Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
”Karhu juuttui pyyntirautaan _ Poliisi joutui lopettamaan” Kirjoitti tänään Iltalehti.
Eikö tuota pienpetorauta rautapyyntiä voitaisi lopettaa, näitä käpälänsä vaurioittaneita eläimia on ihan riittämiin. Moniko niistä edes päätyy julkisiksi?
Minulle pienpetojen pyynti on aina ollut mielenkiintoista metsästystä. Ketun saanti saaliiksi teetättää paljon enemmän työtä kuin hirven saanti. Toki siinä tulee tehtyä samalla riistanhoitotyötä. Supikoira oli tällä seudulla suuri harvinaisuus vielä 70-luvun alussa, kun metsästystä aloitin. Turkistarhaajat maksoivat elävänä pyydetystä pariskunnasta satoja markkoja. Suomessa oli aika, jolloin tuoreista ketunjäljistä maksettiin. Nahka oli niin arvokas. Samoin näädän nahka oli niin arvokas, että vaikka rauhoitettu olikin, kannatti hiihtää päiväkausia vieraitten paikkakuntien halkikin, että tuon nahan sai reppunsa. Yhdellä näädännahalla sai kuulemma lehmän, kahdella jo hyvän työhevosen. Tuo vähäisten pienpetojen aika oli myös kanalintukantojen huippuaikaa. Nyt supikoiria metsästetään huippuvuosina 200 000 eläintä vuodessa, kettuja n. 50 000. Samaan aikaan kanalintukannat vähenevät. Joitakin nousukausia on, johtuen lajeille tyypillisestä syklisyydestä, mutta nousukausikin jää aina edellistä nousua laimeammaksi. Paljon metsissä liikkuvana voin sanoa, että ketunjälki on lumikeleillä yleisin jälki ainakin tällä seudulla. Erityisen tiheässä kettuja on kuulemma kaupungeissa. Pesiä on tavattu Espoossa aivan asutuksen tuntumassa, jopa pihassa olevan maakellarin kattorakenteissa. Metsästän pienpetoja, koska ne ovat varsin haastavia metsästyskohteita. Lisäksi koen, että samalla tulee suojeltua harvinaistuvia riistalintuja. Pienpedot osaavat hyödyntää tehokkaasti ihmisen aiheuttamia sotkuja, metsäkanalinnut eivät. Petopyynnillä yritän vähän tasoittaa tilannetta. Palkkioksi otan muutaman lintupaistin syksyssä. Nykyjään teeriä, koska niiden kanta on vahvin, kestävät kyllä varovaisen metsästyksen. Metsoa en ole hennonut ampua muistaakseni 30 vuoteen. Ne ovat loistavaa ruokaa. Ruokaa, jonka tuottamisen käytetty ekologinen panos on 0 €.
Nimimerkki nostokoukku muistaa väärin. Kettu oli aikoinaan niin tärkeä turkiseläin, että se rauhoitettiin säännöllisesti turkisten maksimaalisen määrän takaamiseksi.
Värriön luonnonpuisto (12500 hehtaaria) on maassamme ainoa paikka, missä metsästys on lopetettu kokonaan ja missä riistakannan muutoksia on seurattu yhtäjaksoisesti samoilta reiteiltä vuodesta 1967 asti. Siellä metsästys on lopetettu kokonaan 1995. Myös minkin, ketun, näädän… Siteeraan tutkimusaseman silloisen johtajan veli pohjosen tutkimusaseman 40-vuotisjuhlassa pitämää puhetta: ”…Värriön jälkiaineisto kertoo myös, että kanalintujen pitkäaikaiset kannat ovat luonnonpuistossa nousussa. Kun havainnoista puhdistetaan vuosivaihtelu, kanalintujen yhteenlaskettuja jälkivanoja havaittiin 1960-luvun lopulla vain 50 kertaa, mutta 2000-luvun alussa jo keskimäärin 350 kertaa talvessa. Vaikka riekolla on Itä-Lapissa nyt kato, siemen on silti turvassa Värriön luonnonpuistossa. Viime talvenakin riekon jälkiä oli neljä kertaa enemmän kuin normaalitalvina 40 vuotta sitten. Värriön luonnonpuisto rauhoitettiin metsästykseltä kahdessa vaiheessa. Laki Värriön luonnonpuistosta on vuodelta 1981. Sen jälkeen luonnonpuistossa jatkui osittainen metsästys, Sallan ja Savukosken metsästäjille, kunnes täysrauhoitus tuli voimaan 1995. Kaksivaiheinen rauhoitus näkyy Värriön riistahavainnoissa. Kaikkien kanalintujen kannat kääntyivät nousuun, selvimmin juuri riekolla…”
Värriön laskentalinjoilla havaittiin ketunjälkiä 28 vuonna 1970, kun taas 201 vuonna 2010. Kun kettuhavainnot viisinkertaistuivat, kanalintuhavainnot seitsenkertaistuivat.
