Omien havaintojen perusteella ampumakelpoisen valaistuksen vallitessa ruokintapaikalle tulevat vain kasvavat nälkäiset vasat ja näiden mukana ehkä emä. Ne varovaiset isot pukit ja yksinäiset naaraat tulevat riistakamerahavaintojen mukaan myöhään yöllä, jolloin ihminen ei enää näe mitään.

Valkohäntäpeurojen ajometsästystä ei kovin paljoa harrasteta. Ajojahti on nopeatempoista, tilanteet tulevat äkkiä. Ainakin jahtikauden loppupuolella lauma on aika samannäköistä, ei ole paljon aikaa pohtia, tuliko ampumahollille jo sarvensa pudottanut pukki, naaras tai jo lähes aikuiskokoon kasvanut vasa.

Alla olevista kuvista voivat palstan asiantuntijat laskea siinä esiintyvien eläinten vasaosuuden, vasojen sukupuolisuhteen ja aikuisten sukupuolisuhteen.  Odotan tuloksia. Koko maan aikuiskannan sukupuolisuhteeksi on metsästäjien havaintojen pohjalta Luke päätynyt arvioon 1,32 naarasta urosta kohden. Uskaltaisin väittää, että siinä on kohtalaisen paljon epävarmuutta.

MT:ssä tuhoihin kyllästyneet viljelijät vaativat ruokinnan kieltoa ja ilveksen rauhoittamista.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.1380559?fbclid=IwAR0d9xFd3jnH_42iRwkxfDfisqVlUr9Inz5J8NT1TkddECXx7U_FvXGY4fg

Mitenkäs se pinta-alavaatimus pelittää, jos peuraa kaadetaan ruokintapaikoilta kyttäämällä eikä koiralla ajattamalla? Voisiko pinta-alan ja lupien kytköksen poistaa kokonaan, ja antaa seurojen lisäksi maanomistajille heidän haluamansa määrän peuralupia? Ainakin nyt pahimman peurainvaasion alueilla, niin saataisiin kaikki kykeneväiset voimat käyttöön, vaikka sitten vierailijaseuroja hyödyntäen – kuten jutussa mainitut poliisit.

”Ainakin nyt pahimman peurainvaasion alueilla, niin saataisiin kaikki kykeneväiset voimat käyttöön, vaikka sitten vierailijaseuroja hyödyntäen – kuten jutussa mainitut poliisit.”

Minusta tällaiset, sinänsä ihan hyvät, ehdotukset aiheuttavat ongelman sekoittumisen kohinaan ja siten vaikeuttavat ratkaisua.

Meillä on järjestelmä, jota sen käyttäjät ja sitä hallinnoivat eivät ole syyttäneet ongelman aiheuttajaksi. Silloin ehjää on turha korjata. Mikään muutos ei käännä tilannetta parempaan suuntaan, ellei mmm ja riistahallinto vakuutu muutoksen tarpeellisuudesta. Jos villit metsästäjät alkavat kantaa leikata, seurametsästäjät vastaavasti vähentävät omaa metsästystään. Näin petojen ja kolariin joutuneen riistankin vaikutus otetaan kaatomäärien suunnittelussa huomioon.

Toisaalta jos kiväärien kanssa alkaa porukkaa liikua samoissa maastoissa enemmänkin, on helppo alkaa puhua turvallisuudesta maastopyöräilijä -yms. tapausten takia. Seurassa pysyy jonkinlainen kontrolli siinä, kuka milloin ja missä metsästää. Samoin paikallisvoimin on väliä myös sillä, miten metsässä käyttäydytään. Vierailla voi tiettyä juurettomuutta olla ja se ei voi olla vaikuttamatta toimintaan.

Eli muutoksissa pitää aina ensin miettiä, mikä on ongelma tai pullonkaula, jota halutaan ratkaista. Muuten homma muistuttaa työpaikan kehityspäällikön toimintaa, jossa luodaan uusi käytäntö tai järjestelmä, sitten sille käyttökohde ja lopuksi homma perustellaan yritysjohdolle muutosta tukevalla kannattavuuslaskelmalla. Vain tuotannon pullonkaula jäi ennalleen.

Metsästäjät eivät ole pyytänet apua kannan leikkaukseen tai todenneet urakan olevan ylivoimainen nykyresurssein, joten metsästäjien määrän lisäys tms. toimenpide ei silloin ole ratkaisu. Kukapa omalle hiekkalaatikolle ulkopuolisia kaipaa, jos ei ole pyydetty. Saattaa jopa hanskat tippua, jos tuppaudutaan auttamaan.