Keskustelut Metsänomistus Miksi Suomelle kävi näin?

Esillä 2 vastausta, 181 - 182 (kaikkiaan 182)
  • Miksi Suomelle kävi näin?

    Suomi on luonnnonvaroiltaan rikas, pinta-alaltaan suuri, mutta väestöltään pieni eurooppalainen maa.
    Olimme aikaisemmin käytännössä lähes omavaraisia energian ja ruoan suhteen.
    Lisäksi olimme lähes velattomia.
    Nyt tilanne on aivan toinen.
    70% energiasta ja 50% ruoasta tuodaan muualta.
    Nämä ostot tehdään lähes kokonaan velaksi, sillä vientitulomme ovat aivan liian pienet.
    Tässä olisi jollekin tutkijalle selvitettävää, miksi ja keiden toimesta näin on käynyt.

  • mehänpoika

    MJO:lle
    Taitavat tällaiset laskelmat kuulua puolueettomien tutkimusten ja tutkijoiden toimenkuvaan. Joskus nämäkin tulee tutkittavaksi.

    Kun valtion velkataakka vain kasvaa, ja monikaan ei uskalla investoida. ”Investoinnit ovat meillä jäissä”, sanoi aamulla kepun puheenjohtaja.

    Investointi se on taimikoidenkin hoito, mutta osa metsänomistajista katsoo riskit liian suuriksi. Jopa taimikoiden perustamisessakin on nykyisin nuukailun makua. Luontainen uudistaminen tai jatkuva kasvatus kiinnostaa sopimattomissa kohteissakin.

    Puun takaa

    Suomalaisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta kerätään vuosina 2016–2023 reilu miljardi euroa Euroopan unionin yhteiseen pankkien kriisirahastoon.
    Rahaston kooksi tulee arviolta 55 miljardia euroa. Sen tavoite on pääomittaa pankkeja pankkikriisien aikana.

    Pankkeja voidaan tarvittaessa tukea myös suoraan Euroopan vakausmekanismista. Suoraan tukeen on EVM:ssä varattu 60 miljardia euroa. Taloussanomat

    Suomi on ollut 20 vuotta kestäneen EU-ajan maksajan osassa.
    ”Pääsisimmekö” nyt talousromahduksemme johdosta saajapuolelle?

Esillä 2 vastausta, 181 - 182 (kaikkiaan 182)