Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

En kysynyt Perko siksi etten tietäisi, vaan siksi että halusin että kerrot oman näkemyksesi omin sanoin. Yksi olennainen etu jk-menetelmällä on, ja sen mainitsitkit: metsä pysyy metsänä peitteistä ympäristöä suosiville lajeille ja mahdollistaa niiden liikkumisen alueelta toiselle.

Muilta osin nuo luettelemasi asiat toteutuvat mielestäni pääosin hyvin myös jaksollisessa mallissa, jos talousmetsien luonnonhoidon ohjeita noudatetaan. Myös jaksollisesti hoidetussa maisemassa on varttuneita metsiä, säästöpuita ja lahopuita niitä tarvitseville eliöille. Pienaukkoja suurempien avonaisten alueiden kautta saadaan lisää monimuotoisuutta: avohakkuu pakottaa kyllä jotkut lajit väistymään, mutta tilalle tulee muita.

Tukkipuun osalta olettaisin, että kun puuston kokonaistilavuus metsissämme on kasvanut todella paljon, tukkipuun määrä ei olisi olennaisesti pienentynyt sotien jälkeen. Olettaisin myös, että teollisuus saa meidän nykyisistäkin metsistä tarvitsemansa määrän tukkia – hinta sen sijaan ei kenties aina miellytä.

Perkon edellisen sivun asiavirheitä on hieman oikaistava muun muassa tukkipuun osalta. Vuonna 1950 metsissämme kasvoi puuta 1,5 miljardia kuutiota ,josta tukkipuun osuus 15-20%.

Vuonna 2025 vastaavat lukemat olivat kokonaispuuston kohdalla 2,5 miljadia kuutiota, josta tukkipuun osuus 30-35%. Millä laskuopilla Perko on saanut tukkipuumäärän vähenemään Suomessa?Sekä puuston määrä, että tukkipuun osuus puuston kokonaismäärästä on kasvanut  kuudesosasta kolmannekseen puustomäärän kasvaessa miljardilla kuutiolla samanaikaisesti jaksottaisen menetelmän ansiosta 70 vuodessa.  Perkon jk:lla tukkiosuus toki hupenee , kun harsinta jatkuu.

Tihennetty kassavirta ja menojen säästäminen muuttavat tilanteen täysin, sillä lyhyempi odotusaika ja alemmat alkukustannukset pelastavat investoinnin kannattavuuden 3 prosentin korkovaatimuksesta huolimatta. Kun jatkuvassa kasvatuksessa siirrytään 15 vuoden hakkuuväleihin, korko ei ehdi sulattaa tulevia tuloja olemattomiin, ja koska istutus- sekä taimikonhoitomenoissa säästetään luontaisen uudistamisen ansiosta jopa tuhansia euroja hehtaarilta, nettonykyarvo kääntyy vihdoin tukevasti plussalle.

Verottaja tosin ottaa säännöllisistäkin tuloista saman 30–34 prosentin siivunsa, mutta menojen säästöt voi vähentää suoraan verotettavasta tulosta verovuoden kuluna, mikä keventää verotaakkaa pitkin matkaa.

Valitettavasti jk-n tuloksena syntyy varsin ohut kassavirta ja puun myyntimahdollisuudetkin heikkenevät, kun teollisuus saa tarpeeksi puuta jaksollisesti kasvatetuilta kohteilta. Toiminta niillä on huomattavasti kustannustehokkaampaa. Lakirajalle tehty yläharvennus toki kiinnostaa teollisuutta aluksi, mutta siihenpä se  kiinnostus jatkuvan kasvatuksen kohteisiin loppuukin. Kiinnostus palautuu vasta siinä vaiheessa , kun voidaan tehdä aukko. Sekin halpaan hintaan, kun kertymä jää vähäiseksi.

A J , luonnon monimuotoisuuden kohdalla kyse ei ole vain lajien kylmästä tilastollisesta asukkaiden vaihtuvuudesta, vaan korvaamattomien kotien menetyksestä. Kun vanha korpikuusikko tai Vuoksenrannan kaltainen ikiaikainen kotiseutu pyyhkäistään kerralla pois, tilalle tuleva uusi elämä – oli se sitten nuorta talousmetsää tai uusia asuinsijoja – ei koskaan pyyhi pois menetyksen surua, sillä kerran kadonnutta alkuperäistä rakennetta ja sen mukana mennyttä henkistä perintöä ei jälkipolvikkaan saa enää koskaan takaisin.  Muisti siitä”kuinka kaunis oli kerran Karjala.”

Veikko Lavin; Evakon Laulu  saa edelleen heiltä ja sivullisiltakin silmät kostumaan.