Keskustelut Puukauppa Tukki on liian kallista?

Esillä 10 vastausta, 291 - 300 (kaikkiaan 301)
  • Tukki on liian kallista?

    Mielenkiintoinen uutinen tämänpäivän Kalevassa:

    ”Sahayritys Junnikkala Oy on keskeyttänyt puunostotarjousten teon. Yrityksen mukaan nykyinen markkinatilanne on ylikuumentunut ja vääristynyt.

    Yrityksen mukaan tukkipuun hinta on noussut vauhdilla suhteessa lopputuotteiden hintaan. Junnikkalan mukaan nyt ollaan ”kipurajalla”, jonka ylittyessä investoinnit tyrehtyvät.

    – Joudumme keskeyttämään puun oston näillä hinnoilla turvataksemme oman toimintamme pitkäjännitteisyyden. Mielestäni metsänomistaja ansaitsee omaisuudelleen oikean hinnan ja tuoton, mutta nykyinen hintakehitys tulee vaarantamaan meidän ja mielestäni koko sahateollisuuden tulevaisuuden, yhtiön toimitusjohtaja Kalle Junnikkala sanoo tiedotteessa.”

  • Uusmetsäläinen

    Yleensä työjan pidennys ei lisää työn tuottavuutta varsinkaan jos tuotanto ei lisäänny vastaavasti. Kurki on varmaan oikeassa tilanteessa, jossa palkkaa ei lisätä ja tuotannon arvoa mitataan palkkakustannuksilla (julkinen sektori?). Myönnettäköön.

    Uusmetsäläinen

    Hintakilpailukyky on tietysti tärkeä, mutta pidemmällä ajalla vielä tärkeämpi on reaalinen kilpailukyky ja se uhkaa nyt pysyvästi heikentyä t&k-toiminnan matalan tason takia.

     

    Tolopainen

    Suomessa ei edes ole mitään sellaista tuotantoa jota valtion tai yritysten pitäisi erityisesti kehittää. Kaikki vaativammat koneet tänne on tuontitavaraa. Miten tuota ranskalaisten tekemää ydinvoumalaa suomalaiset voisivat kehittää tai philipsin partakoneita.

    oksapuu

    Ihmettelen, nyt kun noususuhdanteen pitäisi olla tapissa mutta kauppatase on aina vaan miinuksella…

    Velanotto jatkuu, laskusuhdanne tulossa. Ei tuosta kyllä hyvä heilu…

    Uusmetsäläinen

    Kovin on kapea Tolopaisen tietämys suomalaisesta teollisuudesta ja palvelutoiminnasta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kyllä Kostamus – Kemi (Vienanmeri) myös kävisi hyvin, mutta norjalainen on ehkä luotettavampi kumppani kuin venäläinen.

    MaalaisSeppo

    Edellisen hallituksen vika oli, ettei Suomi päässyt mukaan noususuhdanteeseen. Nyt on päästy, mutta sitä ei nykyhallitus ole edistänyt. Mikähän logiikka tässäkin on taustalla?

    Rane2

    Veikkauksia kehiin,nouseeko työllisyysaste 73 prosenttiin vielä tämän hallituksen aikana?

    Tolopainen

    Ei nouse, kun Ay-liike estää ihmisiä solmimasta vapaasti työsopimuksia ja niitä säätelee vielä 100 sivuinen opus. On yleensä ihme että yritykset ylipäänsä palkkaavat Suomessa ketään töihin. Aivan samoin on tilanne avioliitossa yhdenkään miehen ei pitäisi solmia avioliittoa nykyisen lainsäädännön ehdoilla. Erotilanteessa miehestä tehdään toisenluokan kansalainen ja entisen muijan lypsylehmä.

    harrastelija harrastelija

    Onkohan Tolopainen joutunut maksamaan omakotitalon kahteen kertaan?

    Tuohon Ranen veikkaukseen olen Tolopaisen kanssa liikuttavasti sanaa mieltä 🙁 Ensi kevään vaalikiimassa oleva oppositio pitää huolen, että hulinoiden avulla pidetään liika työllistäminen aisoissa! Pieneneehän siinä ay-pomojen korkeat tulotkin!

Esillä 10 vastausta, 291 - 300 (kaikkiaan 301)