Keskustelut Metsänhoito Suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuskuvat.

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)
  • Suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuskuvat.

    Suomen metsäteollisuus on nykymuodossaan tullut tiensä päähän.
    Jo lämpötilakartta sen osoittaa. nyt 10.04.2013 yli 99,9 % metsistä kasvaa uutta puuta muualla. Emme pysty puun kasvulla kilpailemaan.
    Laadullakin osin, mutta tärkein asia olisi löytää puusta sen ainesosat, jotka tekevät pohjoisen puun niin ainutlaatuiseksi.
    Karut kasviolot pakottavat kasvin erilaisiin muutoksiin. Se pitää huoltansa soluen välittäjäaineista ja pakkaa ne sellaiseen muotoon että solut saavat ne keväällä samantien käyttöönsä. Tätä asiaa pitäisi alkaa tutkimaan oikein todenteolla. Mikä ensinnäkin saa puun aloittamaan ja mitkä on se välittäjäentsyymi, tai muu.
    Kyseessä on miljardiluokan investoinnit, mutta sen saavutettua on kyseessä biljoonaluokan voitot.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ajattelisin niin että talous on oikeastaan globaali. Siksi se eurooppalaisten pikkuvaltioiden vaihtotaseen järjestely tuntuukin niin järjenvastaiselta. Mikä olisi ratkaisu, no ehkäpä USA:n tapainen liittovaltio. Osa asioista hoidetaan paikallistasolla, osa liittovaltiotasolla.

    Pähkäilijä

    Ihan otsikon aiheeseen liittyen

    Milloin Suomessa on viimeeksi rakennettu uusi paperi/kartonki/sellutehdas tai suurempi saha?`

    Ennenkun alkaa päivittelykeskustelu aiheesta niin jokainen voi päissään miettiä vastaakos se uutta jos vaikka

    – päivittää Mckullokkiin uuden ketjun ja laipan
    – päivittää Vajanan joutsalaisen Foresteriin
    – päivittää näytön tietokoneeseensa
    – päivittää emännän rintavarustuksen silikoneilla
    – päivittää rintamamiestalon lämmityksen uusilla pattereilla

    Eli missä vaiheessa laitosten elinkaarta mennään. Ympäriltään jokainen huomaa miten tekniikka on mennyt eteenpäin ja kannattaa katsoa ympärilleen minkä vuosikymmenen keskellä asuu.

    pitkät neulaset pitkät neulaset

    Täällä entisillä asutustilojen tienoilla ajellessa huomaa, kuinka rakennuskanta on suurelta osin purkukuntoista tölliä ja tallia.
    Väki on vanhaa kaljupää ukkoa ja riippurintaista akkaa.
    Metsät suurilta osin hoitamattomia pöheiköitä.

    Uskoakseni tulevaisuudessa nämä yhteismetsät – tahi niihin rinnastettavat suuret vuokrattavat metsäalueet ovat varteenotettava vaihtoehto tulevaisuuden näkymiksi.
    Tähän suuntaan ohjataan vaikka sillä kiinteistövero möröllä.

    Venäjällähän on valmis toimintamalli jo olemassa – ei tarvitse kuin sieltä kopioida,Siellä tosin vuokraajana toimii valtio – joten pitäisikö
    aloittaa samalta portaalta myös täällä?

Esillä 3 vastausta, 31 - 33 (kaikkiaan 33)