Etusivu Keskustelut Metsänomistus Sain perinnöksi 71ha

Tämä aihe sisältää 122 vastausta, 41 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi A.Jalkanen 3 päivää, 2 tuntia sitten.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 122)
  • Sain perinnöksi 71ha

    Merkitty: 

    Metsää, enkä osaa sille itse tehdä mitään, eikä puolisoa kiinnosta.

    Sain metsästä hyvän tarjouksen, paljon enemmän mitä metsänhoitosuunnitelmassa.

    Elämäntilanne on sellainen etten kestä stressiä paljoa mitään ja kieltämättä sitä käy melkein vainoharhaiseksi, kun on saanut suuren perinnön… Tuon lisäksi reilu 20ha peltoa… Sitä alkaa pyöritellä päässään, mitkä on kenenkin motiivit.

    Ja päässä tietenkin painaa oman isän sanat ”älä myy ikinä maita eläkä metsää”. Ja toiset antaa neuvoksi että myymällä pääsen kaikesta stressistä eroon .

    Toisaalta haluaisin myydä kaiken pois ja ostaa vaikka oman paikan, mutta tämä paine mikä tulee muilta ihmisiltä ja omasta muistista on ihan kamala…

    Ja kumminkin haluaisin lapsille myös jättää jotain, koska myös minun isälle oli lapsenlapset tosi tärkeitä… En edes tiedä miksi avaudun tänne näin…

    Mutta tulenko katumaan ikuisesti jos myyn nyt metsät hyvään hintaan?? Yksityinen ihminen tarjosi kyseisestä paikasta 60 tuhatta vähemmän… Ja tämä toinen ostaja ehdokas maksaa huomattavasti korkeimman hinnan.

    Se on tosi vaikeaa kun tämmösiin liittyy tunteita ja kaikkea sellasta , helpompi olisi jos paikka olisi minulle jonkun ihan tuntemattoman ihmisen eikä siihen liittyisi sukulaisten painostusta .

  • Gla Gla

    Hinnoittelusta (hintataso, metsät ja pellot erikseen, muunlainen pilkkominen, veroseuraamukset yms. vaihtoehdot ja tekijät) kannattaa keskustella paikallisen mhy:n kiinteistövälittäjän kanssa.

    Siihen, teetkö oikein vai väärin myydessäsi, ei kukaan pysty puolestasi vastaamaan. Jos et metsän hoidosta paljonkaan ymmärrä, asiaa voisi verrata yritystoimintaan, jossa päätökset ydinliiketoiminnasta tehdään vastuuttomien konsulttien varassa ja kaikki hoitopalvelut joudut ostamaan ulkopuoliselta. Voi se toki onnistuakin tai sitten ei. Konkurssia tuskin tulee mutta rahat on mahdollista sijoittaa paremminkin, ellei ennustettu maailmanlaajuinen lama ja pörssiromahdus ole jo oven takana. Monta muuttujaa on siis vaikuttamassa lopputulokseen.

    Se, että metsänhoito on vierasta, ei kuitenkaan ole välttämättä ongelma. Jos aihe kiinnostaa, on sinulla erinomainen mahdollisuus siihen perehtyä. Suurin osa omistajista on maallikoita, joten metsäalan tutkintoa ei tarvita.

    kmo

    Se että tarjous ylittää metsäsuunnitelman hinnan ei vielä tarkoita että tarjous olisi tasolla millä kauppoja seudulla tehdään. Eli jos myymään päädyt, kannattaa laittaa ns yleiseen myyntiin.

    Jätkä

    Nyt voisi olla tilaisuus liittyä yhteismetsään. Pellot voisi myydä tai vuokrata, jos halukkaita ilmenee. Jos on rakennuksia, ne voisi pitää omalla tontillaan itsellä, myydä sinällään, antaa mennä peltojen kanssa.

    Pirunmoiset verot joudut kuitenkin maksamaan. Yhteismetsään liittyessä ei kai ihan niin suuria veroja. Sieltä tulisi rahaa ”joka vuosi”.

