Keskustelut Metsänhoito Mihin suuntaan metsäpolitiikkaamme pitäisi viedä?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 143)
  • Mihin suuntaan metsäpolitiikkaamme pitäisi viedä?

    Merkitty: 

    Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Näin linjataan uudessa hallitusohjelmassa. Hiilineutraalius edellyttää, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään ja toisaalta hiilinieluja kasvatetaan. Parhaillaan Suomessa on kuitenkin vireillä useampikin sellutehdashanke, jotka toteutuessaan tarvitsevat kosolti puuta. Miten metsien taloudellinen hyötykäyttö sopii yhteen hiilinielujen kasvattamistavoitteen kanssa? Mihin suuntaan tällä hetkellä suomalaista metsäpolitiikkaa pitäisi viedä?

    Live-lähetyksessä toimittaja Sari Valton kanssa keskustelemassa MetsäGroupin emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä, metsänomistaja ja MTK:n metsävaltuuskunnan pj Mikko Tiirola sekä Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä.

    Yle Ykkösellä tiistaina 3.9.2019 kello 10. Ohjelma on kuunneltavissa Areenassa lähetyksen jälkeen 3.9.2019 klo 11.30.

  • mehtäukko

    Mehtäukko ei matkusta suhdanteitten muutosten takia yhtään minnekään. Ei siis vaikuta mopon ohjaukseen.

    Aloituksen otsakkeen kysymykseen viitaten… demokratiassa huutoa pitää sietää edelleenkin, mutta olisi korkea aika osoittaa se mistä kana kuseksii. Erilaisten höykänköykän luontojärjestöjen kotkotuksille olisi asennettava tietyssä vaiheessa luu kurkkuun. Viherkauhtanaan sonnustautuneet luontohörhöt olisi laitettava vastuulliseen elämän kouluun = laitettava tienaamaan jokapäiväinen elantonsa työllään, avustukset pois.  Ja kaikenlainen toisen elinkeinon harjoittamista ja omistusta vaikeuttava kiusanteko valituksilla olisi sanktioitava.

    Puuki

    Päästöpohjaiset verot mm. henkilöautoilusta pitäisi käyttää metsän kasvatuksen lisäämiseen. Yli 300 rahaa /vuosi menee päästömaksua (päästöjä autosta~ vähän yli hyttysen pierun verran) ja sillä valtio pystyis rahoittamaan metsänkasvatusta hyvin : Esim. metsätyömyyyrälle ilmaiset taimet hehtaarille puuttoman alueen metsitykseen . Tai suoja-aitaus koivun istutusalueelle.  Hiilensitominen lisääntyisi huimasti jo muutaman vuosikymmenen sisällä.

    Turvemailla tuo matala ojitus olisi usein paras ratkaisu. Vanhat syvät ojatkin kuulemma aiheuttaa (tutk.mukaan) luultua enemmän ravinne- ym. päästöjä vesistöihin.   Samoin ennallistaminen aiheuttaa lisää metaanipäästöjä, kun pohjavesipinta nousee liiaksi.

    Remie

    Uudet tehtaat tarvitsevat 23,7 miljoonaa kuutiota raa-ainetta, näinkö jokaiselle riittää halpaa puuta. Kukaan ei tiedä mitä puuta nuo tarvitsevat. Tuleeko kuivasta kuusesta hyvinkin biopolttoainetta,lujaa pitää puristella jos aikoo muuta saada kuin vettä. Jos uutuuden huumassa aletaan niittämään kasvavia tukkipuu männiköitä polttoaietuotantoon niin sekin on tuhon tie. Kiinalaisilla saattaa olla menetelmä jolla tonnista puuta sadaan viisitonnia biodieseliä niin se on niin halpaa että hyvät tavat unohtuu halvan hinnan vuoksi. Yhteiskunta tietysti antaa tehtaan pyöriä yhteisen edun nimissä. Kun metsät loppuu on meillä upeita monumentteja muistuttamassa metsistä. Puun kylvystä korjuuseen menee jokunen vuosi, mitä sinä aikana hakataan, päätä seinään.

