Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Näätä kuulemma kyllä harrastaa tuota kuivalihan keräämistä varastoon. Ei tuo ihme olisi jos muutkin, pienemmät näätäeläimet toimisivat samoin.
Jokin selityshän siinä täytyy olla miksi lumikon ja kärpän ajatellaan pystyvän osallistumaan myyräkannan romahduttamiseen, vaikka ne ovat pienempiä ja niitä on jälki-indeksien valossa vähemmän kuin näätiä ja kettuja. Joko ne liikkuvat hangen alla ja/tai sitten ne tappavat varastoon. Tai sitten niiden merkitys syklissä on oletettua pienempi.
Tässä täsmennetty ohjelma nikkitapaamista varten. Pieniä tarkennuksia voi vielä tulla. Ilmoittautuneita on noin tusinan verran eli 12-13 henkilöä. Osa tulee vasta lauantaina aamulla.
Pe 7.6. majoittuminen ja iltapala klo 18-21 (oman aikataulun mukaan)
La 8.6.
8-9 aamupala
9-12 Sahalan metsät
12-14 siirtyminen kisapaikalle ja lounas
14-17 mottikisa ja kahvit (mahdollisesti metsäkohde)
17-19 siirtyminen Korholaan ja sauna (pyyhe ja uimapuku mukaan)
19-21 päivällinen
21- vapaata seurusteluaSu 9.6. aamupala ja kotiin lähtö
Omia juomia ja muita eväitä voinee nauttia väentuvassa perjantaina ja lauantaina illalla (jääkaappi on).
Käteistä mukaan maksua varten!
Aihetta männyn laatu vs. genetiikka ja ympäristö on tutkinut ainakin Katri Kärkkäinen Metlasta, mutta en nyt äkkiä löytänyt ko. artikkelia.
Käytännön kannalta asia on kuitenkin yksikertainen: maksimoidaan laatua tuottavat tekijät, sekä geneettiset että ympäristöstä lähtevät. Toisin sanoen käytetään siemenviljelyssiementä kylvöissä ja perustetaan männyn taimikot tiheinä, vähintään 3000 tainta per ha. Tälläisiin istutusmääriin harva yltää, joten apuna on käytettävä luontaista täydennyspuustoa. Vasta ensiharvennusvaiheessa annetaan reilusti kasvutilaa sivusuunnassa. Mäntyä kasvatetaan pääpuulajina vain karuilla mailla, muualla sekapuuna.
Ja taimikonhoidoista huolehditaan, se nyt on selvää.
Minkä tahansa eliön mikä tahansa ominaisuus riippuu yleensä sekä perintötekijöistä että kasvuympäristöstä. Tähän perustuu kasvinjalostus ja metsänhoitosuositukset. Esimerkiksi metsänhoitokortiston uudistamis ja taimikonhoito aiheisissa on hyvin kuvattu pääperiaatteet taimikon perustamisesta ja hoidosta.
Metsähallituksen mielestä vähäpuustoisten rämeiden reuna-alueilla on merkitystä riekon habitaattina. Metsähallitus on ennallistanut kai lähinnä omia kunnostusojituskelvottomia soitaan. Riekkohan on pohjoisessa avoimien alueiden lintu, joten on se aika loogista jos se etelässä suosii myös matalia kasvustoja – avohakkuita ja kitukasvuisia rämeitä.
Supi on jo tutkijoiden toimesta (mm. Kaarina Kauhala) päästetty pannasta eli osoitettu ettei se ole riistantuhooja. Ketun osalta en tunne tutkimusta riittävän hyvin mutta epäilen että merkitys riistalle on vähintäänkin yliarvioitu. Kanahaukasta on osittain ristiriitaista tietoa: joissain tutkimuksissa sen on todettu verottaneen rankasti kanalintuja (esim. Risto Tornbergin tutkimukset), toisissa sen on todettu ikään kuin säästävän kesäisin isoja riistalintuja jotta sillä olisi talvella ravintoa (norjal. Magne Husbyn tutkimus).
Jos turvekerros on 2-4 m niin ei kivennöäismaata saada näkyviin edes muokkaamalla. Vaarana on routiminen; routiiko muokattu maa ehkä vähemmän kun se on kuivempaa ja päällä on maatuneempaa turvetta? Turpeesta ei saisi tehdä kovin korkeita mättäitä jotka kuivuvat kesällä liiaksi.
Taimet suojataan kai yleensä jo tarhalla tukkimiehentäitä vastaan, mutta kannattaa varmistaa että käsittely on tehty. Taimen alle laitetusta myrkystä ei liene hyötyä, vaan torjunta-aine pitäisi olla taimessa itsessään.
Niin että jos ei malta odottaa muokkausta, voipi istuttaa. Mutta keväällä, ei loppukesästä, silloin eivät taimet ehdi turpeeseen juurtua.
Toimiiko noin kuin jees esittää? Onko se paremminkin niin että hirvelle kelpaavat paremmin pienen taimikon valossa kasvaneet männyt ja lehtipuut kuin varttuneen taimikon alikasvokset? Siinähän se ongelma piileekin, että hirvi ruokailee väärissä paikoissa, noin metsänhoidollisesti ajatellen. Jos saisi jalostettua hirvelle pahalta maistuvan männyn ja koivun, ongelma poistuisi.
Kunnostusojituskelpoisuus kertoo nimen omaan uusinvestoinnin olevan taloudellisesti kannattamaton. Rajaus menee lämpösumman ja suotyypin (ravinteisuus) mukaan. Kelvottomiin ei saa kemeratukia.
Ennallistaminen kevyin menetelmin auttaa suota palautumaan nopeammin kohti luonnontilaa ja tuottamaan hyötyjä joita soista saadaan, esimerkiksi marjat ja riekot. Useimmiten paras strategia on odottaa ennallistumista (ei tule kaivuun aiheuttamia uusia vesistöpäästöjä). Suuri osa näistä kohteista voisi olla otettavissa turvetuotantoon.
Puuntakunen ei itse metsästä. Metsästääkö joku muu siinä runsasmetsoisella alueella kanalintuja tai pienpetoja?
Kyllä metsästykselläkin jokin vaikutus kantoihin on, nimen omaan suhteessa kannan tasoon. Petojen suorittaman saalistuksen kanssa ne ovat sopeutuneet elämään. Toisaalta metsätalous on suosinut myyriä mikä on muuttanut peto/saalis tasapainoa, jota ihminen sitten koettaa korjata.
Kuusmottisella on samat ajatukset kuin minulla. Mustikanvarvuston elinvoimaisuus hyönteisineen ja marjoineen on tutkimuksissakin osoitettu tärkeäksi poikasille.
Ilmeisesti maanmuokkaus hidastaa varvuston paluuta. Siinäkin mielessä mätästys on parannus entiseen, jos se paljastaa vähemmän maata kuin äestys. Harvennuksista lienee hyötyä mustikalle koska se tarvitsee valoa, mutta tiheikköjäkin kannattaa jättää suojapaikoiksi, esim. kivikot ja kosteat painaumat, metsälakikohteet ja säästöpuuryhmät. Kunnostusojituskelvottomat suot jätetään ennallistumaan tai korkeintaan autetaan tukkimalla valtaojien purkukohtia.
Jos riistapainotus tuodaan selkeästi esiin mh suosituksissa yhtenä vaihtoehtona, on neuvonnalla helpompi tehtävä jalkauttaa ohjeet käytäntöön.
