Pääkaupungin liito-oravakanta kasvaa edelleen

Liito-oravat ovat kulkeneet puistoalueita ja pikkumetsiköitä pitkin myös Helsingin keskustaan.

Helsingin liito-oravakanta on edelleen vahvistunut nopeasti, kertoo tuore selvitys. Pääkaupungista tunnetaan vuosilta 2014–2019 kaikkiaan 124 liito-oravan asuttamaa metsäkuviota. Tänä vuonna kanta on kasvanut erityisesti Oulunkylän ja Käpylän ympäristössä.

Liito-oravat ovat kulkeneet puistoalueita ja pikkumetsiköitä pitkin myös kaupungin keskustan liepeille: uusia löytöpaikkoja olivat muun muassa Hietaniemen hautausmaa, Töölönlahden perukka ja Linnanmäen kupeessa sijaitseva Alppipuisto.

Liito-orava tavattiin ensimmäisen kerran myös Lahdenväylän itäpuolelta Vanhankaupunginkosken Pornaistenniemeltä. Lahdenväylä on kuitenkin edelleen ollut liito-oraville este – tai ainakin hidaste.

Helsinki selvittää parhaillaan keinoja, joilla voidaan sovittaa yhteen maankäyttö sekä liito-oravakannan säilyttäminen ja ylläpitäminen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat