Keskustelut Luonto Riistatiheiköt, hyötyä, haittaa vai ei mitään vaikutusta?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 82)
  • Riistatiheiköt, hyötyä, haittaa vai ei mitään vaikutusta?

    Merkitty: 

    Uutisosiossa kerrotaan, että PEFC-sertin kriteereitä ollaan muuttamassa ja pyydettiin kommentteja.  Eräs vahvasti esillä ollut uusi asia oli riistatiheiköt.  Vaikutti, että jopa niiden pakollisuutta harkitaan.  Siis onko niillä jotain hyödyllistä vaikutusta?  Vaiko päinvastoin?

    Jänikset eivät näytä niitä tarvitsevan.  Yleinen tieto on, että jänisemo hajasijoittaa poikueensa, jottei se kerralla tuhoutuisi esimerkiksi ketun suuhun.  Golfin pelaajat saattavat aika usein nähdä väylällä jänön pojan odottelemassa emoa syöttämään.  Sama tilanne on meillä Keski-Suomessa pihapiirissä.  Poikanen odottaa emoaan tyynen rauhalliseti leikatulla nurmikolla vaikka melkein vieressä olisi suojainen pusikko.  Onko emo näin toimiessaan tyhmä vai viisas?  Ehkä viisas.  Emo sijoittaa poikasensa sinne missä saalistava kettu harvemmin liikkuu.

    Entä sitten kanalinnuilla?  Vaatii melkoista uhkarohkeutta teeriemolta johdattaa poikueensa avoimen maaston poikki johonkin kuusipuskaan.  Saalistavan kanahaukan on helppo havaita poikue avoimessa maastossa.  Kun haukka nappaa emon, niin koko poikue tuhoutuu.  Parempi on poikueen pysytellä sellaisessa maastossa, jossa ruokailevat heinikön, varpujen ja taimikon suojassa ja levätä aina eri paikassa, jolloin ei synny ulostekeskittymiä, jotka kauempaakin hajullaan antaisivat saalistaville maapedoille vihjeen poikueesta.

    Komiikan puolelle menee serttiesiesityksessä mielestäni se, että jättöpuuryhmät muodostaisivat samalla riistatiheikön.  Olen teettänyt useammankin mäntyjättöpuuryhmän.  Eihän niiden alle synny mitään alikasvullisuutta, kun niitä alustoja ei saa muokatakaan.  Muutama vuosi hakkuusta koko aukko on yhtä riistatiheikköä paitsi siis se virallinen riistatiheikkö.

    Olen siis sitä mieltä, että tämä riistatiheikköhömppä on tyypillistä viherpesua, millä metsästäjät pyrkivät nostamaan profiilaan.  Mitään hyötyä ei niistä ole riistakannoille.   Luonnollisestikin olen sitä mieltä, että erilaisia pensasryhmiä kannattaa jättää sopiviin paikkoihin lisäämään luonnon monimuotoisuutta, mutta ei pakolla siten, ettei niistä ole mitään hyötyä.

  • Tolopainen

    Timpan lohdutukseksi, ei ne ajokoiramiehet niitä jäniksiä enää ammuskele, kunhan ajattavat. Eikä niitä harrastajiakaan ole kuin pari pitäjää kohden enää jäljellä.

    Timppa

    Ei meidän metsästysseuralla ole ollut kenelläkään aikoihin jäniskoiraa.  En minä  niitä jäniksiä surrut.  Se mikä minua aina huvittaa, kun kerrotaan tehtävän riistanhoitotyötä vaikka tavoitteena on saada se riista saaliiksi mahdollisimman helpolla.  Kaikkia asioita pitää kutsua oikealla nimellä.

    Gla Gla

    Enpä tiedä. Kyllä ainakin tämän keskustelupalstan vannoutunein metsästäjä on useaan otteeseen korostanut sitä, miten tiheiköt pitää raivata pois, jotta metsästys onnistuisi ja vahinkoja ei taimikolle aiheutuisi. Jos tiheikköjä on, ainakin sorkkaeläimet löytävät tiensä turvaan. Tuskin jänikset tai rusakot tuosta millään tavalla poikkeavat.

    Metsästysalan julkaisuissa puhutaan ruokinnasta lähinnä verotuksen kompensaationa. Ruokintaakin pitäisi jatkaa koko talvi, jos kerta on aloitettu. Minusta tässä ei mitään ristiriitaa ole kuin korkeintaan metsätalouden intressien suhteen.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ruokintaakin pitäisi jatkaa koko talvi, jos kerta on aloitettu.

