Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 11,321 - 11,330 (kaikkiaan 11,374)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Visakallo Visakallo

    Kysymys onkin Tolopainen kehityksen suunnasta, ei pelkästään tämän hetken luvuista. Eihän valtion koko pelkästään ratkaise sen talousmenestystä, vaan sen dynaamisuus. Ei Saksakaan ole enää sellainen esimerkki hyvästä taloudesta, kuin joskus ”vanhaan hyvään aikaan”. Jotkut jopa pitävä edelleen Venäjääkin isona talousmahtina, mutta se aika on jo kaukana historiassa.

    Tolopainen Tolopainen

    Niin mikä on kehityksen suunta. Kalifornia on ilmastolliseti paljon Texasia edullisemmassa asemassa. Texasissa on niin kovat tuulet, että siellä talon seinässä on reikä, josta laitetaan rautakanki ulos, jos se katkeaa, ei mennä ulos, jos vain taipuu mennään töihin.

    Visakallo Visakallo

    Metsuri motokuskille: Ensinnäkin Suomen ei tarvitse olla huolissaan maksuista, jotka voisivat aiheutua ilmastotavoitteiden siirtymisestä eteenpäin. Eihän vuosi 2035 ole käytössä kuin meillä ja Ruotsilla. Mikään ei estä meitä siirtämästä tavoitetta 10-15 vuodella eteenpäin, kuten kaikilla muilla EU-mailla on.

    Toiseksi: Nopein keino tasapainottaa sähkön tuotannon ja kulutuksen epäsuhdetta on laittaa jarrut sähkönlkulutusta suuressa mitassa lisääville hankkeille. Sitä ei pidä pelätä, koska joudumme siihen joka tapauksessa. Tehdään se mieluummin hallitusti kuin jo hallitsettomassa tilanteessa.

    Sähkön eri tuotantovaihtoehdot jätän niille, jotka ne parhaiten tuntevat. Suomen oloissa puu on niistä luontevin, myös turvekin, sekä kaasu. Eihän nykyinen tilanne ole lainkaan ihanteellinen ja ilmastotavoitteiden mukainen, että tarvittaessa suurten datakestusten tarvitsema sähkö tuotetaan diesel-varavoimalla.

    Apli

    Wärtsilän voimalaitoksia tilataan kiihtyvään tahtiin ympäri mailmaa mutta ei suomeen, kaasua saa mailmalta, mutta kun se on fossiilista, chp yhteistuotantolaitoksia tehdään edelleen muualle ei suomeen. Elämä on valintoja.

    Nostokoukku

    Suomi kunnianhimoisena edelläkävijänä ei voi käynnistää täällä Wärtsilän koneita. Saa nähdä  milloin niiden valmistaminen kielletään.

    käpysonni käpysonni

    Suomen hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 on Suomen hallituksen, siis Marinin sosialistihallituksen, vai oliko se Sittenkin Sipilän hallituksen asettama tavoite, no en muista, mutta se on liian  kunnianhimoinen  eikä kukaan Suomea ulkomailta moiti, jos sitä ei saavuteta.

    kmo kmo

    Siis kumpi on valtiolle parempi: Dynaamisuus; uudet datakeskukset, vetytehtaat jne tervetulleita. Vai staattisuus: Kaikki uusi mikä voisi muuttaa nykytilannetta kielletään tai ainakin jarrutetaan minkä pystytään? Näyttää mielipide sujuvasti vaihtuvan peräkkäisissä viesteissä.

    käpysonni käpysonni

    Tälläiset pakkaset, mitkä kuuluu normaaliin talveen, on saaneet ihmisten, jopa poliitikkojen päät sekaisin. Tämä sähkönhintakeskustelu on täysin turhaa. Niin kuin totesin jo aiemmin, sähkö on Suomessa lähes halvinta euroopassa, joten pulinat pois ja hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

    Ja kmo on oikeassa, on typerää alkaa sähkön takia rajoittamaan mitään. Ilmeisesti on niin että Suomi saa edelleen taantua ja köyhtyä, pääasia että kuluttajalle  halpaa sähköä riittää, muusta ei niin väliä.

    Visakallo Visakallo

    ”Näyttää mielipide sujuvasti vaihtuvan peräkkäisissä viesteissä.”

    kmo, kysymys on realismista. Suomi on valitettavasti pelannut pelimerkkinsä niin vähiin, ettei dynaamisuuteen ole enää mahdollisuuksia, vaan nyt on yritettävä selviytyä ja välttää täydellinen romahdus.

    Visakallo Visakallo

    Mistä käpysonni hankkii tarvittavan sähkön silloin kun ei saadakaan tuulivoimaa, ja kaikki nyt tekeillä olevat datakeskukset ym. uudet sähkönkuluttajat on kytketty verkkoon? Sähkön tuontia kun ei pystytä nykyisestä lisäämään.

Esillä 10 vastausta, 11,321 - 11,330 (kaikkiaan 11,374)