Keskustelut Metsänhoito Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 1,010)
  • Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

    Lueskelin viimeisestä Metsälehdestä, että ilmastopaneeli oli päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ja hiilivarastoa vuosikymmeniksi.

    Ilmastopaneelin raporttia tarkemmin tarkasteltuna osoittautui, että yksi päätelmä, josta oltiin yksimielisiä sisältikin kaksi yhteen niputettua väittämää eli metsien lisähakkuiden vaikutus hiilinieluun ja metsien hiilivarantoon. Lisäksi vertailutilanteeksi oli otettu tilanne, kun hakkuita ei lisätä. Näillä ehdoilla luonnollisesti päästiin ko. tulokseen.

    Ovelasti julkisuuteen on vuodatettu vain lopputulos eli näin on saatu aikaan mielikuva (vaihtoehtoinen totuus), että metsien lisähakkuut estävät metsien hiilivarannon kasvun, mikä ei pidä paikkaansa.  Tämä vaihtoehtoinen totuus on jo uutisoitu YLE:n ajankohtaislähetyksessä, mikä on luonnollista ottaen huomioon YLE:n uutisointipolitiikka. Valitettavaa on, että uutinen esitettiin lähes kritiikittä myös Metsälehdessä. Mikko Riikilältä oli kuitenkin ansiokas kommentti.

  • mehtäukko

    Kunhan tämä eurostoliitto samalla tavalla sotkeutuu metsätalouteen kuin maataloudessa on puoskaroinut, saa ennemmin tai myöhemmin kintaalla viitata koko alalle!

    Sitäpaitsi. Kun kysymyksessä on koko maapalli, miksi vihreät hörhäkkeet eivät vaahtoa esim. Amatzonin sademetsien tuhoamisesta, palavasta kivestä,kivihiilestä..jne.

    Jos maailman moottori-urheilulle laitettaisiin kova hupitupruttelua vastaava haittavero, ilmanpuhdistuksen työ alkaisi oikein päin.

    Gla Gla

    Mistä päättelet, ettei hörhäkkeet vaahtoa mainitsemistasi asioista?

    uudehko metsänomistaja

    Suomen EU-suhdetta ollaan maan hallituksen ilmoituksen mukaan ”syventämässä”. Tarkoittanee sitä, että entistäkin suurempi osa maan asioista päätetään muualla kuin Suomessa. On todennäköistä, että eurooppalainen näkemys metsien merkityksestä ilmastoon joudutaan huomioimaan myös Suomessa täysimääräisesti.

    Pitäisiköhän tiedustella Trumpilta, jospa hän hyväksyisi Suomen Amerikan alusmaaksi EU:n sijasta.

     

     

    mehtäukko

    En ole uutiskuvissa koskaan nähnyt heidän kuolaavan kivihiilikasan päällä, tai tuhotun viidakon liepeillä..tai mustan savun seassa traktoripullingin tiimellyksessä.

    Kotimaisia apinoita kyllä kuvataan kahlittuina vaikka lepän latvassa! On uutiskuvia vanhoista aukoista…

    Siis kyllä TYÖkoneille puljataan päästöluokituksia.Huvituksilla savu vain sakenee.

    jees h-valta

    Kyllähän nuo kaikki hulluutukset aikanaan loppuu kuten EU:kin. Aika pahasti nojottaa nytkin vaikka meillä muuta uskotellaan.

    Visakallo Visakallo

    Meille on tulossa Juhannus, ja Kreikka saa jälleen vuosittaisen kesälomarahansa. Näin on jatkunut jo kohta kymmenen vuotta. Kovin pieniä ovat Kreikan uudistukset todellisuudessa olleet jos niitä verrataan vaikkapa Suomen vastaaviin. No, miksi tehdä ikäviä päätöksiä, kun muutenkin pärjää! Olemmekohan me täällä pohjolassa hyväuskoisia hölmöjä?

    Kreikka saa jälleen jo sovitusta kolmannesta lainaohjelmastaan 8,5 miljardin lainaerän. Maa tarvitsee rahan maksaakseen takaisin vanhoja lainojaan, jotka erääntyvät ensi kuussa.
    Velkaehtoja ollaan helpottamassa, jos talous kehittyy heikosti, mutta helpotuksia ei tehdä, jos talouskasvu on suotuisaa.
    IMF osallistuu ohjelmaan, mutta vain ehdollisesti. Rahallisesti valuuttarahasto osallistuu vasta sitten, kun se on varma Kreikan velkakestävyydestä.
    STT

    Rane2

    Kyllä Sini Saarela kiipesi venäläisen hiililaivan kannelle protestoimaan.Valitettavasti se laiva vaan toi hiiltä Vihreiden hallitseman Helsingin hiilenpolttolaitoksille.Asia tietysti vaiettiin vihreissä tiedotusvälineissä kuoliaaksi eikä nykyiset Vihreiden puheenjohtajaehdokkaatkaan ole asiasta melua pitäneet.

    Sinikin on varmasti oppinut että kansikuvatytöksi päästäkseen on kiivettävä (poliittisesti)oikeaan torniin.

    Ps.kuka on huomannut yhdenkään toimittajan kysyneen vihreiltä tuosta massiivisesta hiilenpoltosta?

    Aimo Jortikka

    Suomen metsien kasvu senkun kiihtyy, uusin lukema on 110 miljoonaa kuutiometriä. Siitä neljäsosa siirtyy pääomaan. Siis eihän tässä voi olla mitään ongelmaa niinkauan kun puustopääoma kasvaa tätä tahtia. jossain luki että kasvu voidaan nostaa 150 miljoonan kun hoitotoimenpiteet ja hakkuut tehdään ajallaan. Se pitää tehdä eikä kehitellä mitään estoja.

    Jätkä

    Minä en ymmärrä, millä elimellä ajattelevat ne, jotka itkevät metsien hakkaamista. Jos jätetään hakkaamatta, niin pitkässä juoksussa siinä tulee katto vastaan.

    Kun uutta kasvua pukkaa enemmän ja enemmän, niin sehän juurikin on sitä hiilensidontaa.

    Miksi me olemme valinneet kaikista surkeimmat Tolopaiset sinne, missä meidän etua pitäisi puolustaa henkeen ja vereen. Eikä terveen järjen käyttöä pitäisi heiltä enää kieltää.

    Ei kiirettä.

    Se vaan kun ne nuo ”viisaat”päättäjät meni ja möi suomen itsenäisyyden kovassa kiimassa.Kuviteltiin,nokia elää ikuisesti ja maailma valloitetaan.

    Nyt sitte ollaan”pirihuoran”asemassa ja jaellaan jokaiselle pyytäjälle.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 1,010)