Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Mehtäakan tarinassa kiinnittää huomiota yksi asia ja se on vaihtoehto avohakkuulle. Monikohan luulee, että metsää hakataan kahdella tavalla: Poimintahakkuin tai avohakkuin. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa hakkuista on jaksollisen metsänkasvatustavan harvennushakkuita. Lopputulos on surkea, jos yhtä välinpitämättömästi puunkorjuuketju metsään suhtautuu kuin Mehtäakan esimerkissä.
Tuolla mitä Luca kirjoitti, on mehtäukon pointtina ollut aiheesta Suorittavan toteamus: mahdoton on mahdotonta. On liian monen asian satuttava just kohdalleen, että menetelmästä olisi varmuutta. Kaunis ajatus, jossa puuta vaan päältä korjataan maailman tappiin, on utopinen satu.
”Onnistunut” korjuu Mehtäakan leimikossa olisi mielenkiintoinen tietää lähtö kohdiltaan.
Luca: ”Onko tämä jonkinlainen velvollisuus pitää yllä nekatiivisuutta jatkuvaan kasvatukseen, ei sellaista keskustelun avausta ole ettei jotain vääntöä olisi.”
Jos meille markkinoidaan tai jopa yritetään pakottaa tuoreen metsälain tavoitteiden vastaista menettelytapaa, jota ei pidetä hyvänä, luonnollisesti siitä vääntöä tulee. Negatiivisuus on silloin vain realismia, ei negatiivisuutta negatiivisuuden takia. Toisaalta se on alan hätähuuto vaihtoehtoisten faktojen vallan kasvua vastaan. Carunan myyjään verrattavissa oleva typerys on se, joka ei tätä tilannetta ota vakavasti.
”Tietysti ymmärrettävää ja inhimillistä jos oma etu tarvitsee avohakkuuta tai sen kautta tulevaa viljelyketjua”
Nyt ollaankin hyvän kysymyksen ääressä ja sitä on syytä pysähtyä pohtimaan hetkeksi.
Metsätalouden harjoittajan tavoitteena lienee hyvä taloudellinen tulos. Teollisuus saa raaka-ainetta, jolloin tuotanto ja jalostus hyödyttää koko yhteiskuntaa. Etenkin, kun kyse on kotimaisesta uusiutuvasta raaka-aineesta ja siihen perustuvista tuotteista, paketti on lähtökohdiltaan täydellinen, josta ei liene kellään huomautettavaa.
Avohakkuuta kuitenkin moititaan usein siitä, että metsästä revitään kaikki tuotto. Tästä voisi johtaa ajatuksen, että kannattavan metsätalouden harjoittaminen ei olekaan hyvä juttu. Samalla siinä myönnetään, että jaksollinen kasvatustapa on kannattava. Tilanne korjaantuisi siirtymällä jatkuvaan kasvatukseen. Koska ongelma oli tuoton repiminen metsästä, oletettavasti jatkuva kasvatus on tuoton suhteen heikompi? Mutta ei, jk-kirjallisuuden ja tuoreen HS:n artikkelin mukaan jk onkin taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin jaksollinen! Näin siis on kumottu väite, jonka mukaan avohakkuussa revitaan metsästä tuotto.
Tässä vaiheessa uskallan väittää, että jk:ssa nimenomaan tuotto revitään metsästä. Siinähän suurin riski liittyy metsän uudistumiseen. Jos ja usein kun metsä ei uudistukaan ja kasvu jatku, alkaa metsä tietysti näivettyä ja metsän ajaminen tähän tilanteeseenhan jos jokin on mielestäni lyhytnäköistä tuoton repimistä metsästä. Jaksollisessa kasvatuksessa huolehditaan varsin säntillisesti uudistamisesta investoimalla puustoon, jossa tilipäivöä koittaa n. 60-100 vuoden kuluttua. Millä muulla alalla tehdään näin pitkäjänteisiä investointeja? Tämän seurauksena yleensä puuston kasvu jatkuu edellistä sukupolvea parempana. Kontrasti näivettyvään jk-metsään, johon ei investoida, on valtava.
Entä ympäristönäkökohdat? Jaksollinen metsä voi olla varsin monotoninen, jos sitä hoidetaan tasarakenteisena yhden puulajin metsikkönä. Mutta kun mikään oppi ei näin neuvo tekemään. Jaksolliseen kasvatukseen kuuluu sekapuusto, joka usein tuo myös erirakenteisuutta. Kuvion voi myös alusta saakka kasvattaa sekametsänä tai antaa koivikon alle kasvaa luontaisen kuusikon. Myöskään lahopuun vähäisyys ei ole millään tavalla sidottu jaksolliseen kasvatukseen. Toki metsästä voi lahopuut putsata viimeistä risua myöten, mutta tämä ei ole millään tavalla kytketty tai se ei millään tavalla liity jaksolliseen kasvatukseen.
Jäljelle jää siis vain avohakkuun jälkeinen vaihe, jossa varttunut metsä häviää ja jossa kestää muutaman kymmentä vuotta, ennenkuin paikalla on jälleen virkistysarvoja tarjoava metsä. Onko se niin suuri asia, että kaikki muut hyödyt on varaa uhrata? Pitää myös muistaa, että avohakkuita tehdään yleensä hehtaarin tai parin kokoisena kerrallaan. Viereinen metsä, joka on hakattu 30 vuotta siten, on jo kasvanut ihmisen silmää miellyttäväksi ulkoilumaastoksi.
Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että n. 70% suomalaisista pitää oikeana kasvattaa metsiä tällä tavalla. Tämä on todettu WWF:n ympäristöasiantuntijan Helsingin yliopistossa vuonna 2011 tekemässä tutkimuksessa. Eikä sitä, että Suomi on yksi maailman metsäisimpiä maita. Suurin osa valtioista on hävittänyt metsänsä jo ajat sitten. Tilalle on tullut rakennettua aluetta tai peltoa. Tästä ei tunnu meillä olevan huolta, mutta meidän metsiin on tultu ulkomaita myöten osoittamaan mieltä.
<section></section>
<div class=”comment-container”>
<div class=”comment-content”>Keskustelussa on jäänyt aika vähälle huomiolle sahojen tarpeet. Nämähän tuottavat metsänomistajille suurimman kassavirran. Joskus tarvitaan kuusta, joskus mäntyä, joskus sahatavaran kysyntä on huipussa, joskus taas heikompaa. Sahoilla on ostettuina erilaisia leimikoita. Kun tarvitaan paljon kuusta, niin hakkuut ohjataan kuusikoihin tai mäntyä tarvitessa taas männiköihin. Kysynnän hiljetessä tehdään harvennuksia, joissa päiväkertymät ovat vain murto-osa uudistushakkuiden kertymistä. Näin resurssit ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Jos kaikki puutavara kerättäisiin jatkuvan kasvatuksen metsistä, niin tarvittaisiin paljon suurempi määrä korjuukoneita, mutta olisi mahdotonta ohjata niiden toimintaa siten, ettei sahoille kertyisi epäkuranttia puutavaraa. Tämä näkyy jo nyt myös puusta maksettavassa hinnassa. Jatkuvan kasvatuksen tukkipuut saatetaan hinnoitella tavallisen harvennushakkuun hinnalla.</div>
<div></div>
<div>Joskus on ollut niinkin tiukkaa, että kuusivaltaiselta kuviolta mäntytukit on hakattu myöhemmin. Hyvin yleistä on, että koivutukit käydään hakkaamassa myöhemmin.</div>
<div></div>
<div>Jos jatkuva kasvatus yleistyi, niin jaksollisen ja jatkuvan puutavaroiden hinnat erkaantuisivat ennestään. Sahojen tuotantoprosesiin sopivat jaksollisen leimikot kallistuisivat. Täytteeksi tarvittavan jatkuvan hinnat halpenisivat edelleen.</div>
</div>
Mehtäakka. Vanhaan – arvokkaaseen metsään, jonka puusto muodostuu etupäässä järeistä rungoista, on todella vaikea tehdä jatkuvan kasvatuksen periaatteella sellaista jälkeä, että se hivelisi silmää. Kun keskitytään järeimpien puiden poistamiseen, niin hakkuukoneen pitäisi olla järeimmästä päästä.
Jos hakkuu tehdään sulan puun ja sulan maan aikaan, jälkiä jää. Pitkiä – isoja kuusia hakatessa on vaikeaa – usein jopa mahdotonta, nähdä korkealla olevia haaroittumisia jne. Ne puut pitäisi nauhoilla merkitä ennen hakkuuta, jos haluaa täydellisen tuloksen.
Kun aloituksen aikana jo näkyi, että pieleen menee, peli olisi pitänyt viheltää poikki ja keskustella asia avoimesti kuskin kanssa.
Kyllä periaate pitäisi olla, että ”Hankalimmatkin akat hoidetaan” – ja niin, että he ovat tyytyväisiä.
Onko tämä jonkinlainen velvollisuus pitää yllä nekatiivisuutta jatkuvaan kasvatukseen, ei sellaista keskustelun avausta ole ettei jotain vääntöä olisi. Tietysti ymmärrettävää ja inhimillistä jos oma etu tarvitsee avohakkuuta tai sen kautta tulevaa viljelyketjua
Ei ole. Mutta ketjuun jossa kuulutetaan avohakkuukieltoa kuuluu kertoa perusteita niille vaihtoehdoille joita tasaikäiselle metsän kasvatukselle ja sen mukaan kuuluvalle avohakkuulle esitetään. Jk:n perusteet usein ontuvat tavallista enemmän koska luonnossa ei mene niin kuin suunnitelmissa.
Oma etu tms. ei ainakaan henk.koht. liity tähän millään tavalla. Asia kiinnostaa muista syistä.
Perko:n kertoma koivujen kaataminen ns. koivuviha oli metsätaloudessa virheliike. On niitä muitakin ollut. Nyt on vaarassa tulla taas uusi, jos päätehakkuut kiellettäisiin ja tilalle tulisi jk:n pienaukkohakkuut ja välillä vajaatuottoiset kuusettuvat metsät.
Tuo on sen jatkuvan kasvatuksen vaikein rasti uudistamisen jälkeen että korjuu onnistuisi niin ettei jäljelle jäävät puut vahingoitu. Isojen puiden käsittely vaatii aina järeän koneen. Kaatosuunnan määrittely ei ole niin yksikertainen asia suurien puiden käsittelyssä. Usein uskotaan että motollaa saadaan kovinkin tarkka kaato mutta näinhän asia ei ole. Kun isoa puuta kaadetaan, tarkoitan yli kahden motin puita, niin väistämättä kaato osuu muihinkin puihin. Tiheässä kasvanut metsä on juuriltaan heikkoa ja herkkä kaatumaan.
Jos jk metsän hakkuussa onnistutaan koneellisesti se vaatii paljon puiden poistoa että tilaa tulee suurempien puiden kaatumiselle ja karsinnalle. Se että oksat naarmuttavat jääviä puita on väistämätöntä mikäli jäljellee jäävä tiheys jätetään suureksi.
Poiminta hakkuuna tehty jk metsän harvennus pitäisi tehdä siinä vaiheessa kun puut ovat noin motin luokkaa. Sen suurempien puiden poisto on aina riskipeliä koneellisesti tehtynä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään