Keskustelut Luonto Syyt maaseudun autioitumiseen

Esillä 10 vastausta, 321 - 330 (kaikkiaan 556)
  • Syyt maaseudun autioitumiseen

    Maatalouden koneellistuminen,tilakoon kasvu ja vähemmän työvoimaa vaativat viljelymenetelmät.

    Myöskin metsätalouden koneellistuminen on yksi merkittävä tekijä.

    1950-luvulla ihmiset alkoivat muuttaa työnperässä kaupunkeihin.

    Syitä on varmaan muitakin,mutta Susi ei kuulu niihin syihin.

     

  • puunhalaaja

    Asiat olisi hoidettavissa järjellä   mutta se puuttuu valtaa pitävältä elitiltä. Heille on vain tärkeä oma päteminen ja oman mielipiteen ilmaiseminen. Olemme ajautuneet  siihen tilaan että Suomen ja suomalaisten puolia ei pidä enää ainoakaan virassa oleva virkamies

    Vierastan vähän näitä eliittitarinoita. Ne hämärtävät sitä, että meillä on edustuksellinen demokratia. Taas kerran enemmistö äänestäjistä äänesti kokoomusta, kepua, demareita, vihreitä jne jne. Meillä on vallassa hallitus, jota äänesti yli puolet äänestävistä kansalaisista. Tästä seuraa se, että nyt harjoitettu politiikka on äänestäjien enemmistön tahdon mukaista, aivan kuten ennenkin. Se on kansanvaltaa, sano, eikä mitään elitismiä.

    Kumikettu

    Ongelma on se, ettemme sisäistä kansanedustajaehdokkaiden sanomaa tavoitteena, vaan lupauksena. Eihän kukaan ehdokkaista käy kampanjaansa kylmään totuuteen pohjautuen. ”Yritän saada läpi verohelpotuksia pieni- ja keskituloisille ja kiristyksiä kaikista rikkaimmille, mutta työni tuottaa tuskin tulosta”. ”Jos tulen valituksi, kerron eduskunnassa metsänomistajien terveisinä syvän huolen riistanhoidollisesta tilanteesta, mutta eihän niistä terveisistä kiinnostuta siellä”.

    Välillä näyttää siltä, että valittu edustaja sisäistää realiteetit niin nopeasti, ettei tule edes pitäneeksi ääntä asioista, joista kampanja-aikana puhuttiin äänestäjien kanssa. Mene ja tiedä. Riittävä määrä pervitiiniä saattaisi olla eduksi eduskuntatyössäkin. Ei lankaantuisi niin helposti.

    Tehokkain tapa edistää asioita lienee oman käden oikeus. Niitä asioita, joiden hoidossa kynnet kestävät.

    Tolopainen

    Minusta vanhukset tulisi siirtää pois haja-asutusalueilta, kun heistä koituu valtavat kustannukset yhteiskunnalle eikä elämänlaadussa ole kehumista yksin kaukana palveluista. Valtio voisi alkaa lunastaa heiltä mökkejä pois, joihin nyt pakotetaan tekemään jätevesiremontteja, toivottavasti kukaan ei sellaista ala tekemään. Sehän on aivan turhaa, kun viereiselle pellolle ajetaan 100t lietettä hehtaarille ja meillä on rannikolla vanhoja teollisuusalueita, joista jätevedet menevät suoraan mereen jäähdytysvesien mukana.

    Toivottavasti nuoret ymmärtävät lähteä ajoissa pois maaseudulta eivätkä jää sinne roikkumaan, johonkin rintamamiestalon peräkamariin, ei siellä ole mitään mielekästä tulevaisuutta. Tuollainen Oulun kokoinen kaupunki on sopia asuinympäristö, tarjoaa jo runsasti harrastusmahdollisuuksia ja monen alan töitä. Suomen talous tarvitsisi pari miljoonakaupunkia kasvaakseen nykyistä huomattavasti nopeammin, kasvu luo kasvua. Nykyisen palvelutason ylläpito on johtanut niin korkeaan verotukseen, että talouskasvua ei tule olemaan kuin velkavetoisena ja sekin tie on jo loppuunkuljettu. Raha ei käy kaupaksi, vaikka kohta pankit maksavat sille, joka ottaa lainaa ja investoi.

    Meillä on syrjäseuduilla huonoimmat palvelut ja korkein kuntavero, miksi ihmiset suostuvat nykysysteemiin. Ei tällainen kunnallinen itsehallinto ole sen arvoista, mitä siitä nyt maksetaan. Olisi jo aika ottaa järkikäteen ja lopettaa pienet kunnat, jotka toimivat kuitenkin valtion varoilla. Miksi elättää kunnan virkamiesjohtoa, jos heillä ei ole mitään taloudellisia resurseja käytössään.

    Puuki

    Onhan niitä kuntia jo aika paljon yhdistettykin. Maalaiskuntia lakkautettu ja yhdistetty lähikaupunkeihin.  Onko taloustilanne parantunut sillä , enpä tiedä. Pienimpiä muutaman tuhannen asukkaan kuntia varmaan kannattaisi yhdistää suurempiin edelleen.

    Monen on vaikeaa tai mahdotonta muuttaa muualle , kun taloa ei saa myydyksi vaikka halujakin ehkä olisi.  Keskuksiin muuttaminen ja maaseudun kokonaan autioittaminen ei välttämättä vähennä valtion menojakaan. Muut menot lisääntyy sen jälkeen. Usein vaatimattomasti maalla elävät  vanhemmat ihmiset maksaa maksunsa kiltisti eikä aiheuta kustannuksia kovin paljon. Ylimääräisiä menoja on tullut kyllä lisää mm. kiinteistöverojen ja sähkön hinnan noustessa ja jätteenkäsittely määräysten souda-huopaa-sähläilystä.Veroja maksaneet koko ikänsä, niin jotain palvelujakin on oltava saatavilla.  Pyrkimys on ollut siirtyä vanhusten ym. apua tarvitsevien laitospaikkojen vähentämiseen ja lisätä kotihoitoa. Sen toimivuus on vain ollut kaikesta päätellen melko huonoa.

    Sotesopan hämmennyksen aikoihin oli tutkittu esim. sitä minkä kokoinen taajama olisi taloudellisesti paras yksikkö hoitaa sote-vastuut. Ei ollut isoin mahdollinen vaan n. 20000 asukkaan muodostama kunta tai kaupunki.

    Jovain

    On hyvinkin poliittinen vääntö tämä, keskittää ihmiset kasvukeskuksiin ja pitää maaseutu reservaattina, kustannusten maksajana ja raaka-aine lähteenä. Näinhän se on toiminut tähänkin asti, eikä maaseudun näivettämistä voida pitää enää toivottavana tai tavoiteltavana asiana. Tuo kuntahallinnon keskittäminen suurempiin kokonaisuuksiin on tietenkin tulevaisuutta.

    Eihän maaseudun alasajo voi jatkua ja pidän maaseutua luksuksena, on sitä vapaa aikana ja työympäristönä. Eihän tarvitse mennä eteen päin kuin yksi sukupolvi, meidät suuret ikäluokat. Ollaan siinä tilanteessa, että it-taitojen ja valmiuksien osalta ollaan jo tätä päivää ja maaseudun asema infran rakentamisessa ja ylläpidossa tulee korostumaan.

    jees h-valta

    Jovain, taas kaipaisi selkokieltä että mitä yrität oikeen sanoa? Esim: Eihän tarvitse mennä eteenpäin kuin yksi sukupolvi, meidät suuret ikäluokat. Nyt siis kerro: mitkä suuret ikäluokat meistä eteenpäin on tulossa? Sitten toinen asia: Ollaan siinä tilanteessa että it-taitojen ja valmiuksien osalta ollaan jo tätä päivää. Nyt siis taas, kerro: Eikö aina olla tätä päivää oli sitten kyse it-tai muista taidoista?     Miksi muuten maaseudun asema infran rakentamisessa ja ylläpidossa tulisi korostumaan?  Suoraan sanottuna olisit kyllä loistava poliitikko, sanot paljon mutta et mitään!