Kiitos Anttoolle kertauksesta. Metsäkanalinnut eivät ole minkään kotoperäisen petomme pääravintoa. Ilveksellä pääravintoa lienevät jäniseläimet ja kaikilla sitä pienemmillä pedoillamme pääasiassa myyrät. Nyt kun myyräkannat ovat olleet jo pitkää suhteellisen vakaat, pedoilla on riittänyt niissä syötävää.
Kanlintukantojen heikentymisen lisäksi niiden kannanvaihtelun syklit ovat loiventunut kun vertaa 70- 80 luvuille ja siten että huippuvuodet ovat leikkaantuneet pois. Kanta on tasaisempaa ja heikompaa. Ajallisesti tämä muutos on tapahtunut sen jälkeen kun kanahaukka rauhoitettiin. Kanahaukalle kanalinnut on mieluinen ja merkittävä ravintolähde.
Värriön luonnonpuistossa on myös kanahaukkoja, kotkia, huuhkajia; lisäksi siellä pesii riekkoihin erikoistunut tunturihaukka.
Royal Societyn kahteensataan vuoteen ensimmäinen suomalainen jäsen ekologi ilkka hanski vastasi seuraavaan kysymykseen: ”…Miten malli reagoi jos yleispetojen kuten ketun yksilömäärää lisätään…” Hanski vastasi: ”…Mallissa ja uskoakseni luonnossa yleispedoilla on vakauttava vaikutus: jos niiden määrää lisätään, myyräsyklien amplitudi (huippujen ja aallonpohjan ero) pienenee. Syy tähän on se, että yleispedoilla on suoraan myyrien tiheydestä riipuva vakauttava vaikutus…”
Kyllä, Hanski piti hypoteesia mahdollisena ja lisäsi vielä: ”mistä niitä kettuja saataisiin lisää?”
Meillä ei ole tarkkaa tietoa petojen määristä ennen ihmisasutusta. Esimerkiksi juuri Värriön seurantatietojen perusteella voidaan kuitenkin arvella, että huomattavasti nykyistä enemmän. Vähän esillä oleva petojen hyötyvaikutus on saalislajiin kohdistuva valinta, joka on luultavasti pedolla (nisäkkäällä tai linnulla) varmempi kuin metsästäjällä.
Havantoja on useista karhuista jotka ovat saaneet raudan käpäläänsä. Käsittääkseni nämä raudat ovat niitä, ainakin lehdissä olevien kuvien ja kuvasusten perusteeella, mitä kolme M jakaa ilmaiseksi, kustannuksetta pyytäjille. Kyllä sinne karhun kämmen näyttää mahtuvan ja kauankos se karhu pieksää sitä vaneri tötteröä tuskissaaan kunnes on vain raudat pelkästään käpälässä…
Metsästyspaine kanalintuihin on pohjoisessa kova. Paljon jää lintuja myös haavakkoina metsiin joita ei tilastoida saaliiksi.
Supikoiria näillä seuduilla ei ole. Kettukantaa pitää kotkat kurissa. Hirven jäljet yleisimpiä poron jälkeen. Niitä on jokapaikassa.
Itse en myöskään usko että paikallisella petojen pyynnillä olisi mitään vaikutusta. Niitä tulee muualta äkkiä tilalle ja voivat hyvin, kun tilaa on olla ja lisääntyä.
Huippuhyviä kanalintuvuosia oli täällä ainakin vielä ennen näitä jatkettuja metsästysaikoja. Esim 2006. Nyt on emolinnut ammuttu niin vähiin, että hyväkään kesä ei nosta lintukantaa paljoa.
Anttooni. Väitinkö, että kettu ei ole ollut joskus rauhoitettu? Paljonko Väriön luonnonpuiston linjalaskennoissa on havaittu monitoimikoneen jälkiä tutkimusaikana? Niilläkin on vaikutusta kanalintujen menestymiseen. Kuten sanoin, täällä ketun jälki on omissa ”linjalaskennoissani” ylivoimaisesti yleisin lumijälki. Siitä huolimatta metsäkanalinnut vähenevät. Riekkoa ei ole metsästetty yli kymmeneen vuoteen, mutta on lähes hävinnyt. Myyriä en ole koskaan metsästänyt, paitsi hirvikämpältäni muutamia vanhanajan nakeilla. Ja uskon tuon Hanskin päätelmän, jos kettuja lisätään ne syövät enemmän myyriä. Ja siinä sivussa menee epäilemättä enemmän teerenpoikasia. Vai syökö 100 kettua vähemmän kuin 20 kettua? Miljardi kiinalaistakin syö enemmän riisiä kuin 5 miljoonaa suomalaista. Ei tämän oivaltamikseen minkään societyn jäsenyyttä tarvita.
Laillisessa rautapyynnin suojakoteloissa on sallittu 8 sentin kulkuaukko loukun sisälle. Olen sen verran monta karhua kätellyt ja niiden tassuja mitannut, että yhdenkään näiden tassu ei sovi tuon kokoisesta reijästä rautoja ronkkimaan. Laittomiin pyydyksiin en ota kantaa. Paljonko rautakarhuja on tavattu vuosien varrella? Ei kovin monta, joka tapauksessa vähemmän kuin liikenteessä autojen kolhimia.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään