Keskustelut Metsänhoito Miltä jatkuva kasvatus näyttää?

Esillä 2 vastausta, 231 - 232 (kaikkiaan 232)
  • Miltä jatkuva kasvatus näyttää?

    Merkitty: 

    Näin kysytään tuolla yhdessä otsakkeessa. Ilmeisesti kansan muisti on lyhyt, tämä on tosin tullut vaalienkin suhteen usein todettua. Juuri kun harsinnalla pilatut metsät on saatu pääosin kasvukuntoon. Niitä löytyy tosin vieläkin omastakin metsästä. No menneen perusteella voi sanoa, että on paikkoja joissa metsä pysyi hyvänä ja kasvoi hyvin, mutta suuressa osassa metsiköistä taas metsä nuutui nuutumistaan vajaatuottoiseksi. Harsituista metsistä ei juuri pitkiä juoksevia puita löydy, vaan lyhyitä tannareita ovat ne suurimmatkin puut. Aukkoista puistomaista metsää. Kanalinnut siellä tosin viihtyvät. Näin männiköissä näytti menevän. Jutussa ollaan tosin suolla ja siellä voi alikasvoksen hyödyntäminen olla usein se paras ratkaisu, mutta onko sekään mitään jatkuvaa kasvatusta. Tuntuu, että nyt ollaan jatkuvasta kasvatuksesta tekemässä yleismenetelmää kaikille kasvupaikoille kun se mielestäni soveltuu vain harvoille paikoille.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hyvä artikkeli oli! Vielä tuohon voisi lisätä sen, että mitä enemmän metsänomistaja sietää uudistamisriskiä ja mitä enemmän hän painottaa muita tavoitteita kuin puuntuotantoa, sitä edullisemmaksi käy jatkuva kasvatus. Näitä tavoitteita voivat olla esimerkiksi pienriistan lisääminen, maiseman säilyttäminen puustoisena, vesiensuojelu rannoilla ja turvemailla ja hiilivaraston säästäminen turvemailla.

    Puuki

    Senkin vois lisätä, että mitä enemmän haluaa lehtipuuta sekapuuksi ja välttää kuusentyvilahoa (jos sitä on jo ennestään), sitä harvemmin kannattaa valita jatkuvakasvatus rehevillä mailla. Mieluummin vaikka luontainen uudistaminen kaksijaksoisena, ensin koivikko ja sen alle kuusikko.

Esillä 2 vastausta, 231 - 232 (kaikkiaan 232)