Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
”Karhu juuttui pyyntirautaan _ Poliisi joutui lopettamaan” Kirjoitti tänään Iltalehti.
Eikö tuota pienpetorauta rautapyyntiä voitaisi lopettaa, näitä käpälänsä vaurioittaneita eläimia on ihan riittämiin. Moniko niistä edes päätyy julkisiksi?
Jos verrataan vaikka sadan vuoden takaiseen metsämaisemaan? Silloin metsissä oli kaskeamisen tuloksena teeren suosimia koivuja. Metsolle löytyi kytkeytyneitä mäntymetsiä kun pirstoutuminen pieniksi kuvioiksi oli vähäisempää. Pyille oli lepikoita ja riekoille ojittamattomia soita. Metsien tihentyminen ja järeä maanmuokkaus vähensi välillä mustikkaa joka on sittemmin palautunut. Kyllä metsärakenteen muutos on tässä mukana. Ilmastonmuutos haittaa metsäkanalintujen pesintää: lunta ei välttämättä etelässä ole suojaksi ja kevät voi olla kylmä tai kuiva kuten tänä vuonna.
Kaiken kaikkiaan yhden lajin eli vaikka ketun vaikutuksen erottaminen kaikesta muusta samana aikana tapahtuneesta lienee mahdotonta. Kumpaankaan suuntaan – hyvään tai huonoon.
Kettu on hyvin yleinen pienpeto, yleisempi kuin 100 vuotta sitten. Siitä huolimatta kanalinnut vähenevät. Eikö edellä kirjoitettujen todistusten mukaan asia pitäisi olla juuri päinvastoin. Vahva kettukanta takaa vahvat kanalintukannat. Päteekö tämä kaikkiin saalistaja-saalis – suhteisiin? Lisäämällä susikanta 10 kertaiseksi, syntyisi yli kymmenkertainen hirvikanta?
Se on Anttoon teoria jossa ketut, myyrät ja kanalinnut liittyvät toisiinsa. Itse olen sillä kannalla että mallista puuttuu selittäjiä kuten edellä havainnollistin. Jos yrittää selittää pelkällä kettukannalla kanalintukannan kehitystä, mallin selitysaste jää heikoksi.
Anttoonin teorian mukaan runsas kettukanta takaa runsaan kanalintukannat. Arvelevatko hän ja Hanski, että kettu väistää kohteliaasti juuri kuoriutunutta teeripoikuetta runsaina myyrävuosina? Myyrät eivät juokse ketun suuhun, se joutuu niitäkin etsimään. Mitä enemmän on kettuja, sitä enemmän tulee niiden ja teeripoikueiden kohtaamisia. Ei sen ymmärtämiseen tarvitse olla minkään societyn jäsen. Kuten ei senkään ymmärtämiseen tarvita ravintotieteiden tohtoria, että miljardi kiinalaista syö enemmän riisiä kuin viisi miljoonaa suomalaista.
En tiedä Antonin teorioista, mutta sen verran muistan yliopisto-opinnoista, että tutkittua ja todennettua tietoa on se, että syklisesti vaihtuvien saaliseläinten (myyrät) kannanvaihtelut vaikuttavat epäsuorasti muihin saaliseläimiin. Kun myyriä on runsaasti. petokannat kasvaa. Kun petokannat ovat suuret ja myyräkanta romahtaa, niin kasvanut saalistuspaine kohdistuu muualle mm. kanalintuihin, eli kanalintukannat pienenee myyrähuipun jälkeen.
Tuo isaskarin opiskelema hypoteesi on vaihtoehtoissaalishypoteesi (alternative prey hypothesis). Jonkin verran saanut tukea tutkimuksistakin mutta epäilyillekin jää sijaa. Hypoteesi on erityisen mieluisa metsästäjille, jotka saavat siitä perusteen vähentää petokantoja.
Anttoon teoriaan liittyy ajallinen ja alueellinen komponentti.
Ajallinen sanoo että metsäkanat hyötyvät tasaisesta (ts. vähän määrällisesti vuosien välillä vaihtelevasta) myyräkannasta: kettu menee ensisijaisesti aina myyrien perässä ja kun niitä on tasaisesti tarjolla, sen ei tarvitse turvautua ruuan puutteessa vaihtoehtoisravintoon eli lintuihin.
Alueellinen komponentti sanoo että jos ketun ja muiden pienpetojen kanta on alueella vahva (saalistuspaine suuri), myyrät rajoittavat liikkumistaan ja silloin myyräalueiden välille jää myyrä- ja petovapaita alueita. Kanalintuhan vaikuttaa sijoittavan pesänsä maisemaan satunnaisesti – ilmeisesti jotta pedot eivät löytäisi niitä. Näin luki Arto Marjakankaan kirjassa, koskien siis ainakin teertä.
