Keskustelut Luonto SITRA-TURVE

Esillä 10 vastausta, 941 - 950 (kaikkiaan 963)
  • SITRA-TURVE

    Taas yksi putiikki laittaa ruutia turve-elinkeinon lopettamiseksi. Kun putiikissa on vihreäkaapuista porukkaa elätettävänä, tottahan mölähdys on paikallaan. Eräs Oras Tynkkynenkin on tekeytynyt erityisasiantuntijaksi sinne, ja tuskimpa olisi jättänyt sorkkimatta aihetta. Uutisissa nimi ei kyllä paistatellut..?!

  • Haba Haba

    Eiköhän tässä ole jo tullut riittävästi perusteita että maanomistaja/puunmyyjän ei kannata äänestää Kepua missään vaaleissa.

    jees h-valta

    Keskustapuolue ja Perussuomalaiset ovat maaseudun ja suomalaisen työn ja yrittäjän asialla. Uskon ettei kovin paljon kummankaan äänestyksessä ainakaan itseään nilkkaan ammu. Tuollaiset kerrostalolorvit tulevat näkemään aikoja pahempiakin ja sinällään heidän on syytäkin pelätä yllämainitsemiani puolueita. Voi olla että sos-rahastot hiukan kiristyy ja jopa homenokkaisetkin joutuu työn aukkoja katselemaan. Tai tulee vilu ja nälkä. Heikkolahjaisetkin saadaan uudelleen koulutettua turveaumalle traktoreita ohjastamaan.

    Scientist Scientist

    Tämän lähteen mukaan Islannin päästöt/henki ovat kyllä 11,8 tn/henkilö, eli Suomea suuremmat. Ja ovat lisääntyneet  vielä viime vuosina. Islantilaisilla on palkon autoja ja lentävät paljon. Mutta eihän Islannin päästöillä tietenkään ole paljoa merkitystä, koska ovat vain 0,01% maailman päästöistä.

    https://www.worldometers.info/co2-emissions/iceland-co2-emissions/

    Haba, keksisitkö välillä jonkun muun aiheen ?

    Tolopainen

    Suomen olisi syytä lopettaa Venäjän öljy- ja kivihiilituotannon tukeminen ja alkaa panostamaan ilmaiseen aurinkoenergiaan. Nykytilanne ei ole ole kovin kunniakasta kansainväliselle maineellemme.

    Haba Haba

    No enpäs älynnyt että syyllinen on Islanti.

    Puunmyyjälle tärkein on puun kantohinta ja turve on suora kilpailija puulle. Pitäisi olla jopa kepulaisellekin selvää.

    Tolopainen

    Tässä on nyt menneet tilastonikkarilta  sekaisin Irlanti ja Islanti.

    jees h-valta

    Sellupuun hintaako Haba kaipailee? Kyllähän se sitten jotain kertoo metsänomistajasta jos kaikki toiminta tähtää puun polttamiseen. Eipä kovin maailmaa rakentavaa.

    jees h-valta

    Tuossa pikapikaa lööpit kurkkasin. Aika hyvältä alkaa näyttää. Perussuomalaisten voittokulku alkaa olla hyvässä vedossa. Ykköspaikkaa pidetään ja vihreät sen kun putoaa.

    Tolopainen

    Hiukan vaikea kuvitella Halla-aho pääministerinä. Siihen ei oikein slaavilaisten kirkkokielien tutkiminen anna pätevyyttä tai sivarius. Eikä tuomiot rasistisesta kirjoittelusta.

    Visakallo Visakallo

    Milläs se Tolopainen tuottaisi energian tämän puolen vuoden ajan, kun aurinkoenergiaa ei ole saatavissa? Suomessa energiankulutus on aina suurimmillaan silloin kun aurinkoenergian tuotanto on pienimmillään.

Esillä 10 vastausta, 941 - 950 (kaikkiaan 963)