Keskustelut Metsänomistus Suhteellinen arvokasvu.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 50)
  • Suhteellinen arvokasvu.

    Näätä jossain edellä kysyikin, että kai jokainen keskustelija ymmärtää, mikä on suhteellinen arvokasvu. Jotenkin tuntuu siltä, että siitä puhuminen on metsämiehille kiusallista jostakin syystä, vaikka se on aivan keskeinen mittari esim. päätehakkuun ajankohtaa pohdittaessa. Usein kuulee mainittavan, että metsä on arvokasvuvaiheessa, mutta miksi ei puhuta oleellisimmasta eli suhteellisesta arvokasvusta. Sehän meitä taloudellisessa mielessä kiinnostaa, minkälaisella tilillä varallisuutemme puustossa on. Minun on vaikea ymmärtää, että joku ehdotta minulle esim. metsään.fi palvelussa päätehakkuuta, mutta jättää kertomatta keskeisen perusteen, jolla voisin arvioida päätehakkuun ajankohdan taloudellista järkevyyttä suhteessa omaan talouteeni.

    Suhteellinen arvokasvu prosentteina on 100 x a/b+c, jossa a on vuotuinen puuston kasvu euroa, b on puuston arvo euroa ja c on maapohjan metsätaloudellinen arvo euroa.

    Sama ongelman kohtaa näissä metsätalouden erilaisissa taulukoissa. Tehdään taulukoita erilaisista metsätalouden taloudellisista arvoista, mutta jätetään kertomatta minkälaisella korolla ne on laskettu, joka on aivan ratkaiseva tekijä minkälaisiin arvoihin päädytään.

    Miksi suorasukaisen totuuden puhuminen on niin vaikeaa?

  • Rane2

    Reimalla ilmeisesti paha päivä?

    Mikäs se suhteellinen arvokasvuprosentti Reimalla on kun alat myymään?

    MaalaisSeppo

    Maapohjan arvo on tietysti vaikea määrittää. Tilan osto- ja myyntivaiheessa ehkä tulee määritettyä.

    Jos maapohjan arvo lähtee reippaaseen nousuun, niin ilmeisesti Reima myy puuta kiireesti, ennenkuin ko kaavan mukaan laskettu arvokasvu hiipuu.

    Itse en ota maapohjan arvoa mukaan, ellen ole maapohjaa myymässä. Puuston arvokasvun kylläkin.å

    pihkatappi pihkatappi

    Maanarvolla on merkitystä silloin, kun puustossa ei tuntuvaa arvoa tule vaikka minkä tekisi, eli esim. kun tukkipuuta ei puista tule mijjään opilla eikä välttämättä aina juuri edes kuitua, eli vajaatuottoisessa metsässä. Normaalisti maanarvon voikin vähämerkityksisenä vaikka unohtaa koko kaavasta.

    Reima Ranta

    Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Juuri kirjoitin, että maan markkina-arvo ei vaikuta millään tavalla asiaan.

    Kysymys on maan puuntuotannollisesta arvosta.

     

    Reima Ranta

    Jos väittää, että maan puuntuotannollisella arvolla ei ole merkitystä niin väittää, että metsätalous paljaasta maasta lähdettäessä  ko. kohteella ei ole kannattavaa! MaalaisSeppo juuri aiemmin laski ja päätyi, jos oikein muistan, 7000 euron maan arvoon.

    Kyllä metsäekonomian opiskelulle olisi huutava tarve!!

    Mutta siitä niin Tapio, kuin sen aisankannattaja Metsälehtikin vetäytyy takavasemmalle.

    Timppa

    Jos ei aio myydä, niin maapohjan arvolla ei päätöksenteossa ole mitään merkitystä.  Maapohjasta on maksettu jotain, mutta se raha on mennyttä.  Oleellista on vain se, miten päätös vaikuttaa tulevaisuuteen.  Tämä on yhtäpätevä kaikessa taloudellisessa päätöksenteossa.

    Päätöksenteossa on otettava huomioon myös uudistamiskustannus.  Se siirtää taloudellisinta uudistusaikaa.

    MaalaisSeppo

    Reiman mukaan maapohjalla on siis kaksi arvoa markkina-arvo ja puuntuotannollinen arvo. Puuntuotannollinen arvo ehkä kuvaisi sitä, kuinka hyvin ko maapohja kykenee tuottamaan puuta. Jos siis pelkän päätehakkuukelpoisen puuston arvokasvun (maapohjaa ei mukana) ero Reiman kaavaan verrattuna on huomattavasti suurempi kuin Reiman kaavalla, olisi ilmeistä, että maan tuottokyky on vajaakäytössä ja metsän uudistamiseen kannattaa ryhtyä.

    Eli oikeastaan kannattaa laskea maapohjan arvo mukana ja ilman. Valistunut metsänomistaja kylläkin voi puuston kasvusta ja maapohjan ominaisuuksista päätellä mahdollinen puuntuottokyvyn vajaakäyttö.

    Rane2

    Niin paljonko se prosentti siis pitäisi olla?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jatkuvassa kasvatuksessa katsotaan myös arvokasvuja, mutta ei niinkään metsikkö- vaan puutasolla.

    Rane2

    Juu,mutta kertokaas nyt Ranelle se prosentti että osaan ajoittaa seuraavat kaupat.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 50)