Keskustelut Puukauppa Suuresta Savotasta TV-sarja?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 104)
  • Suuresta Savotasta TV-sarja?

    Merkitty: 

    Olen katsonut uudelleen Yle Areenasta sorabisneksen moninaisista koukeroista kertovaa Pirunpeltoa. Siinä on jotain niin tuttua monessakin mielessä, enkä varmasti ole ainoa joka näin kokee.  Voisiko aika olla jo kypsä tehdä vastaavaa sarjaa myös metsäpuolelta? Vuosi sitten kuopattu Lahtosen Suuri Savotta tuli lähinnä mieleen. Siinä olisi hyvälle käsikirjoittajalle aineksia kunnon seikkailutarinalle sankareine ja konnineen!  Tälläkin palstalla vaihdettiin aiheen tiimoilta aikoinaan ehkä kaikkein kuumimmat kannanotot. Joko nyt olisi aika uudelle tv-sarjalle, vai onko muistot vielä liian kipeät?

  • pihkaniska

    Melkoisen tv sarjan saisi myös taistelusta vapaamman metsänhoidon puolesta.

    pihkatappi pihkatappi

    Mikä hyöty tällaisesta sarjasta olisi. Ihan saletisti tämän sarjan näkökulma on että isot sellufirmat riistävät metsänomistajia koko hallinnon ja jopa oikeuslaitoksen avulla. Ulkomaan puulla säädetään puunhinta salaisten hintasopimusten lisäksi. Ainoa hyödyllinen näkökulma olisi se että asia käsiteltäisiin asianajajien näkökulmasta, kuinka he toteaisivat keskenään heti jutun alussa, että kyllä on typerät perusteet metsänomistajilla, otetaanpa rahat pois. Kartelli oli ja se oli ikävää, kartelliin syyllistyneet saivat sakot joilla ei ollut mitään taloudellista merkitystä siinä mielessä, että kartelli olisi  ollut kannattamaton ja ainoat todelliset asiassa voittajat olivat nuo kartellisakot maksaneet firmat ja lakimiehet. Pitääkö tämä vielä esittää koko kansalle draamana, jos se jollekin tavantallaajalle jäi epäselväksi ja kenties ulkomaiseen jakeluun kuten parhaat sarjat. Kaikki kartelliin osallistuneet johtavat henkilöt jatkoivat metsäteollisuuden johtotehtävissä, tästä ei saa kuin Hannu Karpomaisen mustamaalauksen, laittavat samaan sarjaan tukun metsänhakkuisiin liittyvistä luonnonsuojelurikkomuksia, joita lavastetaan sarjaan hyvän asian nimissä. Ei jatkoon.

    Visakallo Visakallo

    Voisihan sarjan aiheita olla toki muitakin. Vaikkapa, miten Suomen metsistä tehtiin päästölähde, ja kuinka se tieto vietiin maailmalle.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Katsotaan nyt ensin se sarja ”Suomi on metsäläinen” ja mietitään sitten. TV1 klo 21.25.

    pihkaniska

    Tulipahan vain mieleen, että mikälainen suhde metsään on ohjelman tekijöillä. Rajoittuuko se pelkästään muutamaan käyntiin jossain kansallispuistossa tai helsingin keskustan puistossa.

    Rane2

    Vaikutelma aloitusosasta oli hiukan sekava.Nykyinen tapa tehdä ohjelmia on nyppiä asiaa pala sieltä ja toinen täältä eikä oikein paneutua mihinkään.Ehkä jatkossa paranee.

    Visakallo Visakallo

    Yksi TV-sarjan aihe voisi aivan pyytämättä ja yllättäen metsänomistajaksi tulleen kaupunkilaisen seikkailut puunostajien, maailmanparantajien, metsiä itselleen himoitsevien naapureiden ja viranomaisten ristitulessa. Sekaan vähän pyyteetöntä ja pyyteellistäkin romantiikkaa.

    Puuki

    ” Kateellisen naapurin  katkerat selkäänpuukotusyritykset metsänjakotilanteessa”  Kertomus  Suomen saloilta –  Dokumentti, jota ei uskoisi todeksi jos ei olisi ollut itsekin paikalla.

    ”Metsäautotien teko vaikeimman  kautta ; kuka harhautti miten ja ketä? ”

    No niitähän riittää , tapauksia . Vaikka tv-jatkosarjaksi asti.

     

    MIISU4F MIISU4F

    Metsien kätkemä- sarjaa koitin katsoa, kun osui tutuille paikkakunnille. Koko ajan välkkyvä nopea leikkaus kuvasta ja paikasta toiseen sekä niitten ihmisten naamat häiritsee niin paljon, etten voinut ko. sarjaa juuri katsoa. Mitään uutta tietoa ne ei antaneet. Kivoja maisemia mutta niissä ei siis kauaa viivytty.  Todellista asiatietoa korvattiin  uskomuksilla ja veikkauksilla sekä kertojien omilla arvauksilla mielipiteineen. Sellaista kevyttä satuilua, että en tiedä, kenelle se on suunnattu. Näitten päähenkilöitten metsänuotioilla istuksiminen ei kiinnosta pätkän vertaa.  Metsän tarina ja Järven tarina nähty pariinkin kertaan. Niissä(kin) häiritse se saduista ja taruhahmoista löpiseminen. Eläimet ja maisemat on upeita mutta se satuilu pilaa osan ko ohjelmien sisällöstä.

    Tuota Suomi on metsäläinen– en ole kehdannut vielä edes tsekata. Pettymyksen pelossa. Jotenkin ne ns. metsäasiaohjelmat on tehty lapsellisella otteella.

    Mitenkä muuten: Paljonko euroissa Suureen savottaan lähteneet metsänomistajat menetti? Joutuivatko yksittäiset ihmiset vielä korvaamaan oikeudenkäyntikulujakin?

    Metsuri motokuski

    Nuo televisioiden metsäaiheiset sarjat ovat tehty sellaiselle katsojille joilla ei ole juurikaan siteitä luontoon tai metsään. Sen vuoksi metsistä annetaan kuva enemmänkin elämyksien antajana. Sama epärealistinen kuva annetaan metsäoppilaitosten mainosvideoista alalle opiskelemaan haluaville. Ainakin metsäkonepuolella on totuus aika toinen.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 104)