Itse en valitettavasti ole koskaan ollut mikään huippu terän teroittaja! Ilmeisesti ei ne minua neuvoneetkaan ole olleet mitään alansa huippuja terän teroituksessa! Ensinnäkin tein aina harituksen viilanohjurissa olevalla raudalla! Sillä en saanut kunnon haritusta! Sitten ostin pelkän haritusrauda, niin ihan säikähdin miten alkoi tavan peltiplätty mennä puuhun! Eli haritusta ei voi liikaa korostaa! Lisäksi täältä palstalta saanut hyviä vinkkejä! Nykyään viilaan 6.3mm viilalla! Asteet vaihtelee puun paksuuden mukaan! Oppia ikä kaikki!! Opitaan lisää!
Hyvä! Viilanohjureissa on ainakin kaksi erilaista versiota sen haritusraudankin osalta: -On ohjuri, jonka ”lipassa” on kaksi lovirautaa rinnakkain. Ne ovat kokemukseni mukaan niin hyvää terästä, että ne kestävät käyttöä ja niillä saa hampaat taivutettua. Toisessa versiossa on vain yksi rauta ja se on usein niin pehmeää ainetta, että se menettää muotonsa.
Lisäksi on ohjureita, jossa ”Latta” on suora ja ohjureita, joissa latta on ”pokattu”. Kummallakin on omanlaisensa – erilainen viilausasento.
Joidenkin terien materiaali on niin kovaa, että hampaan taivuttaminen vaatii selkeästi enemmän voimaa ja haritusraudalta kovuutta.
Jos sattuisi löytymään se alkuperäinen harituslaite, jossa on jopa osoitinviisari, niin sillä saisi tarkan jaon. Toki harituksen jälkeen voi tarkistaa silmällä, tuliko hyvä, eli hampaiden pitää olla niin levällään, että keskelle voisi jopa jäädä hieman puuta. Samalla voi tarkistaa, ettei joku hammas ole ulkona rivistä. Siihen tarkistukseen menee vain muutama sekunti.
Stihlin oma terä on hyvä. Metalli on pehmeää, viilalla mukava teroittaa ja silti pysyi terässä, ei tarvinut joka tankilla viilailla. No yksi päivä vasta sahattuna, mutta ensituntuma vähintäänkin hyvä.
Tilhin tankillisella saa sahattua niin lyhyen aikaa, että sillä voi kaksikin tankillista sahata, mutta ruotsalaisten ammattimallien tankillinen kestää niin pitkään, että terästä menee se huippumaku n. 1,5 tankillisen jälkeen, joten olen teroittanut joka tankilliselle. Kun 6,3 millin viilalla pukkaa kerran koko viilan mitalla, niin viilaukseen kuluu aikaa noin minuutti.
Terä – ja viilakustannusta en pidä minkäänlaiena kynnyskysymyksenä, kuten en myöskään teroitukseen kulunutta aikaa.
Huipputerävä terä tuottaa jokaista tankillista kohti enemmän valmista työn jälkeä.
Stiilin oma terä on hyvä ja sitä käytän itsekkin. Itse vaan haritan sitä vielä lisää mitä sitä on tehtaalla haritettu. Tuollai kun harittaa kun jätkä aiemmin neuvo niin se on erinomainen terä.
En tiedä kuinka vanhat kokemukset jätkällä on tilhistä. Mulla on molemmat, vuoden vanhat tilhi ja huski. Molemmilla tankillinen kestää suurinpiirtein saman aikaa. Molemmilla tahtoo tulla ikävä tupakille ennenku pensa loppuu. Molemmat on kyllä hyviä. Ikinä ei enää normikaasari vehettä!
Monenlaista lättyä olen käyttänyt ja kaikki terävänä purasee…
Normaalissa taimikonhoidossa kaadettavien runkojen kanssa en käytössä muuta eroa ole vklingan ja perinneterän välillä huomannut, kuin että vklinga ei kiilaa tikkuja ja heinää sektorisuojan väliin. Isojakin satunnaisia runkoja kaadellut. Nelilovinen (225 mm) terä pyörii kevyesti HQ345:lla, kiihtyvyys sama kuin 200mm terällä.
Teroituksessa ajoittain pyyhkäisen rälläkän lamellilaikalla sen loven reunassa olevan suoran terän teräväksi. Ja joskus ne lovien piikit pyyhkäissyt pelkällä viilalla teräviksi.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.