma vai onko vain lisäys? Näyttäisi olevan pelkkä lisäys varastoon.

    Itse ajattelen niin tuon Ruotsin ”orgaanisen maaperän” luokan päästö -7 Mtn vastaa Suomen ojitettujen turvemaiden CO2-tasetta eli päästö miinus nielu, joka oli 2023 n. -11 Mtn. Vai olisiko vain päästö turvemailta?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Liian hapokasta… jos odottelisi Annikan raporttia ja palaisi sitten näihin kadonneisiin sieluihin, eikun nieluihin.

    Scientist Scientist

    DEad organic matter lienee lähinnä hakkuutähteet ja karike, koska väittävät saaneensa ison maaperänielun mm isoilla hakkuilla (Kanth, Naturvårdsverket). Ruotsin tapa näyttää kovin yksinkertaiselta. Suomessa taas sorruttu liikaa monimutkaisuuden ja moniin epävarmoihin patametreihin.

    Nyt jätän tämän pohtimisen myös. Hyvää joulua kaikille keskustelijoille.

Esillä 10 vastausta, 9,221 - 9,230 (kaikkiaan 9,566)