Keskustelut Metsänhoito Vain yksi harvennus kasvatuskierrossa

Esillä 9 vastausta, 61 - 69 (kaikkiaan 69)
  • Vain yksi harvennus kasvatuskierrossa

    Kun tässä viime vuosina tehnyt ensiharvennuksia hankintana ja katsellut naapureiden motolla tehtyjä ensiharvennuksia,niin alkanut mieli yhä enemmän kääntymään kasvatuskierrossa yhteen harvennuskertaan
    -hankintahakku on taloudellisesti kannattamantonta,ensiharvennuksen voi korvata
    myöhäisellä taimikonhoidolla maahankaatona
    -motohakkuussa metsä meneen usein liiankin harvaksi ja tuulituhot lisääntyvät etenkin kuusikoissa,samoin maanousemariski kasvaa,taloudellisesti kehnoa tienestiä
    ´-ajolinjat kannattaa suunnitella jo istutusvaiheessa,on turha istuttaa taimia ajolinjoille,taimet jouttuu kuitenkin kaatamaan 4m:n leveydeltä

  • Apli

    Jos istutat 1800kpl 2 vuotiasta kuusta per hehtaari niin 2 harvennusta ja sekaan sopii ripaus koivua ja mäntyäkin. Metsäyhtiöt haluaa että kun koneet tulee palstalle siellä pitää olla hakattavaa, siksi myös tiheyttä.

    sitolkka

    Männylle suosin kolmea jos puusto laadukasta. Kuusikoissahan ei pahimmilla seuduin uskalla liikkua kuin sukkasillaan. Jospa joku päivä vielä järeästä laatupuustakin maksetaan. Höttöä on metsät täynnä.

    Puuki

    Vähän norm. pienemmällä tiheydellä kasvaa puut aikaisemmin tukkipuiksi.  Jos liika oksanpaksuus ei tule vastaan , niin kuusikoissa onnistuu  mutta ei kovin hyvin sovi männikköön.  Lakirajahan on havupuilla 1200-1300  kpl/ha .   Luonnontaimet lisänä pitää oksankasvunkin kurissa, jos on siihen edellytyksiä.

    Tiheyssuositukset on kompromissi puun max.tuoton ja kustannusten väliltä ajalta jolloin puun hinnat oli paremmat ja tukki/kuitu-hintasuhdekin vähän erilainen kuin nykyään.  Sitten jos tukkipuusta aletaan joskus maksaa laadun mukaan lisää, niin kannattaa kasvattaa hitaammin ja tiheämmässä.

    sitolkka

    Eikös se ole jo myöhäistä siinä vaiheessa. Nyt kasvatetaan jo laatutukkia, joka hakataan sadan vuoden päästä. Kukaan ei tiedä mitä silloin maksetaan ja maksetaanko mitään ja kelle.

    Puuki

    Myöhäistä voi olla mutta monen vuosikymmenen kehitys on ollut, että laadusta ei ole enää makseta joten niillä skenaarioilla mennään.  Jos ilmenisi jotain siihen suuntaan , että joskus taas arvostettaisiin enemmän laatua tai jos on joku ostaja , joka sitä tekee, niin asia muuttuisi. Laatutukkiakin voi  kasvattaa erilaisilla tavoilla ja -kustannuksilla ; kuitupuuta ei juuri kannata jalostetuilla siemenillä kasvatetuilla taimilla viljellä, vain ne tulevat laatupuut, jos sen arvioi tulevaisuudessa olevan kannattavaa  eikä niitä tarvitse yrittää saada kasvamaan 1800 kpl/ha.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puuki kirjoittaa jälleen asiaa. Istutustiheyttä voi alentaa, jos on oletettavissa että luonnontäydennystä tulee. Toinen vaihtoehto on karsinta. Hirvituhoriski muuttaa päätöksentekohorisonttia tässäkin: jos on tiheä taimikko, jäänee todennäköisemmin kasvatettaviakin puita syötyjen lisäksi.

    Apli

    Kaksipiippuinen juttu odotus luonnontaimista, en kyllä ainakaan itse jätä istutusta sen toivossa pienemmäksi.

    hatelo

    Tuleehan sitä luonnontainta ku-istutusaloille ainakin silloin kun sille ei ole välttämätöntä tarvetta. Sitten tiheys on kerralla liian iso ja on lumelle tai raivurille töitä. Viime talvi kaatoi ja katkoi armotta suuren osan täystiheään 4-5 m ku-taimikkoon tulleet luontaiset männyt. Ne kun kasvoivat keskimäärin liian lähellä istutustaimia ja olivat hieman valtapuustoa lyhyempiä. Jos haluaa sekapuustoa ku-taimikon sekaan niin pitäisi ihan suosiolla istuttaa 1200-1500 kuusta vain. Muuten luonto tuhoaa sekspuut tai joudut tekemään raivurin kanssa valinnan luontaisen männyn ja rahalla ostetun kuusen välillä.

    Metät kunnossa!

    Piti lukea tämä ketju ihan täysin uudestaan. Hyvää kommentointia Peteltä, Puukilta, ja monelta muulta – Antonia toki unohtamatta!

    Pitkään on ollut poliittista potaskaa ja muuta täysin sekundääristä keskustelua – lisää näitä ketjuja!

Esillä 9 vastausta, 61 - 69 (kaikkiaan 69)