Keskustelut Harrastukset Nuolukivien sijoittelu

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 53)
  • Nuolukivien sijoittelu

    Minkälaisia kokemuksia ja käytäntöjä palstalaisilla on nuolukivien sijoittelusta? Onko niiden sijoittelusta olemassa mitään kirjoitettuja ohjeita tai suosituksia? Meilläpäin alettiin ihmetellä kun useamman vapaa-ajan asunnon pihoissa alkoi näkyä hirviä ja hirvikärpäsiä ja tulla myös hirvivahinkoja. Syykin selvisi. Nuolukivi oli sijoitettu keskelle kahdeksan vapaa-ajan asunnon aluetta sijaitsevaan pieneen metsikköön. Hirvi haistaa suolan kilometrin päästä, ja nyt näyttää siltä, että alueelle on kehittynyt hirvikeskittymä.

  • Visakallo Visakallo

    Näin varmasti onkin, kuten Timppa sanoo, mutta sillä nuolukiven sijainnilla on kuitenkin se vaikutus, että nyt niiden seudulla olevien hirvien polut johtavat useammasta suunnasta juuri sinne kivelle. Jos kivi olisi kauempana asutuksesta, haitat olisivat silloin aivan varmasti pienemmät.

    Tikkula

    Jotenkin vain huvitti, mutta jos niistä hirvistä on oikeesti haittaa, niin varmaan kiven tuoja sen kyllä siirtää muualle. Nuolukivihän kyllä vetää hirviä ja muutakin riistaa hyvin puoleensa.

    Visakallo Visakallo

    Aivan varmasti siirtääkin, kunhan saamme tuojan selville.

    Visakallo Visakallo

    Kiitos vaan Kerttu, mutta minun ei tarvitse niitä kasvattaa, kun ne on jo olemassa, toisin kuin sinulla.

    Jovain

    Täytyy olla jokin erityinen syy että viedään asutuksen keskelle. Hirvi on perso suolalle, nuolee jopa asfaltilta tiesuolaa, viihtyy valtateiden varsilla. Ilmeisesti on houkuteltu nuolukivellä toisaalle, mutta hirviseurueet käyttävät myös houkuttimena pitääkseen saaliin metsästysalueella. Voidaan rinnastaa jopa haaskalta ampumiseen joka on tietenkin laitonta.

    Tarvitaan maanomistajan lupa, ainakin voi metsästyksen vuokrasopimukseen asettaa ehtoja ja korvausvaatimuksia.

    urbo urbo

    Nyt on jäänyt jo jovaniltakin iltalääke ottamatta. Että oikein korvausvaatimuksia ja haaskalta ammuntaa😂

    suorittava porras suorittava porras

    No kenenkäs maalla se kivi on? Jos joku laittaa sen omalle maalleen,ei naapurilla ole asiaan mitään sanomista. Eli yhtä vähän , kuin tilanteessa ,jossa naapuri ei halua Visan hakkaavat aukoksi  kuviota rajaa vasten. Tontiomistajat eivät tähänkään asti ole voineet määrätä ,mitä päätilalla touhutaan. Paikka on olut hirville mieleinen jo ennen kiveä. Näihin paikkoihin kivet yleensä viedään .

    Tolopainen

    Eikä hirvikärpäsiä ole kuin vasta elokuussa. Kyllä nyt on vanha eläkeläinen provosoitunut. Kannattaa varoa, että ei tule rytmihäiriöitä ja kakkostyypin diapeettes. Eläkeläisen pitää mennä terveys edellä eikä takertua lillukan varsiin.

    Jätkä

    Piittaamatonta toimintaa hirviseurueelta, kun tekee tuollaista , ellei sitten ole kyse puhtaasta kiusanteosta. Maanomistajalla on tietty valta ja voima, mutta jos hänkin on juonessa mukana, niin vaikeaa lienee päästä tuollaisesta houkuttimesta eroon.

    Kyllä siitä pitäisi aloittaa paikallinen älämölö, jos tilanteen kokee haitalliseksi.

    Visakallo Visakallo

    Jos Suorittava ja Tolopainen olette malttaneet lukea aloituksenkin, niin kysymys ei ole hirvistä eikä niiden metsästyksestä, vaan nuolukivelle soveliaasta sijoituspaikasta. Kysymys ei ole metsänomistaja-mökkiläinen asetelmasta. Meillä kaikilla on metsiä enemmän tai vähemmän siinä lähistöllä. Nykyisin vapaa-ajan käytössä olevat asuinrakennukset vain sattuvat sijaitsemaan melko lähellä toisiaan, eli kysymyksessä on pieni kyläyhteisö tien varressa. Jos siis olette sitä mieltä, että aivan asutusalueen keskelle on soveliasta laittaa nuolukivi, niin se on sitten niin. Veikkaan vaan, että ette itsekään olisi kovin innoissanne vastaavassa tilanteessa. On kiistatonta, että hirvi haistaa suolan jopa kilometrin päästä, joten kiven siirtäminen kauemmas asutuksesta ei aiheuta ongelmaa hirvien liikkumiselle ja niiden metsästykselle. Olen aina suhtautunut hirvien metsästykseen myönteisesti, ja tehnyt sen edesauttamiseksi käytännön työtä ja panostanut myös taloudellisesti. Toivon, että ko. asuinalueen kaikki ihmiset voisivat jatkossakin ajatella samoin.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 53)