Ajallinen komponentti: tasaista myyräkantaa ei ole olemassakaan. Myyrän elämä on kiivas, mutta lyhyt. Suurin osa myyristä elää alle vuoden. Huippuvuodet ovat n. neljän vuoden välein. Huippuvuotta seuraavana vuonna myyräkanta romahtaa alimmilleen.
Alueellinen komponentti: kuolema rajoittaa myyrien liikkumista tehokkaimmin. Syntyy myyrävapaita alueita, mutta ei petovapaita. Kettu on huomattavasti pitkäikäisempi kuin myyrä. Sen on syötävä myös myyräsyklien välillä. En ole huomannut vuosikymmenien aikana kettuvapaita alueita. Ketunjälki on suhteellisen tasaisesti kaikkialla. Mitä enemmän on jäljenjättäjiä, sitä todennäköisemmin se törmää kanalinnun pesään. Satunnaisesta sijoittelusta huolimatta.
Lähteen eki sanoi kerran: ”…kun sinulla on asema, niin sinä voit puhua melkein mitä vaan ja silti sinua uskotaan…”
Myyrämääräähän tutkitaan pyydystämällä niitä syötitetyillä loukuilla. Sitä tutkimusta tiedän meillä harrastetun ainakin 80 vuotta. Minulla on tässä myyränpyynnin aikasarja eteläsuomesta jossa myyrämäärä sataa loukkua ja vuorokautta kohti oli 1-6 aina vuoteen 1982 asti, jonka jälkeen se alkoi nousta suht säännöllisesti muutaman vuoden välein ensin tasolle 15, ollen 22 vuonna 1991. Välivuodet oltiin sitten tasolla 1-6. Meillä tapettiin vuoteen 1978 asti alle kaksikymmentätuhatta kettua vuodessa, mutta 1979 ensimmäisen kerran yli 20000, tarkemmin 27000. Juuri tuo kettujen tapon lisäys aiheutti sen nousun tasolta 1-6 tasolle 15. Vuonna 1991 kettuja tapettiin jo 55000. Tuo lisäys nosti myyräsaaliin uuteen ennätykseen 22/100 loukkua/vuorokausi. Tuo ennätys on rikottu myöhemmin moneen kertaan. Nyt myyriä on kaikkialla, myös marginaalihabitaateissa. Tästä taas johtuu punkkivälitteisten myyrätautien (borrelia, TBE) räjähdysmäinen kasvu. Punkkien toukat saavat ensimmäisen veriateriansa ja borreliabakteerin ja TBE-viruksen juuri myyriltä, joiden elinpiirit ovat luokkaa 100-1000 neliötä.
Minulla oli onni haastatella naapurin 102- vuotiaaksi elänyttä loppuun asti terävänä pysynyttä isäntää (läsnä oli myös sihteerini, metsänhoitotieteen tohtori, kuuden ällän ylioppilas). Hän oli aloittanut metsästysharrastuksen 1930. Hän kertoi, että koko 30-luvun oli ollut vahva kanalintukanta. Vahvin oli ollut heti sotien jälkeen. Tuon vahvuuden perusteli sillä, että miehillä oli muualla muuta ampumista. Samoin kettuja, huolimatta vahvimmasta kanalintukannasta, oli ollut juuri silloin eniten. Paikallinen innokkain kettumies oli sodasta palattuaan heti ensimmäisenä talvena saalistanut tästä muutaman kilometrin säteeltä yli 50 kettua. Siitä alkoi hänen mukaansa (itse muistan tämän 50-luvun alusta lähtien) kanalintukannan alamäki. Näkyy selkeästi myös helsingin yliopiston 1956 alkavista yhtäjaksoisista talvilintulaskennan aikasarjoista, jotka osoittavat kanalintukantojen romahtaneen (lukuunottamatta pyytä, jonka kanta on vain puolittunut.
Olisi mielenkiintoista lukea perustelut, miksi runsastunut kettukanta nostaa kanalintujen määrää. Siis syy yhteys. Tämmöinen voisi olla esim, että kettu hävittää muita munarosvoja, mutta ei taida näin tämäkään mennä. Kärpät ja lumikot ovat liian vikkeliä ketun saaliiksi. Kyllä se yleensä menee, että saalistavat eläimet nimenomaan pienentävät saaliseläinten kantaa. Ei taida kettujen ja pienpetojen runsastunuminen myyräkantaakaan nostaa
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään