Keskustelut Puukauppa Sahayrittäjän lähivuodet näyttävät synkiltä

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 131)
  • mehtäukko

    Herättelin vain kysymyksellä joka on aika kimurantti. Me mo:t toivotaan ja odotetaan puille aina maksimaalinen hinta, – tietenkin, koska se vaikuttaa toimintaamme. Sahoilla on vastassaan haasteellisemmat senssit, jossa kovassa kilpailussa voivat pelimerkit hävitä. Meille se merkitsee ennen pitkää väheneviä ostajia.

    mehtäukko

    🤔

    metsänkasvattaja

    puukin idea  olisi hyvä  mutta kun  se  ei käy  niin  ei  käy   tukea   voisi vaihdella laivayhtiöiden  kanssa   vuosittain  tai  kohdentaa  sen  metsänomistajille silloin  kun  tilanne  on  se  mikä  tällähetkellä

    Kuitupuunkasvattaja

    Sahojen suora tukeminen ei EU-Suomessa onnistu. Saksalaiset kyllä ovat onnistuneet EU-rahoilla investoimaan erittäin tehokkaan sahateollisuuden kotimarkkinoilleen. Luulen, että lisäksi ainakin Tsekissä, Puolassa, Itävallassa ja Romaniassa on osattu hyödyntää EU-tuet sahateollisuuden kehittämisessä.

    Mutta jos EU alkaisi tukemaan hiiltäsitovaa rakentamista sopivilla porkkanoilla. Kepillä ja raipalla vielä pakotettaisiin hiiltäsitovaan rakentamiseen. Samalla EU-ulkorajoille ankaria tulleja fossiilista hiiltä käyttäville tuotteille. Siinä alkaisi sahateollisuuskin pärjäämään ja puunkasvattaja saisi myös omansa.

    kim1

    Kymmenen vuotta sittenkin käytiin puunhinta aiheista keskustelua,oli vielä 2007 hinnat hyvässä muistissa.. ,elikkä en myy ennen kuin tukin hinta on 70€…,jotkut odottivat 80€: hintaa…,heh..,harvassa on siis  ollut sopiva hetki puukaupoille…,no ei kannata masentua v.2028 saattaa tukin hinta kivuta taas jälleen 70€:n..,jos hyvin käy…,elikkä tulevan vuosikymmenen ” hyvä” tukin hinta,on edellisen vuosikymmen ka. hinta..

     

     

     

     

    Puu Hastelija

    Ovat liikuttavan yksimielisiä muuten hinnoista ostajat. Ehkä kilpailuvirasto voisi taas tutkia, löytää ja todeta, että ei se mitään! Alle 2% sisällä päätehakkuuleimikon hinnat. Voisi kuvitella, että voimakkaassa hinnanmuutostilanteessa, jossa hinnat eivät ole stabiilit erojakin yhtiöiden välillä syntyisi, mutta ei! 2 sahaa ja 3 suurta, joilta tarjousta kysyin. Ensolta sain mutinaa puhelimeen, eli tuo latvaläpimitta-show heijastuu heidän kaikkeen päätehakkuu toimintaan?

    Aimo Jortikka

    onhan tuo sahatavaran hinta pudonnut aika lailla vuoden alusta

    mänty 174 euroa  – 28,90

    kuusi 183 euroa – 19,40

    FAS: (first and second grade) This stands for the highest grade of lumber. FAS grade includes some defects but is considered the premier lumber for furniture and cabinet making.

    Apli

    Vastaavasti kuoren ja purun ja hakkeen hinta noussut, eli sivutuotteiden, ja nyt menossa myös sahoja koskevat neuvottelut työntekijöiden palkoista.. Lisäksi metsäliiton suunitelma rauman jättisahasta etenee…

    Tolopainen

    Ei noista sivuvirroista paljon mitään makseta, ei ne korvaa päätuotteen hinnan laskua, vaikka tukista sahatavaraa ei sunnykään kuin 50%, puolet menee pintoihin ja puruihin. Siksi kenttäsahauskin on loppunut, kun isännät osaa nykyisin laskeä, että puutavaran sahuuttamisesta tulee tappioo, lautaa saa halvemmalla kaupasta kuin sirkkelöimällä.

    Aika iso riski myydä mäntytukkivaltainen päätehakkuuleimikko sellufirmalle, jos rungossa pienikin, vika siitä tehdään kuitua tässä markkinatilantessa.

    Rane

    Tässä taas yksi syy miksi laajempi siirtyminen ns.jatkuvaan kasvatukseen olisi virhe.Kuitupuun hakkuut harvennuksilta tasoittavat metsäalan työtilannetta kummasti.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 131)