    Jos metsästysaikaisen ruokinnan (metsästys ruokintapaikoilta) avulla saadaan talveksi jäävä kanta riittävän alas, ei ruuan riittävyys talven yli pitäisi olla ongelma. Ainahan voi tehdä poikkeuksen ja jatkaa ruokintaa eettisistä näkökohdista, jos talvi on poikkeuksellisen runsasluminen, kuten oli viime talvi täällä etelässä. Tämä talvi on taas toinen ääripää, kun lunta ei ole lainkaan.

    Puuki

    Ruokinta voi olla niin suosittua  syystä, että siitä EU maksaa hyvää korvausta.  Mikäs siinä , jos sitten muiden om.maille ei tule ko. hommasta liiaksi vahinkoa kuten nykyään taitaa tulla ainakin etelässä valkohäntien ruokinnan takia.

    Pienriistan metsästys muutamaa spes.lajia lukuunottamatta on ollut kiellettynä omalla pläntillä jo vuosikymmenten ajan.  Koiriaan saavat juoksuttaa kylän miehet, kun monelle se on yleensä ainut ulkoiluharrastus.   Joku harva erehtynyt joskus ampuilemaan omin luvinkin  sitä mitä huvittaa. No varmaan kompensoi tilanteen, jos niikseen tulee ,  voin käydä vastavierailulla vaikka heidän kasvimaalla sitten syksyllä omaa vihannesvarastoa täydentämässä tai mitä nyt milloinkin satun tarvitsemaan.

    Nyt on ainakin tp :n maat niin jäässä vaikka lunta ei kovin paljon ole, että peurat & kauriit  ei saa kunnolla metsistä ruokaa. Kun lupot loppuu , niin ne alkaa etsiä ruokaa muualta ja liikkuvat paljon. Se voi lisätä liikenneonnettomuuksia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Miksi EU maksaa riistan ruokinnasta? Tuosta voisi aloittaa budjetin karsimisen!

    Syökö kauris oikeasti luppoa?

    Gla Gla

    Riistapellot saavat kai jotain luonnonhoitotukea, mutta kyttäyskoppien omena- ja porkkanakasat eivät. Paitsi tuottajalle kai ompuista jotain maksetaan, mutta menee samalle litteralle kuin ihmistä varten tuotetut.

    MIISU4F MIISU4F

    Riistatiheikkö on tosiaan turhan yksipuoliselta kuulostava. Jättöryhmässä olisi optimallisesti taloudellisesti vähäarvoista materiaalia mutta monimuotoisuudelle taas tärkeitä asioita. Ajatellaan isompia lahoavia puita hyötyy tikat, monet hyönteiset. Puskat antaa monelaista suojaa ja nuoret puut on tulevia lahopuita jne. Riippuen metsätyypistä, millaisen monimuotoisuuskohteen voi jättää hoitotoimenpiteiden ulkopuolelle. Siellä on valtava määrä hyönteisiä, joiden arvoa ei edes ymmärrä.

    Se, että naapurissa olisi täystiheitä hoitamattomia metsälöitä, ei tarkoita että toinen voi vetää kaiken sileäksi jättämättä riistatiheikköä/jättöpuu-tms. monimuoto-ryhmää. Entäs jos naapuriin iskee isot avohakkuut, niin sitten kohta ei ole missään monimuotoisuuspuskia, jos kaikki ajattelisivat, ettei omaan metsään tarvitse mitään jättää.

    Aukoilla pyörineenä raivaamassa tai istuttamassa, monen kelon tai pökkelön oksalla on kytiksessä pöllö tai haukka tai tikka etsimässä herkkuja. Näkee myyrät kivasti. En sanoisi viherpesuksi pienimuotoista luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä talousmetsissä olevissa riistatiheiköissä/muu jättöryhmän takia.

    Tolopainen

    Mitä noilla tikoilla tekee, ovat pahimpia pikkulintujen pesärosvoja. Hajottavat pääskysen pesätkin ja syövät poikaset. En jätä tikoille yhtään lahopuuta.

    Puuki

    Metsäpeurat syö samoja eväitä kuin porot eli luppokin kelpaa. Ei kauriit.

    Karuimmilla mäntykankailla ei ole mitään alikasvosta jättää riistapuskiksi . Sama tilanne usein esim. vanhoissa tiheissä kuusikoissa.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 82)