Keskustelut Metsänhoito Terveisiä harvennukselta!

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 79)
  • Terveisiä harvennukselta!

    Kuluneen kesän harvennukset ovat olleet pääosin erinomaisia työmaita . Muutama kuvio oli tosin jäänyt ennakkoraivauksen osalta vaiheeseen , mutta kokonaisuus on hyvä.

    Yksi asia pitää nostaa erityisen myönteisenä esille. Ne ennakkoraivaukset on tehty kerrankin asiallisesti ja oikeaan aikaan. Kohteet ovat olleet sekä yhtiön ,että yksityisten mailla , pinta-alaltaan muutamia kymmeniä hehtaareja. Raivauksen ajoitus on hyödyttänyt sekä metsän kasvua , että harvennuksen onnistunutta toteutusta.

    Tiuhasta kuusentureikosta männikössä on jäljellä vain lahot kannot ja uutta versontaa ei esiinny lainkaan. Kasvatettavan puulajin kasvupyrähdys ja latvuston sulkeutuminen on estänyt tehokkaasti uusien versojen syntymisen. Muutama kynänpaksuinen koivunrassi ei menoa haittaa. 4-5 vuotta sitten tehty ennakkoraivaus on lihottanut puustoa melkoisesti . Hehtaarikertymä on kasvanut useilla kuutioilla ja jätettävien puiden rungot ovat vahvistuneet kestämään tuulta ja tuiskuja.
    Näitä työmaita kelpaisi esitellä laajemminkin . Yksi puute nissä kuitenkin on. Kemeraa ei ole käytetty. On käytetty tervettä järkeä.

    PS . Aaltoilalta oli taas tänään nasakka kolumni ”maastullissa” ..kannattaa lukaista

  • Tolopainen

    Miten se voi tuollainen kömmähdys sattua, jotta ensiharvennus myöhästyy, kun metsäverkko aikatauluttaa ne jo vuosia eteenpäin. Näin siinä käy kun ei ole Metsäliiton jäsen. Ostomieskin olisi hoputellut hakkuulle.

    jees h-valta

    Toloppa oikeassa, pitää olla työkalut ansaita metsällä rahaa! Näyttää sitten näitä kateellisuuttaan vinkuvia pätkiä piisaavan kun Kemerakin on pahasta. Kyllä siitä varmasti eroon päästään tämän pandemiakonkurssin myötä mutta ei sen jälkeen ainakaan nuorten metsien hoito parane. Varhaisperkausnyppiminen on jokaisen omaa ajankulua josta ei juuri hullua hurskaammaksi tuu. Jos sellaista tuetaan pelkästään niin tulee kyllä valtiolle halvaksi. Eli käytännössä kukaan ei viitsi sellaiseen edes tukea hakea. Tai ni, joku näitä suuria ammattitaitoa uhkuvia jotka kuvittelevat tekevänsä oikein. Kyllä minä Raivan kanssa pusikoita osaan ilman tukiakin reikäperata. Sellaisilla ei paljon taloudellista merkitystä ole. Nuoren metsän hoitotuki on ainut järkevä ja taloudellisesti merkityksellinen metsän tukimuoto. siinä vielä pienpuunkeruun tuki lisänä ok.

    Apli

    Oma kokemus on että rehevillä mailla, kuusen taimikot kannattaa kasvattaa täystiheinä sekametsinä aina ensiharvennuksiin saakka, sitten joko ns normiharvennus tai energiapuuharvennus riippuen tarjouksien hinnoista, kuivan kankaan männiköt voi olla eri asia niistä ei kokemuksia. Kun pyytää tarjouksia niin äkkiä huomaa mistä eniten rahaa tulee ja sen mukaan sitten menee, ei ole rakettitiedettä… Ja jos ei itse ymmärrä, voi pyytää apua esim paikalliselta metsänhoitoyhdistyksestä. Olen Jessen kanssa samaa mieltä euro on se paras konsultti.

    jees h-valta

    Vähän kummastutti tuo sikarin mainitsema kaupallisen hakkuun tukeminen? Onko muunkinlaisia hakkuita olemassa kuin kaupallisia? Minen en ainkaan sellaisia tee. Mutta ettei saisi tukea kaupallisia hakkuita! On järkeä todella. Lehmillekkö sikari mettänsä syöttää?

    sikari

    Firmojen on vaan pärjättävä tai jätettävä rääseiköt ostamatta. Se, että vedetään  tuki ehdoissa olevan poistuman takia metsä vajaatuottoiseksi runkoluvultaan ja poimitaan enskassa isoimmat jotta saadaan tuki ehtojen litrat täyteen niin kuin eräässä tapauksessa on tehty. Se ei ole veronmaksajien edunmukaista. Sikari myy puuta vapailla markkinoilla ja saa siitä tuloksen johon olen tyytyväinen. Tosin rahat tulee päätehakkuista. Lampaita olen ajatellut ottaa taimikon hoitoon, mutta en lehmiä omista. Kaikki metsät olen itse hankkinut.

    Jätkä

    Onhan se… Varsinainen neropatti asialla, kun ensin teettää vaikka Metsäliiton piikkiinkin maanmuokkaukksen ja istutuksen rehevällekin pohjalle, eikä hoida taimikkoa varhaisperkauksen aikoihin!

    Siinä käy äkkiä niin kuin kuvagalleriassa yhdelle, että kuusikko istutettiin koivikko tuli. Kun koivut ovat vielä kehnolaatuisia hieksiä, niin aikaansa ei voi käyttää huonommin kuin ihailla koivikon ksvua.

    Seuraava taimikonhoito hoidetaankin enetgiapuu – ylispuu – päätehakkuuna ja puunmyyntitili tilee mitä melkoisin.

    sikari

    Ansiosidonnainenkin voitaisiin poistaa,jos metsää vaikka yli 80 ha.

    suorittava porras

    Raivaamaton nuori metsä , jonka tyyppisiä tarjottiin kilvan energiapuukohteiksi kymmenkunta vuotta sitten.

    suorittava porras

    Aikanaan hoitamatta jäänyt taimikko raivaussahalla tehdyn nmk:n jälkeen.

    suorittava porras

    Jos varhaishoidosta tingitään , tuloksena nuoren metsän kunnostuksen (raivaussahalla)ja yhden harvennuksen jälkeen kuvan kaltainen päätehakkuuasennossa varttuva metsä. Samaan tulokseen pääsi Jessekin MOTOLLA tehdyn nmk-operaation jälkeen eli odottelemaan päätehakkuuta.

    Seuraavalla sivulla esimerkki viereiseltä tilalta samasta rinteestä. Kumman toiminta mallin valitset?

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 79)