Keskustelut Metsänhoito Taimikon perkaus ruotsalaisittain

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)
  • Taimikon perkaus ruotsalaisittain

    Metsälehdessä 24/2011 oli juttu ruotsalaisesta, tuolloin vielä alustavasta havainnosta, jonka mukaan vesakon perkaukseen olisi keksitty tehokas menetelmä. Siinä ensimmäinen perkaus tehtäisiin keväkesällä toukokuussa ja toinen loppukesällä heinä-elokuussa.

    Kokemuksia ei tästä ole, mutta kokeillaan sitä porukalla alkavalla kasvukaudella. Kirjoitellaan kommentteja syksyllä lisää.

    (kirjoitusvirheitä korjattu)

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ruotsalais mallinen taimikonhoito tuntuu olevan laaja käsite.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Nuakka

    Punaviherpelko on ainakin minulla vaikuttanut siihen, että rantakuviot on hakattu aukoksi nyt ja kunnostusojitukset tehty ennenkuin on myöhäistä. Ja kaikki kemeratkin on koetettu hakea, nehän ovat yritystukia ja ovat ensimmäisenä leikkauslistalla seuraavalla hallituksella. Jatkossa kemera saatetaan ohjata ojien tukkimiseen.

    Tolopainen

    Sehän on sosialistinen tavoite mennä toisen rahakukkarolle ja ottaa sieltä rahat omiin menoihin. Paavo Lipponen vielä puhui sosialismiin siirtymisestä 70-luvulla. Valtion menoja nykyinen hallitus ei ole leikannut jokaisena vuotena menot ovat kasvaneet edellisestä. Suomessa valtion menot eivät ole pienentyneet yhtenäkään vuotena sotien jälkeen. Se on juotavaa puhetta puhua leikkauksista jos joudutaan vähentämään ylivarojen elämistä. Talous pitää saada ensin tasapainoon vasta sen jälkeen voidaan puhua leikkauksista ja mitä negatiivista niissä muka on. Poliitikoille eikä valtiolla ole omaa rahaa kaikki pitää kerätä veroina.

    Jätkä

    Kemerat olisi pitänyt lopettaa jo aika pävät sitten.metsätalouden pitäisi pystyä kannattamaan ilman muuta tukea kuin normaalit verovähennykset.

    arto kertoo sen oleellisen asian nuorten työhalujen nitistämisestä. Koulutuksesta on leikattu järjettömällä tavalla. Toki on koulutushaaroja, joilla on tarpeetoman paljon ollut oppilaita, mutta se, että edellytetään tutkintoa, eikä kuitenkaan ole tarjota järkevää tutkintoon johtavaa koulutusta, joka johtaisi suoraan työelämään.

    Olisi varmasti myös edullista testata nuoren taipumuksia koulutuspaikkaa / ammattia valittaessa. Jotkut ovat lahjakkaita joissakin taitolajeissa, joten heistä tulisi oikeassa ammatissa nopealla sylillä taitavia ammattilaisia. Ei pidä väheksyä hyvän ammattilaisen teitoa, eikä työ tehokkuutta. Kun toisella päivä vierähtää housujen nostelussa, toinen on ehkä tehnyt autoon jo täydellisen jarruremontin ja vaihtelee jo iskunvaimentajia.

    Tolopainen

    Eikö koulutuksen pitäisi myös kannattaa ilman tukea tai päivädon. Suomessa ei sellaista toimintaa olekaan jota ei tueta. Jenkkilässä joutuu maksamaan itse koulutuksen ja insinööri siellä tienaa moninkertaisesti sen mitä Suomessa ja työttömyys on n.3%. Lakisääteisiä lomia ei tunneta ym.

    Jätkä

    Koulutuksen kannattavuus on ollut tiedossa jo sata vuotta. Yhteiskunta saa koulutuksesta rahansa takaisin. (Paitsi Tollon koulutus on mennyt ihan hukkaan).

    Jenkkilässä ei koulutuksen hankkimiseen riitä lahjakkuus ja pätevyys, vaan riskit vanhemmat. Tollompikin koulutetaan rahalla edes joksikin.

    Jos haaveilee syövänsä rusinat pullasta, pitää varmaan muuttaa Jenkkilään. Sieltä ei muuten Tollolle tyäpaikkaa, eikä eläkettä löytyisi.

    Tolopainen

    Yhteiskunta saa rahansa ja koulutettuja huijataan. Peruskoulun keskeyttäneet ahtaajat pääsevät paremmille ansioille kuin akateemiset. Lisäksi progression on niin kireä että 6k € palkasta ei jää edes puolta itselle.

    harrastelija harrastelija

    Jätkälle:

    ”Meillä olisi vain mahtisukujen omistamat mittaamattomat kartanot ja muutama tehds, joiden työntekijät asuisivat työnantajansa omistamissa mökeissä ja osa asuisi tehdashalleissa työnsä ääressä. ”

    Näinhän se on juuri tuossa isossa naapurimaassa ollutkin ja meidän vasemmisto on koko ajan sieltä hakenut mallia! Äänestin ensimmäisellä kertaa SDP:tta, koska luulin sen ajavan työntekijöiden asioita! Tilanne valkeni heti 1970-luvulla, jolloin pääasia olikin vallankumous! Nyt Rinteen mantra on ”kaikista heikoimmin asemissa olevien” rahoittaminen ilman vastinetta. Oikeasti lakimies on pääministeri-kiimassa! Minä en noin kierolta äijältä ostaisi edes käytettyä autoa.

    PS: Opiskeluni yhteiskunnalle aiheuttamat menoni olen kyllä maksanut moninkertaisesti takaisin, jos kaikki tekisivät samoin, niin hyvä olisi.

     

    Nuakka

    Mikään ei ole parempaa kun puhua politiikkaa kauniina sunnuntai aamuna… sosialismia voisi verrata eiliseen lottoarvontaan, kaikkia harmittaa kun voitto ei osunut kohdalle mutta on kuitenkin hyvä mieli kun kukaan ei rikastunut enemmän kuin minä.

    Jätkä

    Jos yhteiskunnan kustannukset jäisivät vain koulutuskustannuksiin, niin eipä hätäpäivää. Maksettavaa on kuitenkin vaikkapa kansanedustusjärjestelmän ylläpidossa, maantie, rautatie, vesitie ja ilmaliikenteen mahdollistamisessa,

    koulutusta = esileikkikoulu, ala-aste, yläaste, lukio, ammattioppilaitokset, korkeakoulut ja yliopistot mainitakseni. Lähes kaikilla on jälkikasvua, jota varten on synnytyslaitokset, terveydenhuolto yleensä, liikuntapaikat, jäähallit – niiden kustannukset on maksettava ja joku nekin maksaa.

    Jos jonkun kaaliin ei mahdu, että alle 1400 kuukaudessa eläkettä saava ei kerta kaikkiaan voi elää ilman esim asumistukea ja toimeentuloavustusta, niin onhan se kumma. kun kaikki raha pieneläkeläisille tulee kuitenkin yhteiskunnan kassasta, niin miksi sitä ei voisi maksaa yhdestä luukusta?

    Hallitus on ollut lähinnä leikkaamassa pienituloisilta ja antamassa suurituloisille lisää kuukautta kohti enemmän kuin pienituloisen vuositulot ovat.

    Nämä Kolme hallituspuoluetta ovat valmiit syömään pienituloisen pöydältä.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)