Keskustelut Tekniikka Stihl ms201

  • Tämä aihe sisältää 732 vastausta, 78 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 2 viikkoa, sitten Berza toimesta.
Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 732)
  • Stihl ms201

    Onko muilla kokemuksia kyseisestä sahasta? Itse ostin ja pakko huskun miehenä myöntää että stiili hallitsee noi moottorisahat paremmin, onse vaan niin mahtava peli sahata.

  • isaskar keturi

    Joka kerta ollut käyttäjän vika itsellä jos nesteet ei ole pysyneet sisällä. Stihlin salpakorkissa joskus voi käydä, ettei korkki olekaan pohjassa – jää kyllä paikalleen, muttei ole kiinni.

    Ukkopekka

    Itsellä taas ei ollut oma vika kuin kerran-pari alussa. Korkki saattoi jäädä huonosti, jos oli mujua välissä tai ei laittanut pikalukkoa kunnolla.

    Korkin saa pohjaan ja linkun auki, kun pyörittää aukipäin samalla kun painaa pohjaan. Ja sitten kiinni kun on varmasti pohjassa. Kun tekniikan oppii, menee kiinni vaikka silmät sidottuna, ei tarvitse tutkia kohdistusviivoja. Mutta ei tosiaan pysy kiinni vaikka mitä tekisi. Liimaamista en ole vielä kokeillut.

    Olen melko varma, että korkin suunnittelija löytyy aikanaan sieltä lämpimältä puolelta, sen verran moni sahuri on hänet sinne toivotellut.

    Husq165R

    3-5 sekuntia menee kun varmistaa tuon korkkisysteemin. Eihän se hyvä ole, mutta ainakaan omat työt ei ole merkittävästi viivästyneet. Ei kertaakaan itsestään auennut saati kadonnut.

    Berza

    Onko huski tehnyt kuusikossa urakoita minkä verran, ei tuota ongelmaa ole juuri muussa tilanteessa. Eikä tämä ole asennus virheestä johtuvaa, kuusen oksat nostavat joskus vaan salvan ylös, kyllä niitä on saanut korjailla, mutta aina vaan joku ennättää pudota kuusikossa.🤔

    Visakallo Visakallo

    Vanha Husovarna teki muuten historiaa. Kertoi varmastikin aivan ensimmäisen kerran jotain omista tekemisistään. On tähän asti hyvin tiukasti pitäytynyt ainostaan toisten tekemisten kritisointipuolella. Tervetuloa Huso aidosti keskustelemaan meidän muiden kanssa!

    Gla Gla

    Miten Husse varmistat korkin?

    mettämiäs

    Ei Visa taaskaan sitten lukenut muiden kirjoituksia; kyllä Husku teki yhden parhaista polttopuiden hankinnan kustannuslaskelmista sähkö-osiossa. Ei Visa ole itse samaan pystynyt…

    Visakallo Visakallo

    Tuo on mettämiäs aivan totta, että vanha Husovarna tosiaankin kertoi jopa sangen monisanaisesti polttopuidensa teosta ”isännän puista”. Olin jokseenkiin varma, että hänen nimimerkkinsä oli silloin kaapattu, mutta saatoin tosiaankin erehtyä.

    Pavekka

    Ilman tuota stihlin korkkia olisi maailma varmaan tullut toimeen. Tässä on parikymmentä vuotta harjoiteltu sen käyttöä eikä se vieläkään tahdo sujua. Kertaakaan ei ole itsekseen auennut jos on sulkenut kunnolla mutta aika monta kertaa hätäpäissään sulkenut huonosti. Ei jatkoon jos minulta kysytään.

    puutuomas puutuomas

    Tuttu ongelma tämän mallin öljykorkin kanssa ja nimenomaan juuri vauhtiin päässyt kuusikon hakkuu onkin keskeytynyt korkin ostoreissuun. Varakorkin mukana pitämistä suosittelisin.

Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 732)