Keskustelut Puukauppa Mittaustietoja

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 280)
  • Mittaustietoja

    Merkitty: 

    Mtk näkyy oikeutetusti kunnostautuneen. Se on vaatimassa klusterin hakkuilta…” mittaustiedot, joista näkyy pölkkykohtaisesti metsästä katkotut tukit…”

    Epäluulon hälventämiseksi se voi olla heillä aiheellista. Mutta.

    Mittalaitteita on pitänyt lainkin mukaan päivitellä,- joitain siitä syystä uusia. Klusterin hakkuissa vanhoilla päivityksillä ei ole voinut enää pitkään aikaan hakata. Miten lienee Myhistyksen vekottimissa tyvikorjauspäivitykset sun muut?

    Ja se vielä, että siellä Myhistyksen suunnalla pölkkykohtaiset tulosteet ovat olleet arkipäivää esimerkin vuoksi??

  • Planter Planter

    Tuossa esimerkissä isäntä kuoli ja leski oli antanut valtakirjan, jossa luki, että valtakirjan saaja voi tehdä kaupat ”parhaiksi katsomillaan ehdoilla”.  Valtakirjan saaja oli katsonut parhaaksi manuhakkuiden lisäksi tehdä mm. koneellisen päätehakkuun hankintakauppana.

    Tuskin tällaista nykypäivänä enää tapahtuu.

    metsä-masa metsä-masa

    Jos valvojalla on hakattavasta leimikosta ja moton tuottamista tulosteista jonkin verran kokemusta, niin lista tarjoaa puolueetonta tietoa kaikkien tehtyjen kappaleiden pituus- ja paksuustiedoista.

    Työnsä osaava valvoja pystyy jo näillä tiedoilla hahmottamaan missä mennään, onko kauppakirjan pituus- ja läpimitta minimit käytössä, esimerkiksi onko, kauppakirjan lyhviäpiuuksia tehty ja mitä on sovittu välivähennyksistä, jääkö hylky metsään vai tehdäänkö kolmenmetrin kuitu ym , nämä vaikuttaa merkittävästi tukkikertymään.

    Mtk on oikeaan aikaan kiinnittänyt huomiota jo lähes vakiintuneeseen kuidun katkontaan. Uskon tämän puhuttavan myös ostajien palavereissa, ettei kauppakirjasta kovin paljon poikkeavaa katkontamatriisia voi lähettää motolle työohjeeksi !

    Metsuri motokuski

    En nyt sanoisi noinkaan kun metsä masa kirjoittaa. Lähtökohta on ilmanmuuta tutustua leimikkoon ja katsoa minkälaista puuta leimikosta mahdillisesti lähtee. Jos tämä ei ole hanskassa niin katkontatilastoja ei voi luotettavasti arvioida. Ainoaksi arvoksu jää tarkistaa onko kauppakirjan mukaisia pituuksia tehty. Tämähän ei kerro kuin osatotuuden ja sen että onko sopimusrikkomusta tapahtunut. Katkonnan valvojalle kuuluu paljon muutakin kuin katsoa katkontatulosteita ja verrata niitä kauppakirjaan.

    Puuki

    Se tarkkailu/valvonta pitää alottaa jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista.  Esim.  jätettävän puumäärän min . PPA sinne lisäehtoihin harvennuksilla ja kaikki muut tarvittavat korjuutiedot myös.

    Ilman mitään kontrollia meno olisi entistä villimpää. Jos  myy puuta vaikka kerran 10 vuodessa ja ei ole tutustunut asiaan muutenkaan, ei siinä voi mitään ilman jotain apuja, ja ostaja saattaa tehdä halutessaan melkein mitä tahtoo.

    Metsuri motokuski

    Se aika kun itse olin hakkuuhommissa niin laadun tarkkailuun on panostettu paljon. Toki laatuvaatimuksetkin ovat kiristyneet mutta on myös ostajan valvonta tukin tarkasta katkonnasta on lisääntynyt. Nykyään ostaja haluaa palata takaisin samalle metsänomistajalle ja hyvän työjäljen teko on jo välttämättömyys. Se on vain tosiasia että huono kello kauimmaksi kuuluu eikä kellään ostajalla tahdo olla siihen varaa.

    sitolkka

    Son niin notta kun otan sahan matkaan ja menen myytäväksi aiottuun leimikkoon. Pötkäytän pari keskimääräistä puuta huskilla kumoon ja apteeraan. Nyt tiedän aika tarkkaan leimikon tukkiprosentin mitä siitä tulee. Näin varsinkin moneen kertaan harvennetussa tukkimetsässä.

    Rane

    ”Saa yrittää kusettaa.”

    Eturauhasvaivoja?

    mehtäukko

    Ei mehtäukkokaan taida ymmärtää tuota masan viime kommenttia?!

    Miksi yrittäjä hakkaisi alitulostusta tekevällä koneella kun oma oksakin (lompsa)kutistuu? Firmat vaativat viikottaista otantaa ja tulosten on oltava nollan ympärillä.Kusetus ei ole mahdollista kusetti tai ei.

    Vasta harvennettuihin kuvioihin sikiää ne tuuli-, ja lumituhot enimmin siitä sattuneesta syystä, että riukuuntuneet roikalemetsät eivät ole ajoissa saaneet hoitojaan.

    Aikoinaan isojakin aloja ja leimikoita pystymittaajat arpoivat mitattujen koe-alojen perusteella. Tuloksissa osa meni tuulen ja hännän väliin osa vaikka minne. ”Pari keskimääräistä puuta” on killa uusi noteeraus tarkkuuksista?!

    sitolkka

    Tasaisiahan ne moneen kertaan harvennetut metsät on. Mutta pitää kai sitä silmääkin olla.

    sitolkka

    Yleensä se menee niin että ison tukin osuutta menee pukkutukkiin. Siinä pitää olla tarkkana.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 280)