Keskustelut Metsänhoito Poliisi alkaa maksaa metsästäjille mm hirvikolareiden virka-avusta

  • Tämä aihe sisältää 93 vastausta, 20 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 6 vuotta, sitten AvatarBerza toimesta.
Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 93)
  • Poliisi alkaa maksaa metsästäjille mm hirvikolareiden virka-avusta

    Merkitty: 

    Karjalaisen 13.2.2018 uutisen mukaan poliisi alkaa maksaa hirvikannan paisuttajille esim hirvikolareiden virka-avusta 400 euroa tehtävää kohti.

    Tuntuu oudolta koko ajatus. Eikö jo pelkän liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta olisi järkevämpää säätää hirvenmetsästys vapaaksi pyyntiluvista, jolloin hirvikanta asettuisi alhaisemmalle ja vähemmän hirvikolareita aiheuttavalle tasolle. Siinä sivussa hyötyisivät myös puuntuotantoelinkeino ja kansantalous.

  • suorittava porras suorittava porras

    Taneli :”Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että lupia pitäisi antaa rajoituksetta ja ilman lupamaksua, että saataisiin hirvikanta alas siellä missä niitä on ja ampujilla on halua ampua. Tälläinen vapaus tietysti toisi väistämättä esille ne porukat, jotka omasta halustaan pihtaavat hirvien ampumista. Tälläisten seurojen piilottelemiseksi pitää sitten rajoittaa kaikkien pyyntiä.”

    Katselin hiukan lupien käyttöasteita Pohjanmaan osalta . Vuonna 2011 käyttöaste 72,5 %  , vuonna2012 luku oli 69,8% . Vasta vuosina 2016 ja 2017 lupien käyttöaste nousi yli 80%:n – 84:ään kumpanakin  . Rannikkopohjanmaan lupien käyttöaste on ollut kahtena viime vuonna 77% ja hirvien jäävä kanta alenemaan päin. Luvista homman ei pitäisi olla kiinni .

    Sen olen huomannut , että vasojen puuttuminen joltakin alueelta pudottaa metsästysintoa ko tienoilla useiksi vuosiksi . Tässä tilanteessa on vaara , että jarrutellaan metsästystä liian pitkään . Tämän metsästäjät tekevät ihan omasta aloitteestaan ja tehostavat metsästystä vasta riistaviranomaisten suosituksesta. Kuluneella kaudella painetta anettiin siltä suunnalta ihan reippaasti . Tulos näkyy tilastoista. (RiistaWeb)

     

    jees h-valta

    Suorittavan mielestä maksimaalinen tuotanto on kaiken a ja o ja metsänomistajat kitisköön mitä lystäntävät. Juuri sitä mitä Riistahallintokin tavoittelee. Minusta olisi aika luonnollista siirtyä ampumaan isoja jos vasoja ei ole. Mutta metsästäjälle luonnollinen on luonnotonta.

    suorittava porras suorittava porras

    Näkyi tuolla Harjavallassakin pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia . Vuonna 2005 sinne oli vuosituhannen alun kovan verotuksen seurauksena myönnetty vain 4 pyyntilupaa. Niistäkin vain kaksi käytettiin . Useamman vuoden lupia oli alle 10 / vuosi. Varsininen kummajainen löytyy vuosilta 2010 ja -11. Tuolloin lupia oli 30 ja lupien käyttöaste 166 ja 154% ! Tämän jälkeen käytiinkin 12 pyyntiluvan tasossa ja kuluneella kaudella lupia oli 21.

    jees h-valta

    Onhan tuo melkoista vuoristorataa tuo suorittavan tilasto. Mutta siitä en tiedä kuinka paljon tuolla on totuuden kanssa tekemistä kaikkine muka ylisuorituksineen. Tiedä mitä ”kukkasia” nuo ovat mutta joka vuosi Harjavallassa on hirviä liikaa ollut oli sitten verotus sitä tahi tätä. Nyt ehkä kaikkein lähimpänä siedettävää tasoa. Silti jo tänä talvenakin tuhoa tullut. Ja jos ei hereillä olisi ollut olisi tuhon laajuus paljon pahempi. Onneksi tulee kuljettua ja seurattua tilannetta.

    oksapuu

    Aamu-radiossa  juuri varoiteltiin autoilijoita hirvistä…

    Taipalsaarella 13 hirven lauma maantien vieressä. Olisikohan tuolla kannan arviointi ”hieman” lipsunut?

    mehänpoika

    Hirvikannan arviointi lipsuu aina. Se on lipsunut jatkuvasti lähes viisikymmentä vuotta. Siksi juuri se on hirvilaumojen muodostumisen perussyy. Siitä pitäisi valtiovallan tehdä pikaisesti johtopäätökset.

    Hirvikannan hoitosuunnitelmista ei ole minkäänlaista apua ylisuurien hirvikantojen aiheuttamiin ongelmiin. Sekin on ehditty nähdä. Mitähän hirvenmetsästäjävetoinen MMM seuraavaksi kehittelee?

     

    MJO

    Varsininen kummajainen löytyy vuosilta 2010 ja -11. Tuolloin lupia oli 30 ja lupien käyttöaste 166 ja 154% ! Tämän jälkeen käytiinkin 12 pyyntiluvan tasossa ja kuluneella kaudella lupia oli 21.

    Normi homma. Pihdataan lupia, kunnes kanta räjähtää käsiin. Samaa rataa ollaan menossa. Seuraavana vuonna pudotetaan luvat kolmasosaan, ettei romahda. Siitä voidaankin sitten hiljakseltaan lisäillä.

    Tätä kutsutaan lihamäärän maksimoinniksi.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Suorittava ei ilmeisesti ole tietoinen Valhe sanan vertailuasteista.

    Perusaste voittoaste ja yliaste, ne ovat:

    Valhe, Emävalhe ja Tilasto.

    Kaikenlaisilla kommervenkeillähähän noita tilastoja vääristellään. Milloin pitää säästää lupia pankkiin, milloin sitten ei saa kaataa tuota tai tätä sorttia yms.

    Ja valitettavasti täälläkin on myös niitä seuroja, jotka ampuvat vain pakastimen täyteen ja loperttavat siihen.

    Toisaalta Suorittava lukee vielä tuota valheellista tilastoa kuin piru raamattua, poimien sieltä vain itselleen mieleiset kohdat.

    Käytännössä hirvikanta on kuitenkin noussut koko ajan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras suorittava porras

    No…otetaampa  sitten samaisesta tilastosta esimerkiksi Lappi.

    Kuluneella kaudella saaliiksi saatiin 8761 hirveä . Lupien käyttöaste 77%.

    MUTTA! Jäävä kanta 235943 yksilöä ! Esim . Enontekiö 34767 , Inari 17915 , Kittilä 37385 , Ranua 11348 , Rovaniemi 30450 , Savukoski 40812 ,Sodankylä 35173 ,Utsjoki 13888 yksilöä . Suurin kannan ”kasvu” on tapahtunut Enontekiöllä , jossa hirvikanta pumpsahti vuodessa 15-kertaiseksi .

    Nämä luvut löytyvät tilastosta(RiistaWeb/Lappi/hirvi/jäävä kanta) ja osoittavat todellakin huimaa kasvua. Jos hirvikanta olisi todellisuudessa noin suuri , olisi jokaisen Suomalaisen hirvimiehen ammuttava pelkästään Lapista ensi syksynä  kaksi otusta per nokka ja senkin jälkeen Lappiin jäisi liikaa hirviä  : )

     

    jees h-valta

    Niin, ja annamme täältä etelästä mielellään lisää näitä elintasoon tottuneita hirviä sinne kasalla lahdattavaksi. Sitten annetaan pedoille vapaa ruokapöytä ja ei yhtään poroa mene petojen suihin. Kun hyvin makuutettua lihaa piisaa.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 93)