Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 3,671 - 3,680 (kaikkiaan 4,055)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • Jätkä

    Rane;”Ranelle tulee vielä metsuriajoilta periytyen MH:n henkilöstölehti paperisena.Täytyy todeta että se on muuttunut/vihertynyt totaalisesti.”

    Metsähallituksen-kin henkilöstö on uudistunut, on ollut sukupolven – ja samalla sukupuolekin vaihtuminen.

    Nyt on käynnissä naamanpesu, mutta tulosvaatimukset ovat olemassa – ja suht kovat. Nämä nykyiset ”metsäasiantuntijat” eivät ehdi savotoilla käymään – korkeintaan piipahtamaan, eikä silloin ehdi paneutua metsätalouden kysymyksiin.

    Leimikot suunnitellaan pelkkien talouskirjan ja ilmakuvien tietojen perusteella.

    Veikeä tapaus kävi hiljakkoin, kun yksi paikallinen konemies oli ostanut MH:lta muutaman hehtaarin alan, joka siis lohkaistiin MH:n metsätilasta. Puusto oli samanlaista koko alueella, eikä ostajalla ollut pienintäkään aikomusta edes hoitohakkuuta tehdä siihen -vielä. MH teki omalle puolelleen avohakkuun (Minusta liian varhain) – ja samalla livautti tuon yksityisen omistaman alueen myös aukoksi.

    Laskeskelimme tuon omistajan kanssa, että alueesta voisi vaatia 20 000 € korvausta, ja saman hintaan saisi pohjatkin.

    En ole tavannut miestä myöhemmin, eli en tiedä, miten asia on ratkaistu, voiman oikealla puolella hän kuitenkin on!

    Kurki

    Puuta kannattaa polttaa ja ottaa energia talteen, sillä suojeltu metsä luonnon huomassa palaa kuitenkin tavalla tai toisella.

     

    Tomperi

    Tuo vihreiden metsäohjelmahan lisää kysyntää yksityismetsänomistajien metsiin joten yksittäisen metsänomistajan kannalta tosi hyvä ohjelma.  Vielä kun ohjelmaan listääs se että jomminjoutavia jokamiehen oikeuksia tarkasteltas ja säädettäs tämän päivän tarpeitten mukaisiksi.   Voiko Suomella olla eri linja jokamiehen oikeuksiin nähden kuin on esimerkiksi Ranskalla?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pienimuotoiset palot olisivat ihan tarpeellisia luonnossamme. Esimerkiksi paahdeympäristöjen ja niittyjen rehevöitymisen torjuntaan ja säästöpuuryhmissä superharvinaisen hiiltyneen puun tuotantoon.

    Mutta kampanjassa vastustetaan pienpuun polttoa, siis puun, joka joka tapauksessa hajoaisi luontoon itseharvenemisen kautta. Voi rähmä näitä.

    Nostokoukku

    Puunpolton vastustamisesta on jo pitkään näkynyt merkkejä lehdissä. Jo vuosia lehdissä on aina talvikuukausina ollut juttuja VTT:n tutkimuksista kuinka paljon ihmisiä kuolee puunpolton pienhiukkaspäästöihin. Nämä tutkimukset ja nykyinen vihreiden nimilista on nähtävä myös vähän laajemmassa asiayhteydessä (oikohan se hieno sana kompetenssi). Jos asut maaseudulla, keräät ilmaista jätepuuta talosi lämmitykseen, kasvatat perunat ja juurekset, ammut pari kaurista pakkaseen, saatat pitää ladon nurkassa porsasta ja tenavilla kesäkanoja, pidät rannassa katiskaa ja höysteeksi keräät marjoja ja sieniä. Olet yhteiskunnan ( poliittisen järjestelmän) kannalta arvaamaton jopa vaarallinen: saatat ajatella asioista mitä tahansa. Aivan toista on, kun sinut saadaan kaupunkiin sähkö-, vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja liikenneverkon sekä Kelan piiriin. Ajatuksesi ovat paljon helpommin ennakoitavissa: kuulut järjestelmään.

    Gla Gla

    Kannattaa lukea ajatuksella Ympäristöministeriön raportti 16/2016 ilmansaasteiden terveysvaikutukset. Minä ymmärrän sen niin, että julkisuudessa paisutellaan kovasti meidän päästöjen vaikutuksia. Suuri osa on ulkomailta peräisin, eikä niihin tietenkään vaikuta meidän puun polttaminen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kansalaisten terveyteen vaikuttavia ilmansaasteita kuten pienhiukkasia on eniten kaupunkien keskustoissa ja vilkkaiden liikenneväylien varsilla. Liikuin pääsiäislomalla metrolla Helsingissä. Siellä on seinällä ajantasainen ilmanlaatukartta. Jopa valtaväylien varret näyttivät vihreältä eli hyvältä ilman laadulta.

    Rane

    Ilmeisesti sotatila täräytti vihreiden (tai ainakin Emman) ajatusmaailman raiteiltaan.Energian tuottaminen puulla ja turpeella käy.Lihantuotantokin saa armon.

    Kasvisruualla käyvä ministeri ymmärtää eläintuotannon roolin ja turpeen poltollekin tulee vihreää valoa ‒ ”Nyt ei kinata pienistä asioista, vaan hoidetaan maan asiat kuntoon” – Lukemisto – Maaseudun Tulevaisuus

     

    Petkeles Petkeles

    Viheriäiset näkyvät muuttavan toimintaansa ympäröivän maailman mukana. Kepuleilla soi Kekkosslovakia levyt hautaan asti.

    Puuki

    Muuten hyvä mutta tulee kalliiksi ja tuli kalliiksi  viheriäiden koko maailman parantajana toimimimiskokeilut  esim. turpeen noston kieltämisessä.

Esillä 10 vastausta, 3,671 - 3,680 (kaikkiaan 4,055)