Keskustelut Metsänhoito Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 380)
  • Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

    Merkitty: 

    Tuore Metsästäjälehti 4/2018 kehui kahden kolmesta suomalaisesta suhtautuvan myönteisesti metsästykseen. Tutkimuksen Suomen riistakeskukselle oli tehnyt  Taloustutkimus.

    Mielestäni ylivoimaisesti tärkeämpää olisi tutkia suomalaisten suhtautumista toteutettuun hirvieläinpolitiikkaan. Koskettavathan hirvien aiheuttamat onnettomuudet, taloudelliset vahingot sekä hirvikolarin pelko liikenteessä suurta joukkoa kansalaisista lähes päivittäin.

    Kun hirvikannan säätely on lakien ja säädösten turvin ohjattu hirviporukoille ja metsästäjille, vaikuttaa pysyvästi ylisuureksi paisutettu hirvieläinkanta siihen, mikä on kansalaisten suhtautuminen metsästykseen. Vaikka olisit sitä mieltä, että on metsästetty hirvikantaa liian varovaisesti, et voi suhtautua metsästykseen kielteisesti. Voit vain ajatella, että metsästää pitäisi entistä enemmän eli riittävästi.

    Ilmeisesti Suomen riistakeskus on tarkoin harkinnut , mitä kysymällä saadaan myös hirvipolitiikalle – hirvenmetsästystä ohjaavana valtapelinä – parempi hyväksyttävyys vahinkojen ja kustannusten maksajien keskuudessa. Näistä suurin menettäjä lienee kansantalous verotulojen ja työmahdollisuuksien menettämisen muodossa. Puuntuotannon menetykset ja hirvikolarien vuoksi korkeammat liikennevakuutusmaksut koskettavat myös monia.

     

  • William Munny William Munny

    Anneli kertoo mikä on sopivan alhainen ja miten se käytännössä toteutuu/toteutetaan?                                                                                            Jos siis haluaa kertoa?

    putte

    Päätösvalta kaatomääristä tulee olla ensisijaisesti sillä joka kantaa hirvikannan seuraamukset. Puuntuottajilla pitää olla enemmistö, kuultavina tahoina voidaan pitää maanomistajat metsästysoikeuden omistajina, sekä metsästäjät. Metsäkeskusta ei tule kuulla, koska he ovat jäävejä asiassa, työllistäväthän he itsensä hirvivahinkoarvioiden laatijoina.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sellainen taso olisi hyvä, jossa taimikoiden hirvivahinkoja ei tule niin paljoa että niitä tarvitsisi korvata. Luultavasti riittävä taso olisi luokkaa 1-2 pohjoisessa ja 2-3 etelässä METSÄmaalla ja metsäkauriita vähän lisäksi.

    Miten toteutetaan, en osaa sanoa. Maanomistajien päätösvalta pitäisi minunkin mielestäni palauttaa. He voivat vuokrata maat tai maksaa ammattimetsästäjille työstä. Kun kanta on hyvin alhainen, rahaa ei menisi paljon kummassakaan systeemissä.

    Tolopainen

    Suomessa ei ole ammattimetsästäjiä. Eikä metsästyksestä tarvitse maksaa kenellekään. Jotkut yhteismetsät myyvät hirvenkaatolupia halukkaille ja saavat niistä rahaa. Suomessa käy myös ulkomaisia metsästäjiä metsästysseurojen vieraina ja maksavat siitä isoja summia seuroille. Tässä maassa on todella varakkaita metsästysseuroja jotka ovat ansaineet hirvenmetsästyksellä satoja tuhansia.

    Berza

    Maanomistajilla on enemmistö sekä hirvenmetsästäjissä ja muussa riistahallinnossa. Kaiketi hirvituhot ei heitä kosketa tai muuten ovat vain saamattomia 🙂

     

    Tolopainen

    Ei se kosketakaan. En ole hirviporukassa koskaan yhdenkään maanomistajan kuullut kritisoivan hirvien määrästä tai vahingoista. Haluavat yleensä kasvattaa hirvimäärää ja rajoittaa metsästystä. Hirvimääriä kritisoivat muutamat tällä palstalla ei missään muualla.

    Planter Planter
    putte

    Kovasti on väki sitä mieltä kun maanomistajia on eri tahoissa niin asiat on hyvin. Yllättävän monet haluaisivat että maanomistaja yksin saisi päättää hirvimäärästä. Se ei ole hyvä asia, koska maanomistaja edustaa ensisijaisesti metsästysoikeutta. Päätösvalta pitää ehdottomasti olla puuntuottajilla, jotka voivat halutessaan tiedustella myös maanomistajien ja metsästäjien mielipidettä. On suuri virhe olettaa maanomistajien tai metsästäjien tai riistahallinnon ajavan puuntuottajien asiaa vain sen vuoksi että osa heistä on myös puuntuottajia. Tuolla logiikalla koko päätöskenteko voitaisiin luovuttaa vaikkapa linja-autonkuljettajille. Onhan heidänkin joukossaan varmasti niin puuntuottajia, metsästäjiä kuin maanomistajiakin.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Puten snoppailusta huolimatta sanon että hirvikannan tavoitetiheydestä pitäisi nimenomaan päättä maanomistajien.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Visakallo Visakallo

    Putte kirjoittaa asiaa. Minun näkemykseni on, että nykyinen hirvimäärien kanssa pelleily johtaa lopulta siihen, että puuntuottajat ottavat ohjat käsiinsä ja puhdistuttavat tavalla tai toisella metsänsä hirvistä. Se on sitten eri asia, onko se paras ratkaisu, mutta jos nykylinja jatkuu, siihen vielä päädytään.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 380)