Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen, jos haluaa oppia jk-hakkuista: Tapion metsänhoitosuositukset, Timo Pukkalan kirja ja blogi sekä Sauli Valkosen kirja. Jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry opastaa muun muassa retkeilyillä, ja Bosgårdin kartanon luontopolun Porvoossa voi käydä milloin vain omatoimisesti kiertämässä.
Uudistumiseen tarvittava puuston harvuus riippuu siitä, mikä puusto on olemassa: mänty-koivu -sekametsän alle voidaan valoisuuden takia jättää enemmän puustoa, kun taas varttunut kuusikko vaatii harvaksi hakkaamista ennen kuin metsänpohjassa alkaa tapahtua itämistä.
Lopulta luonnontaimiakin tuli niin vähän alikasvokseksi , että nyt siellä kasvaa pääosin istutustaimikko.
Juuri näin. Taimia tulee vähän ja hitaasti. Kerran mietin erästä harvahkoa kivikkoista kuviota josko voisi yrittää suojuspuuhakkuuta. Laskeskelin luonnon taimet, joita oli syntynyt viimeisten 30 vuoden aikana. Vähän oli. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aukoksi.
Jk:n aloittaminen tasaikäisessä metsässä on useimmiten taloudellisesti kannattamatonta . Suojuspuuhakkuita on tehty niitäkin aikoinaan ja todettu sen verran epävarmaksi menetelmäksi, että niistä pääosin luovuttiin. Jos ei ole jo valmiina riittävän hyvä ja terve alikasvos tai kasvupaikka ei ole sopiva ko. puulajille, niin ei onnistu jk eikä läheskään aina suojuspuuhakkuukaan kunnolla (uudistamisen osalta) varsinkaan kangasmailla. Eri asia on jos ei ole tarkoituskaan kasvattaa talousmetsää. Tilanteita on tietysti monenlaisia eikä sitä yhtä ainutta parasta tapaa aina ole olemassakaan.
”Peitteisen metsän” saa aikaan yleensä nopeitten viljelemällä eikä odottelemalla vuosikymmeniä taimien ilmestymistä. Jos ei raaski kaataa kaikkia isoja puita , niin voi sitäkin nykylainsäädännön mukaan vapaasti kokeilla. Mutta sen taloudellisen kannattavuuden puoli on tavallisesti liioiteltu olevan parempi kuin käytännössä on mahdollista.
Jk:n paras puoli ,( jatkuvan peitteisyyden ohella , jos se vain onnistuu) on ”talouspuolelta” juuri alle tukkipuumittaisten puiden jatkokasvatus. Siihen sen kannattavuuslaskelmatkin pääosin perustuu. Saman hyödyn tosin saa normi ylispuuhakkuullakin* (jonka käyttö on ”unohtunut” kannattavuusvertailulaskelmissa melekein säännöllisesti ), jos siihen on muuten metsässä edellytyksiä.
* yläharvennuksella (niin piti ollakin, kirjotusvihre /painovihre tms. sry)
AJ: ”Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen, jos haluaa oppia jk-hakkuista: Tapion metsänhoitosuositukset, Timo Pukkalan kirja ja blogi sekä Sauli Valkosen kirja. Jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry opastaa muun muassa retkeilyillä”
Noista vain Tapio ja Sauli ovat puolueettomia tahoja. Muut, Lähteen kirjat mukaanlukien, ovat syystä tai toisesta ottaneet tehtäväkseen todistaa jk:n hyväksi ja jaksollisen huonoksi menetelmäksi.
Tuo Pukkalan malli eli hakkaa niin kuin on sillä hetkellä järkevintä vaikuttaa kyllä hyvältä, luulisin että sellainen ajattelu kyllä näkyy avohakkuutilastoissa niitä pienentävinä. Ei muuten mutta kun seuraa millaisiin paikkoihin avohakkuita tehdään niin joskus se tuntuu järjettömältä.
Ajelin äsken kotiin ja ehkä tämän vuoden maisemallisesti onnistunein avohakkuu kiinnitti huomion. Todella vanha 04 kuusikko nutulleen ison tien varresta, mutta katoaa tien varteen 10-vuotta sitten istutetun tiheän mäntykaistan suojiin. Oli tosi hyvä.
Joo, kyllähän tuon ymmärtää mutta sitä ei ymmärrä että lyödään nuoria ja vähätukkisia metsiä aukoksi, eihän se ole edes kannattavaa mitenkään koska sellupuun hintakin on niin mitätön.Vaikka hyväksyn avohakkuun määrätyissä raameissa niin ei se mikään hehkutettava menetelmä ole.
Juurikääpä saattaa kiivetä puolikin metriä vuodessa runkoa ylös, jolloin arvokasvu jää pahimmillaan jopa negatiiviseksi. Sitä ei nuorten metsien aukkohakkuita kauhistelevat tunnu ymmärtävän. Eivätkä ymmärrä hakea lääkkeita asiaan riistanhoidon puolelta. Eihän hirvet ole puita lahottaneet.
Minä taas en ymmärrä sitä, miten jk-hakkuussa voidaan reagoida juurikääpään. Jos tulee vastaan laho puu, hakataanko sen ympäriltä niin kauan, kunnes tulee vastaan terve runko? Montako tervettä hakataa turhaan? Entä jos terveen jälkeen olisikin vuorossa laho, mutta se jätetään? Ja mitä tapahtuu pienemmille puille, jotka jäävät kasvamaan lahona poistetun viereen. Eli miten päätös puuyksilöiden poistosta tehdään niin, että jk-mainoksissa esitetyt väitteet toteutuu.
Mulle juurikääpä asia on aika tuntematon mutta lienee paremmin Etelä-Suomen vitsaus, tuskin niihin juurikäävän saastuttamiin metsiin kukaan mitään jatkuvaa kasvatusta esittääkään.
Täällä missä asun ei ole juurikääpää mutta siitä huolimatta nuoria metsiä hakataan aukoksi aika tavalla, ihmettelen sitä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään