<p>Hakamaita ja metsäniittyjä pitää ennallistaa. Kannoin korteni kekoon ja avohakkuutin aikoinaan metsäniittyinä olleita koivuvaltasia niittyjä. Niille jäi vain säästöpuut , rantasuojakaistaleet ja eurokantoja linnun pesäpuiksi. </p>

Sienten uhanalaisuus on huonosti tunnettu asia, mutta voinemme olettaa melko luotettavasti, että uhanalaisia löytyy enemmän vanhoissa metsissä elelevistä lajeista kuin nuorten talousmetsien lajeista.

Tätä lajien uhanalaisuuskeskustelua käydään ikään kuin kaikki Suomen 2667 uhanalaista lajia olisivat kyseessä puhuttaessa talousmetsien ja vanhojen metsien lajeista. Näinhän ei ole, vaan kyseessä on vain kourallinen lajeja n. 330. Eriteltynä muut uhanalaiset, niin n.  700 lajia uhkaa Suomen luonto umpeenkasvamisella esim. perinneympäristöissä, loput lajit 1637 sitten ovat suojeltu ja hakkuiden ulkopuolella Suomen luonnon hellässä hoidossa omissa elinympäristöissään lehdot, kalliot, rannat , suot, harjut, vedet ja tunturipaljakat. Sitten vielä näistä uhanalaista lajeista pitää muistaa, että niitä on vaikea tai lähes mahdoton suojelulla auttaa runsastumaan, kun ovat joko toisenlaisen ilmaston lajeja tai pienen populaation lajeja, joilla voi olla monenlaisia erikoisvaatimuksia kuten kalkkinen maaperävaatimus, paloalue tai kuten tällä sopulinkäävällä, että pitää olla tietyn uhanalaisen sienen pehmittämä maapuu, johon se vain tarttuu. Tai sitten eteläiset tuulet lennättävät Suomeen erilaisia perhosia tai linnut ulostavat eteläisistä maista tulevia siemeniä, jotka saattavat elää Suomen ankarassa ilmastossa jonkin aikaa kunnen häviävät.

Laajempi katsaus lintujen uhanalaisuuden syihin.

Tämä tuntuu oudolta: ”Uhanalaisuudestaan huolimatta tukkasotka on edelleen metsästettävä riistalaji, jonka metsästyskausi käynnistyi jälleen elokuussa.”

https://yle.fi/a/3-10945091

https://yle.fi/a/3-10945091

Joukossa vilahtaa kuitenkin tuttuja lajeja, kuten hömötiainen. Se on yksi metsän tunnetuimpia lajeja, josta useat päiväkotiryhmät ovat saaneet nimensä.
Hömötiaisen taantumisen on todettu johtuvan suomalaisissa metsissä tapahtuneista muutoksista: metsäteollisuuden myötä metsien puut ovat nuorempia ja lahopuiden määrä on vähentynyt.

Tässäkin tämä Hömötiais- salaliittoteoria. On paljon muitakin syitä, mutta niistä vaietaan.

Rehevöityminen lisää särkikalojen määrää. Ne taas kilpailevat tukkasotkan ja monien muiden vesilintujen kanssa samasta ravinnosta. Järven pohjaa möyhivät lahnat samentavat vettä entisestään.Noidankehä on valmis: lintuja on vähän, rehevöittäviä kaloja on paljon ja linnuille on tarjolla yhä vähemmän ravintoa.

Ennen jo 1500-luvulta lähtien kalastettiin kaikkia Suomen järviä aina 1960-luvulle saakka niin, että eipä juuri särkikaloja ollut vesistöjä rehevoittämään. Kalastuksen loppuminen on suurin syy sisävesien huonoon laatuun. Nythän juuri yritetään kunnostaa järviä särkikaloja poistamalla.

Eivätkö eri lajien kannat ole kuitenkin historian saatossa aina vaihdelleet? Eikö lintujen väheneminen selity sillä?– On luonnollista, että tietyt lajit välillä runsastuvat ja välillä taantuvat, Virolainen myöntää.

Välillä vähän asiaakin.

Silti usein korostuu näkemys, jonka mukaan nykyisten lajien väheneminen ei haittaa. Taantuvien lajien tilalle saapuu uusia, normaalisti etelämpänä tavattuja lajeja. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Eikö juuri tiaiskannoissa ole käynnyt niin, että hömötiaisen tilalle on tullut sinitiainen ja nykyään tiaskanta Suomessa on suurempi kuin koskaan.

Yksi merkittävä syy joidenkin lintulajien määrän vähenemiseen on se, että olosuhteet niiden talvehtimisalueilla ovat huonontuneet.– Esimerkiksi yhtenä selkälokin pitkäaikaisen taantumisen syynä on sen talvehtimisalueilla Viktoriajärvellä, Ugandassa ja Keniassa elimistöön kertyvät myrkyt, kertoo Metsähallituksen Erkki Virolainen. Myös talvehtimis- ja muuttoalueilla tapahtuva metsästys on joidenkin lajien kohdalla yleistä.

Välillä vähän asiaakin.

Ahvenanmaalla on havaittu talvisin tuhansien tukkasotkien parvia. Suomalaisten tukkasotkien taantumisen syitä on siis turha etsiä Pohjois-Euroopan ulkopuolelta.

Tässä ikään kuin vesitetään nuo talvehtimisalueiden ongelmat ja saadaan oikea syyllinen eli Suomi vastuuseen.

Lopuksi sitten salaliittoteorian ennustus tulevaisuudesta.

Tuleeko sotkasta myyttinen lintu, joka aikoinaan asutti Suomen vesiä mutta joka katosi pääosin ihmisen toiminnan seurauksena? Kertooko tukkasotkan kohtalo peruuttamattomista muutoksista, jotka vaikuttavat lopulta myös ihmiselämään?
Sitä ei voida tarkalleen tietää. Tukkasotkan tarina kuitenkin kertoo meille, että jotain suurta on tapahtumassa.

Iloisia uutisia luontoväelle! Lahopuista ei tarvitse kantaa enää huolta. Niitä syntyy Itä-Suomessa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan kymmenkertainen määrä vuoteen 2017 verrattuna.