Keskustelut Luonto Tyssääkö Stadin rakentaminen liitureiden invaasioon

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 43)
  • Timppa

    Kyllähän siitä liito-oravasta saattaakin tulla suuressa osassa Suomea harvinainen.  Nimittäin sen vuoksi, että maaseutua autioituu vauhdilla.  Jää pois suojaiset petojen karttamat asutuksen tuntumassa olevat reviirit mallia Visakallo.

    Kun metsä valtaa entisen asutuksen, niin esimerkiksi näädät löytävät hylätyistä rakennuksista suojaisia pesäpaikkoja.  Lähistöllä asustava liito-orava joutuu ennen pitkää näädän saaliiksi.

    Muutenkin liito-orava tai sen pesä on metsäseudulla aina vaarassa.  Pienellä alueella asustavasta eläimestä jää pysyvä hajujälki, minkä seurauksena näätä tietysti usein kyttäilee saalista.  Liito-oravathan asustavat usein vanhoissa oravan pesissä, mistä pedon on helppo käydä pistämässä pesue poskeensa.

    Parhaiten liito-oravakantaa pitää yllä asuinalueiden ja valtateiden rakentaminen.

     

     

    Visakallo

    Varpusesta on myös tullut taajamalintu. Silloin kun kylät olivat vielä asuttuja, maatilojen puimaloissa ja karjasuojissa oli kauranjyviä tarjolla myös varpusille, mutta nyt niitä ei saa kuin taajamista lintujen ruokkijoiden pihoilta. Varpuset eivät oikein perusta auringonkukansiemenistä, mutta kauranjyvät ovat hyvin kysyttyjä.

    Rane

    Korkein hallinto-oikeus on Kainuun Sanomien mukaan hylännyt Kajaanin eteläpuolelle suunnitellun tuulivoimapuiston kaavan.Syy on susien reviirin ja pesäpaikkojen(?) sijainti alueella.Ilmatar-yhtiön piti toimittaa ekosähköä Googlen palvelukeskukselle etelään.Nyt eivät tiedä miten suu pannaan.Vaikuttaakin siltä että liito-orava ja viitasammakko ovat saaneet varteenotettavan kilpailijan ykkössuojeluaseen paikasta kilpailtaessa.

    Japine56

    Helsingin, Vantaan, Espoon, Kauniaisten ympärille saisi rakentaa kuusi metriä korkean panssariaidan. Sisälle sudet, liito-oravat jne. Sielläpähän elelisivät.

    Tolopainen

    En ole lainkaan yllättynyt tästä KHO:n päätöksestä, jossa eläimien oikeus pesimäalueesen ajaa tuulivoimaloiden ohi. Kyllä tuo on tulevaisuutta, johon meidän kieroutunut ajattelumme joutuu sopeutumaan, jossa on lähdetty itsekkäistä ja täysin turhista taloudellisista eduista. Tuulimyllyille sijoituspaikkoja löytyy vaikka kuinka paljon länsirannikolta, jossa on siirtoverkot valmiina tervetuloa vain pois sieltä susireviireiltä, itä-Suomen asuttaminekin on kallista ja turhaa. En ihmettelisi lainkaan, jos tulevaisuudessa hakkuissa otettaisiin myös eläinten pesimäalueet huomioon, saattaa Harjavallan haavikotkin jäädä hakkaamatta, vaikka runsaan jäniskannan vuoksi.

    Visakallo

    Jessen maille syntyy aivan pyytämättä ja yllättäen hirvipuisto siinä vaiheessa kun hän laittaa haavikoita nutulleen ja haapavesaikko alkaa kasvaa. Suurialainen vesaikko saat hirvet niin sekaisin, ettei niitä mitkään aidat pidätä. Jessen kannattaakin tässä vaiheessa miettiä, miten hyödyntää tulevan tilanteen. – Hirvimatkailua? Runsas hirvikanta tuo alueelle myös sudet. Olisiko niissä Jesselle jatkossa leipäpuuta ?

    Puuki

    Haapa on kyllä erinomaisen hyvä lisääntymään juurivesoista.  Vaikea saada pois metsästä, jos pääsee kasvamaan vapaasti.

    Susia tulee jatkuvasti lisää Venäjältä, jossa niitä riittää vaikka siellä maksetaankin tapporahaa niistä. Ja osaahan se susikin vaeltaa rauhoitusalueelle pois metsästäjien ulottuvilta.  EU -päätöksissä uhanalaisista eläimistä ei ole otettu huomioon sitä, että valtioiden rajat ei rajoita eläinten liikkumista.  Sudet liikkuu niin paljon, että niiden reviirejä on jo ympäri maata, myös E- ja Länsi-Suomessa. Sinne ne menee ruoan perässä.  Harjavallassakin on kohta ihan oma populaatio jahka suuret maankuulut haapapuuhakkuut pääsee siellä käyntiin.

    Alkuperäislaji metsäpeura kärsii isojen petoeläinten suosimisesta.  Samoin valtiontalous pohjoisen  poroista maksettavista isoista petokorvausmaksuista.

    A.Jalkanen

    Susi ei ole uhanalainen EU:ssa. Tuoreen raportin mukaan niitä on entisen itäblokin maissa ml Baltia oikein runsaasti, ainakin 10 tuhatta yksilöä.

    Liito-oravan suojelu on mennyt naurettavaksi: niitä on yli sata tuhatta kappaletta yksin Suomessa. Virossa lisää.

    Rane

    Voi vaan ihmetellä miten tutkijat ovat saaneet noin yleisen eläimen niin tiukasti suojelluksi että se estää teiden ja metrojen rakentamisen.

    puunhalaaja

    Varpusesta on myös tullut taajamalintu.

    Joo, mutta toisaalta se on harvinaistunut kaikkialla Suomessa.

     

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 43)