     

    Remie

    iiPuhutaan paljon tehdään hyvin vähän. Kun katsotaan sodan jälkeistä kehittymistä koko valtiossa se oli huimaa ja juuri maaseudulla. Peltoja raivattiin taloja tehtiim, lapsiperheet olivat suuria, Kouluihin kuljettiin omatoimisesti, ei kuuloonkaan tullut että olisi txilla ajeltu. Kaikki työt tuli hoidettua viimeisen päälle tarkasti, eläimet hoidettu. Ja minkälaisilla työvälineillä kaikki tehtiin pelkällä lapiolla,kuokalla,kangella joka usein oli puuta metsästä. Traktoreita alettiin saamaan vasta 1963 vuoden syksyllä kun säännöstely poistui ja kaikki tuoteet vapautui markkinoille. Huima kehitys jatkui siihen päivään asti kun liityttiin EU:n ikeen alle , alettiin klobalisoitumaan ja himoitsemaan maailman herruutta ja rikkautta joka on yhä joka ainoalta EU maalta jäänyt kauakaiseksi haaveeksi, Suomi on myynyt lähes kaiken valtion yritystoiminnan joka ei ole parantanut maan oloja missään suhteessa. Rahat on käytetty siihen että saadaan leikkiä rikasta EU:ta mitä koko järjestelmä ei missään määrin edusta. Todellisuus on kadonnut täydellisesti. Ketään ei oikeastaan kiinnosta palaneen puupennin vertaa kuinka Suomi neito voi. Se voi ja sairastaa hyvin vakavaa tautia jota kutsutaan perikadoksi. Jos joku kykeneen hahmottamaan kuluneen ajanjakson EU: ikeen alla ja näkee kansakuntamme kulkusuunnan , niin voi jatkaa mielessään kulkusuuntaa tulevaisuuteen saman aikajanan verran , voi mielessään kuvitella minkälaista on silloin ja se näkymä ja todellisuus ei ole miltään osin ihmisen elämän arvoista. Näin ihmiskunta ei voi jatkaa se on ihan selvä. Siihen muutokseen ei voi mitenkään sisällyttää pörssejä ei sijoittamista ei pelaamista ei keinottelua, ei päivätyönään tekeviä urheilijoita. Yksikään noista ei kuulu ihmiskunnan tulevaisuuteen , jos nuo asiat tuovat pienillie ryhmille rikkauksia niin sama kumuloituu ruurien ryhmien pahoinvointiin . Noita toimintoja pidetään yllä planeettamme vähävaraisimpien ryhmien kustannuksella. Periaate terveellä järjellä on se että jokainen tuottaa elantonsa sillä maa-alueella jolla asustaa ja oleilee, tämä on ainoa tie pitää planeetta kunnossa. Tilaa riittää reilusti kaikille.

    Tolopainen

    Minusta on nykyisin luksusta asua kaupungissa verrattuna maaseutuun, kaikki palvelut on kävelymatkan päässä ja vihreä luonto ympärillä, ei oikeastaan mitään eroa maaseutuun ympäristön puolesta. Matalousyrittäjänä eläke olisi ehkä kolmanneksen nykyisestä ja selkä ja nivelet erittäin kuluneita eläkeiässä, lisäksi mahdollinen homepölukehko. Ei tuo ammoniakkihöyryjen jatkuva hengittäminenkään tuotantotiloissa olisi ollut mitenkään terveellistä ja eläinten hilsepölylle altistuminen. Lisäksi olis altistunut glyfosaatille. Maasetuilma ei ole mitenkään luksusta, jos siellä pitää töitä tehdä eläineten parissa.

    Lisäksi olis äärettömän vastemielistä juoda tilatankista pöytään tuotua navetalle haisevaa maitoa, jossa on runsaasti bakteereja ja soluja, siis tätä luomua.

    metsänkasvattaja

    muuttoliike takaisin maalle  tulee  sitten kun tulee  kriisi  esim  sota  elintarvikkeiden hinnat nousevat  heti  siihen ns. oikeaan  hintaan  kun  kysyntä  kasvaa

    Remie

    Kyllä mitä harvmpilukuinen on maaseudun asukasluku sitä enemmän Suomi velkaantuu . Silloin kun suomi oli asuttu ja kaikki teki tuottavaa työtä leipänsä eteen yhteiskuntakin loisi ja rikastui. Kun maaseudun alas ajo alkoi EU: myötä laskukausi tuli jäädäkseen jota ei voi olla kukaan huomaamatta.   Suomi ei koskaan voi pärjätä muiden maiden rinnalla kaupunkilaistumalla. Missään  kaupungissa yksikään asukas ei kykene hankkimaan elantoaan itse. Se vaan on niin. Elintarvikkeet on kaiken A ja O kaikkia muita vempaimia ilman tulee ihmiskunta toimeen. Kadut kasvaa hyvin heikosti ja puistoista rotat syövät elintarvikkeet sitä mukaa kun niitä sinne siunaantuu. Se on vaan näin.

     

Esillä 10 vastausta, 321 - 330 (kaikkiaan 556)