Keskustelut Luonto SITRA-TURVE

Esillä 10 vastausta, 951 - 960 (kaikkiaan 963)
  • SITRA-TURVE

    Taas yksi putiikki laittaa ruutia turve-elinkeinon lopettamiseksi. Kun putiikissa on vihreäkaapuista porukkaa elätettävänä, tottahan mölähdys on paikallaan. Eräs Oras Tynkkynenkin on tekeytynyt erityisasiantuntijaksi sinne, ja tuskimpa olisi jättänyt sorkkimatta aihetta. Uutisissa nimi ei kyllä paistatellut..?!

  • Visakallo Visakallo

    Olihan meillä Alexander Stubbkin pääministerinä, ja siitäkin ajasta selvittiin joten kuten.

    Tolopainen

    Visakallo tulkitsee aurinkoenergian kovin suppeasti, en nyt tarkoittanut pelkästään säteilyenergiaa, vaan koko skaalaa. Visakallon metsät kin kasvaa aurinkoenergialla, vaikka eivät koko vuotta.

    Tolopainen

    Halla sopisi paremmin eduskunnan vahtimestariksi kuin pääministeriksi.

    Visakallo Visakallo

    Tolopaisen aamut ovat mitä ovat. Palataan iltapäivällä asiaan, niin keskustelu on silloin ehkä rakentavampaa.

    Tolopainen

    Kansa ei valitse johtajaansa, vaan johtaja valitsee kansan. Onhan tuo niin taas nähty. Trump kuvitteli että koko maa on häntä varten ja piti vaaleja turhina, kun hävisi. Tulos olisi kelvannut, jos olisi voittanut. Jättää jälkeensä raunioina olevan talouden ja hänen valheisiinsa uskovat kannattajat. Kansallissosialismi nostaa päätään idässä ja lännessä.

    Visakallo Visakallo

    Missä EU, siellä ongelma. EU-direktiivi on sotkenut jopa aurinkosähkön mittausta Suomessa, tuskin sentään muualla:

    https://yle.fi/uutiset/3-11760713?origin=rss

    Tolopainen

    Espanjassa saa valtavat sakot, jos tuottaa liikaa aurinkosähköä. Aurinkopoliisit kiertävät kyttäämässä kytkennät, jotta kaikki menee mittarin kautta ja verot tulee valtiolle.

    Visakallo Visakallo

    Täytyykin varoa ensi kesänä, jos naapuri tarjoaa taas ilmaiseksi aurinkosähköään meikäläiselle!

    Tolopainen

    Näyttää energiapuutuki lähtevän uudesta Kemerasta. Kyllä se nykyhallitus ahkeroi leikkaamalla maaseudulta rahaa pois tietenkin sieltä mistä vain voi.

    oksapuu

    Loppuu ainakin se pelleilly niiden ennakko ilmoitusten kanssa…

    Eikä se ehdotettu 200€ tuki/ha taimikon/nuorenmetsän hoitoon huono ole. Varsinkin jos itse tekee 🙂 …

Esillä 10 vastausta, 951 - 960 (kaikkiaan 963)