    MHY:n arvio perustunee samoihin faktoihin kuin Metsäsuunnitelmakin.

     

    Timppa

    Tietenkin riippuu elämäntilanteesta.  Tuon suuruisesta palstasta saa jo kunnon jatkuvaa tuloa, jonka reaaliarvon uskotaan vähintäänkin säilyvän.  Myymällä tilan saa kerralla ison tukun rahaa, joka kuitenkin saattaa hiljalleen sulaa.   Voi olla, ettei siitä myyntitulosta olisi enää paljon muutaman kymmenen vuoden jälkeen.

    Metsänomistus on siinä mielessä miellyttävä tapa omistaa, ettei tarvitse stressata pörssikurssien heilahteluja tai huonosti käyttäytyviä vuokralaisia.  Kun kiireet hellittävät voi käydä omassa metsässä.  Tunnetusti siellä metsässä stressikin hellittää.

    Asiallisia neuvoja saa monesta tuutista.  Metsähoitoyhdistykset tuottavat nykyään kokemukseni mukaan hyvää palvelua.  Ei todellakaan tarvitse itse alkaa kaikkea keksiä.  Saat suunnitelman joka kertoo mitä seuraavana 10 vuotena tehdään.  Hoitavat tarvittavat työt ja kilpailuttavat puukauppasi.  Tietysti pientä korvausta vastaan.   Vastaavan palvelun saat suurilta metsäkonserneilta.  Silloin sitoudut käytännössä myymään sopimuskumppanillesi.  Tämä saattaa vähän maksaa, mutta kaikesta palvelusta on maksettava.  Konserneilla on  palvelutoimistoja suurissa kaupungeissa, joten  vaikkapa pääkaunkiseutulaisena voit asioida siellä tarvitsematta käydä itse tilalla.

    Periaatteliselta kannalta ajatellen en myisi.   Pellon saat varmasti vuokralle jollekin naapurille.  Myydä voi aina myöhemminkin, mutta tehtyä kauppa ei voi perua.

    Omakohtainen kokemus.  Appivanhemmat omistivat puolet suuresta maatilasta, joka jaettiin 50 vuotta sitten.  Toisen puoliskon omistajien periset möivät heti, kun joku perittävä kuoli.  Eipä heille tainnut niistä myynneistä olla pitkäaikaista iloa.  Meidän puoliskoa ei myyty ja metsät tuottavat jatkuvasti.  Pellot ovat olleet sen 50 vuotta vuokralla samalla vuokramiesperheellä, joka hoitaa niitä tosi hyvin.

     

     

    Arnold Layne

    Soittele paikallisille metsäpalveluyrittäjille ja tee käynti jonkun sellaisen kanssa. Kun sopiva metsäpalveluyrittäjä löytyy, on sellaisen kanssa mukava asioida asiassa kuin asiassa. Eli voit ottaa metsäpalveluyrittäjän tekemään suunnitelmat ja tarvittaessa toteuttamaan jos et jaksa kilpailuttaa.

    MHY:tä suosittelen välttämään viimeiseen asti. Ne ei tuota mitään muuta kuin rahanmenoa.

    Jean S

    Tunneasiat ovat usein hankalia, mutta toisaalta jos onnistut olemaan siirtämättä pelkojasi lapsillesi, heillä voi jossain vaiheessa olla mahdollisuus omaan paikkaan ilman menneisyyden rasitteita.

    Metsästä saatavan tulon ja työmäärän kannalta olisi tässä vaiheessa aika tärkeää tietää, missä päin Suomea metsäsi on. Etelä-Suomessa tuotto on suurempi, mutta niin usein myös työmäärä. Vaihtoehtoja on monia.

    Perintöverotusta varten tehtävät metsäarviot tehdään usein verojen välttämiseksi hiukan alakanttiseksi. Tämä voi selittää tarjouksia. Jos katsot metsäarviosta puuston arvon, taimikoitten arvon ja ns. käyvän metsätaloudellisen arvon ja arvonkorjausprosentin, ja laitat ne tänne yhdessä paikkakunnan kanssa, saat todennäköisesti hyviä arvauksia siitä, mikä tilan käypä arvo tällä hetkellä vapailla markkinoilla on.

