Keskustelut Puukauppa Suuresta Savotasta TV-sarja?

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 104)
  • Suuresta Savotasta TV-sarja?

    Merkitty: 

    Olen katsonut uudelleen Yle Areenasta sorabisneksen moninaisista koukeroista kertovaa Pirunpeltoa. Siinä on jotain niin tuttua monessakin mielessä, enkä varmasti ole ainoa joka näin kokee.  Voisiko aika olla jo kypsä tehdä vastaavaa sarjaa myös metsäpuolelta? Vuosi sitten kuopattu Lahtosen Suuri Savotta tuli lähinnä mieleen. Siinä olisi hyvälle käsikirjoittajalle aineksia kunnon seikkailutarinalle sankareine ja konnineen!  Tälläkin palstalla vaihdettiin aiheen tiimoilta aikoinaan ehkä kaikkein kuumimmat kannanotot. Joko nyt olisi aika uudelle tv-sarjalle, vai onko muistot vielä liian kipeät?

  • jees h-valta

    Koko Metsähallitus vaihtoon. Jos noita pöljyyksiä tehdään on pareen lähteä kilometrejä laskemaan ulko-osastoille. Jos pudotettaisiin vaikka VR:n kiskoja siivoamaan muutama isompi pöljä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Taisi olla harjavallan suuri poika jyrkikkarekangas metsähallituksen johdossa kun tuohon mielipuoliseen projektiin piti hyökätä. Eikä ole ainut synti tuolta professorilta (jos nyt typeryys on synti).

    Gla Gla

    Reima kannusti hakemaan oikeudesta linjauksia. Nyt sellainen on, kartelli ei aiheuttanut vahinkoa ja valtio on ainoa, joka sai kipurahaa sakkojen muodossa!

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Huvikseen ne kartellin perustivat. Hihkuivat vuosikausia ilosta, että kyllä kannatti (sanktioiden jälkeen).

    Vaatikaamme uusia kartelleja, ne ovat ilman muuta hyväksi markkinataloudelle, kansantaloudelle ja kansalaisille. Näin me ML:n keksustelupalstalla päätettiin, että hyvä olisi.

     

    Markus

    vapaan markkinatalouden vartio-osasto

     

    jees h-valta

    anton, en minä voi vastata H-vallan kokonaisviisaudesta asiassa enkä toisessa. Joskus vain on tietysti hyvä ”livistää” projektin myötä jos tuntuu että ei oikein mainetta ja kunniaa tule. Saipa muutaman kymmenen hehtaaria metsää ostettua, liekö kultaista vaiko hopeista kännynpuristusta ollut. Revaosastonkaan viisautta emme ole vielä nähneet, liemmekö koskaan nähdäkkään. Joka asiaan rääpiminen on kyllä hallinnassa.

    Visakallo Visakallo

    Reva ja Reimakin olisivat itseoikeutetusti tulevan tv-sarjan henkilöhahmojen joukossa. Ketä näyttelijöitä ehdottaisitte näihin osiin? Vai haluaisivatko ko. henkilöt itse tulla kuvauksiin mukaan?

    harrastelija harrastelija

    Putouksen katselun jätin heti alkuunsa! Noita revan kirjoituksiakaan ei tarvitse välttämättä lukea. Muodolliset kirjailut on aika hyviä, yhteiskunnan kustamaa koulun penkkiö on varmaankin istuttu riittävästi? En ihmettele ollenkaan, miksi Sipilä on huomannut, että turhaa koulutusta on leikattava!

    Visakallo Visakallo

    Oletkos harrastelija katsonut Ylen ”Suomi on metsäläinen” -sarjaa? Olin jo menettänyt kokonaan toivoni, että voisin enää koskaan Suomessa katsoa Ylen kanavilta mitään kunnollista metsäohjelmaa, mutta sitten tulikin tämä aivan asiallinen sarja! Pahoin vain pelkään, että vastapuoli on jo ajamassa asemiin kaikkein raskainta kalustoa vastahyökkäystä varten, sillä eihän tämä nyt voi näin mennä, että suomalaisesta metsätaloudesta annetaan asiallisen myönteinen kuva suomalaisille!

    jees h-valta

    Visa todella oikeassa. Näin olen itekkin mieltänyt. Tuo historia pitäisi suorastaan kuulua jokaisen kansalaisvelvollisuuksiin. Koulut hoi, tuo sarja jakeluun tunneille joissa maan historiaa käsitellään. Piiperot voi anoa vapautusta kuin ateistit uskonnonopetuksesta aikanaan. Enää ei moista opetusta taida edes olla.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tiedoksi jessille että on olemassa kouluissa, erikseen uskonnon opetus ja elämänkatsomustieto. Toisinaan em. opetusryhmät on yhdistetty kouluissa, esim. meillä seiskaluokalla . Mielestäni nämä kaksi joutaisi yhdistää pysyvästi  ja varsinainen tunnustuksellinen opetus tapahtuisi uskonnollisten yhdyskuntien omissa ”pyhäkouluissa”.

    Minullekin tuli mieleen kolmatta (historia)jaksoa katsellessa että oikein yleissivistävä sarja ja sopii koululaisille. Missä olisimme nyt jos meillä ei olisi ollut metsää? Jotain uuttakin tuli opittua: en ole tiennyt, että Hollantiin on viety paljon talojen rakentamiseen tarkoitettuja mäntypalkkeja.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 104)