    Tolopainen

    Yhtään uutta tehdasta ei ole vielä rakennettu ja uudet suuret sellutehtaat rakennetaan tropiikkiin. Suomen kokoiselta alueelta saadaan kaikki lyhyt kuitu, jota maapallolla koskaan selluun tarvitaan. Se nimittäin puu kasvaa siellä seitsemässä vuodessa kuiduksi.

    6puu

    Suomalaiset ovat käyttäneet lentomatkustamista entistä enemmän, en usko kenenkään muuttavan käyttäytymistään. Kun ihmiset vaurastuvat niin he hankkivat monet vapaa-ajan asunnot ja autoja hankitaan enemmän kuin yksi. Ilmastoasiat edellyttäisi että makeeta ja mukavasta elämästä jouduttaisiin tinkimään, kukapa siihen suostuisi.

    sitolkka

    Nykyihmiselle matkassa tärkeintä on, että sieltä voi laittaa kuvia nettiin.

    Puuki

    Eucasta ei saa puristeltua irti samoja aineita kuin havukuitupuusta.  Ja saattaa sitä myös tukkipuulle olla vielä tulevaisuudessakin käyttöä mm. rakennuspuuna maanjäristysalueilla ja homekoulujen ym. rakennusten  tilalle rakennettavissa uusissa puuelementti-ja hirsirakennuksissa.

    Fossiilisten vähentäminen ei oikein onnistu ilman uusiutuvien käytön lisäämistä. Puu on paras raaka-aine siihen Suomessa.  Sahapuun laatua ja lisäarvoa voidaan parantaa mm. hirvivahinkoja ehkäisemällä ja maksamalla korvauksia hiilinielua lissäävästä puun kasvatuksesta.  Harvennusten tekemättä jättäminen  metsissä on huonoin tapa mukalisätä hiilen kertymistä.

    Tänä vuonna on korjattu puuta(ja hakattanee loppuvuodestakin) viime vuotta paljon vähemmän, joten se laskennallinen hiilitasekin muuttuu taas toiseen suuntaan kuin viime vuonna.   Vuosittaisten hakkuusäästöjen jatkuvan kasvun trendi jo 70-luvulta lähtien jatkunee edelleen mutta sitä ja kok. kasvun lisääntymistäkään ei yleensä muisteta laskea mukaan noissa julkisuuden hiilitaseväittelyissä.  Hiilivoimaloiden päästöt ja muut fossiiliset saastuttajat jää paremmin unohduksiin , kun syytä ja ratkaisua etsitään pääasiassa vain metsäpuolelta .

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Lisäisin tähän Jukka Bisin (HS 2.9.) hyvän ehdotuksen, että ravinnevalumia ehkäisevien kosteikkojen perustamista voisi tukea kemerasta. Myös heikosti puuta kasvavien mutta paksuturpeisten soiden ennallistaminen estäisi ravinnepäästöjä soilta. Jos suo-METSO lähtee liikkeelle, sen tavoitteena voisi olla paitsi soidensuojeluohjelman saattaminen valmiiksi, myös sopivien kohteiden ennallistaminen.

    Arnold Layne

    Jos metsiä hoidetaan ajallaan ja puuta hyödynnetään kauttaaltaan maksimaalisesti, niin siinähän se tulee.

    Tolopainen

    Hirsitaloissako ei ole muka hometta, nehän ovat täynnä kylmäsiltoja. Hirsiseinän k arvo on niin huono, että on lähellä kuin ei olisi seinää ollenkaan. Kaikki vanhat hirsitalot olivat homessa, joissa oli kellarit, niihin tuli säännöllisesti vesi keväisin. Suomen olosuhteissa homeetonta rakennusta ei olekaan.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 143)