    Samaan lopputulokseen pääsee myös sillä, että laittaa metsät myyntiin Etuovi.comiin ja laittaa ilmoitukseen, että myyjä pitää oikeuden hyväksyä tai hylätä annetut tarjoukset. Tämä tosin maksaa noin 150 euroa ja saattaa aiheuttaa puheita kylillä, kun tila on julkisessa myynnissä. Hyviä puolia on se, että saa useampia tarjouksia ja voi niitten perusteella sitten miettiä, millainen omaisuus itsellä on.

    Pellot voi laittaa jokseenkin turvallisesti vuokralle ja sopii tukioikeuksien palautumisesta vuokranantajalle tms.

    Metsä taas on onneksi hyvin hidasliikkeinen sijoituskohde. Siellä ei välttämättä tapahdu vuodessa yhtään mitään kovin merkittävää. Näin ollen sinulla on aikaa rauhoittua.

    Gla Gla

    AL:n kommentti MHy:n välttämisestä kannattaa sivuuttaa. Voi olla mhy, jossa paikallinen toimihenkilö ei ole tehtäviensa tasalla. Tai sitten on aivan huippukaveri. Tai jotain siltä väliltä. MHY ei ole mikään leimakirves, jossa hyvätkin kaverit toimivat huonosti. Sama pätee metsäpalveluyrittäjiin. Mutta ylipäätään tässä tullaan ongelmaan, josta alussa mainitsin. Kun joutuu luottamaan 100% ulkopuolisiin, on 300 000 euron (tai paljonko 71 ha maksaakaan) omaisuuden hallinta aikamoita hupia.

    JS:n kommentti tilan myyntiin laittamisesta hinnoittelumielessä on jotain, mitä en kenenkään toivo tekevän. Itsekin olen tehnyt tarjousta tilasta, jota tuskin oli edes tarkoitus myydä. Jos vaikka 10 tarjousta tulee, on kymmenen ostajaa ajanut vähintään kymmeniä kilometrejä ja käyttänyt aikaansa tunteja tällaiseen hyväntekeväisyyteen. Siinä tosiaan voi kylillä tulla puheita, mutta ei kavereita.

     

    Jovain

    Samoilla linjoilla, ei kannata myydä vaan säästää tuleville sukupolville. Pellot voi myös metsittää.

    Jos tuntuu vaikealta, aina voi ottaa aikalisän ja totutella uuteen tilanteeseen. Muutama vuosi tekee vain hyvää ja hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä. Meitä neuvojia riittää ja on oksan ottajia myös. Siinä mielessä kannattaa ottaa kaikki vastaan ja mennä avoimin mielin eteenpäin. Ratkaisut löytyvät sitten aikanaan.

    Apli

    Jos ei ole halua eikä kiinnostusta metsään on ainoa oikea vaihtoehto myydä pois kun saa mielestään hyvän tarjouksen… Sama koskee peltoa.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kyllä nyt metsillä on kysyntää.Korkein hinta ,johon olen törmännyt on 70€ kuutiolle tuli hakatulle metsälle hintaa.Tila kokonaisuus oli n.520 ha, 30 000 km3 osapuilleen puuvaranto,jonka kuntoutuskeskus myi miljonäärisijoittajille Etelä-Savossa 2 135 000 € hintaan.Jos et ole kiinnostunut kotitilasta,myynti varmaankin paikallaan.Ei haudan takakaisia ohjeita pitemmän päälle kannata noudattaa,jos itse on toista mieltä.

    Meillä on naapurissa autiotila,jonka isäntä v.1972 sairasvuoteeltaan lapsilleen sanoi:Kotia ei saa hävittää.Edesmenneet lapset noudattivat ohjetta,kaikki on rapistunut,metsät kyllä hakattu ja hoidettu.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 122)