Metsätalouden ohjeissa (metsänhoidon suositukset ja sertifikaatit) on huomioitu talousmetsän ero luonnonmetsään. Meidän pitää saada kurottua tuota eroa umpeen ja lajisto kertoo milloin on tehty riittävät muutokset. Esimerkkejä äskettäisistä muutoksista: peitteinen metsänkasvatus ja se että lahopuun määrää on saatu kasvatettua merkittävästi.

Eiköhän Kolin luonnonpuisto ala olla niitä vanhoja metsiä (old growth) yli 160 vuotiasta. Ollut suojeltuna vuodesta 1991 lähtien. Ei kai Kolin kansallispuiston historiassa vuosi 2018 voi olla ainoa kuiva vuosi. Suomen kesää 1956 kutsuttiin aikonaan Sahara-kesäksi. Sekin tiedetään, että vanhat kuusikot ovat lahovikaisia eivätkä kestä kuivuutta ja hyönteistuhoja kuten nuoret kuuset. Nyt sitten testataan tämäkin väite Suomen luonnossa, että kaarnakuoriaisen viholliset estävät tuhon etenemisen. Saksassa ainakaan ei havaittu mitään sellaista.

Luonnon tilaisessa metsässä tätä ei tapahdu koskaan, vaan hyönteis tasapaino huolehtii siitä , ettei mikään laji pääse yksin valtaan!

Ennuste vain näkyy olevan Kolille, että 6 vuodessa kuuset kuolevat.

https://yle.fi/a/74-20099482

Meidän pitää saada kurottua tuota eroa umpeen ja lajisto kertoo milloin on tehty riittävät muutokset.

PK 2019 taulukon 5 mukaan n. 8400 lajin ensisijainen elinympäristö ovat muut metsät kuin vanhat metsät (old growth) eli suomennettuna talousmetsät ovat elinympäristönä näille lajeille paras mahdollinen. Vain n. 1100 lajille vanhat metsät ovat paras elinympäristö.

Talousmetsissä asiat arvioidaan toisin.

Miksi pitäisikään sotkea kahta asiaa sekaisin? Miksi eri asioita pitää verrata ja pyrkiä keinotekoisesti apinoimaan? Miksi puunkasvatusalue ei saa olla sille varatussa käytössä, tehokkaasti. Ei peltoviljelyssäkään tarvitse kaurahalmeeseen ympätä väkisin tiettyä määrää hukkakauraa, eikä perunanviljelijää velvoiteta viljelemään tiettyä osuutta perunarutolle arkaa lajiketta muun seassa. Metsänhoidon suositukset ovat tutkittuun tietoon perustuva ohjeita joilla puunkasvatusalue saadaan tuottamaan tehokkaasti. Miksi niiden yhteyteen pitää ympätä joutavaa byrokratiaa, sertifikaatteja, jolla ei käytännössä saavuteta mitään? Voidaan iloita lahopuun viiden motin hehtaarimäärästä ja pitää sitä kovana kehityksenä, kun lähtötilanne on pyöreä nolla. Prosentteina kehitys on toki huima, todellisuudessa merkityksetön. Kasvatetaan puuta mahdollisimman tehokkaasti kasvatukselle varatuilla alueilla. Silloin jää suojeltavaksikin enemmän metsiä. Eikä kirpaise niin kovasti kansantaloutta kuin nyt pyrkimyksenä oleva ”sekatalous” metsissä.

Niin miksi Nostokoukku on laadittu ne sertifikaatit ja miksi puunkasvatusalue ei saa olla tehokäytössä? Johtuisiko siitä että silloin luonnontilaisen kaltaista ympäristöä tarvitsevien lajien tilanne olisi vielä nykyistäkin heikompi.

”Kaskeaminen väheni merkittävästi 1800-luvun lopulla, kun puulle kehittyi arvokkaampia käyttömuotoja kuin kaskessa polttaminen. Viimeiset kasket Kolin alueella roihusivat 1900-luvun alussa.”

http://www.luontoon.fi/koli/historia

En tiedä old growth tarkkaa määritelmää, mutta ainakin vanhaksi metsäksi Koli voidaan luokitella. Yksittäisiä hyvinkin vanhoja puita on löytyy.

Jos puhutaan laajemmasta luonnontilaisen metsän maisemasta, tuhoiksi miellettäviä puita tappavia häiriöitäkin tietenkin esiintyy. Kaarnakuoriaisista tiedetään ainakin yksi esimerkki: vuoristonilurin tuhot Kanadassa. Niiden laajuus perustuu kai siihen että alttiita puulajeja on maassa laajoilla alueilla.

Samaan tapaan meilläkin voisi esiintyä laajoja tuhoja suojelualueilla, mikäli samaa puulajia tai muuten altista metsää olisi paljon juuri sillä alueella, jonne tuho iskee. Suojelualueiden suuremmasta alttiudesta kaarnakuoriaisille ei ole havaintoja.