Käyttäjän hemputtaja kirjoittamat vastaukset

Miksiköhän tästä hiilen sitomisesta metsään niin vouhkataan. Vaivalloista puuhaa kun hiilidioksidia myydään netissäkin vapaasti sen kauhean hirvittävästä myrkyllisyydestä huolimatta.

Pistää vaikka kuukeliin haun ”hiilidioksidi hinta”. 2 kg möykky hiilihappojäätä maksaa vain 18,00 € ja se haihtuu yli tuhanneksi litraksi hiilidioksidia.

Joku ei nyt natsaa. Toiset säilöö hiiltä piiloon metsäänsä hiki kypärässä – toiset tekee hiilidioksidia ja myy monenlaisina paketteina. Sitten sitä pumpataan mm. virvoitusjuomiin.

Niinpä vain. Kovasti kehuivat poliitikot kauppaa edulliseksi. Haistakoot kakan.

Siirtohinnat ovat pilvissä. Yksi syy ovat myös Valtion päätökset kuten Eduskunnan rikkain totesi jossain haastattelussa (en muista äijän nimeä, mutta taisi olla kok). Sanoi, että olisi sen maakaapeloinnin voinut tehdä hiukan pidemmälläkin aikataululla, ei olisi tullut niin kalliiksi. Ihan oli oikeassa.

Tietysti sähkön siirtelijät tekevät vielä ekstraa kun kaapeloinnin kustannuksia lypsävät.

Pelleilyähän koko homma on. Just tuli Fortumin tiedote (otsikot vihreällä). Kertoivat sähköni alkuperän muuttuvan 1.4.2020. Siitä tulee hiilidioksidivapaata (vahvennetulla tekstillä). Olen sitten mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta (vahvennetulla tekstillä) – hurraa!

100% hiilidioksidivapaus vielä toistettiin ja kerrottiin ujosti ohimenne, että sähköni on sitten tuotettu kotimaisella ydinvoimalla.

En vastusta ydinvoimaa, mutta tiedotteen tyyli teki häijyä.

Tarjosivat vielä lopuksi Aurinkovalinta-lisäpalvelua (100% aurinkosähköä). Lupaavat hankkia aurinkosähköä saman verran kuin sähköä käytän – hiukan oudostelen, mistä ne sitä löytää. Aurinkosähkön alkuperän varmistaa Guarantee of origin -alkuperätakuujärjestelmän mukaisesti. En viitsinyt tarkistaa kuka tuon järjästelmän keräämät pesetat kaataa kurkkuunsa.

Monimuotoisuus on paksu käsite, jota sekä metsäväki että viherklaanit käyttävät. Se on kuitenkin katsojan silmässä, mikä on monimuotoista ja mikä ei. Metsäväen ”monimuotoisuus” voi ollakin ihan eri asia kuin luontoväellä

Jos haluaa tuntumaa käsitteeseen, suosittelen Metsälehti 17.1.2019 Pilkkeitä palstan kirjoitusta Lukijalta (sivu 26) ”Metsän kiertokulku pitää yllä monimuotoisuutta”. Kirjoittaja on Erkki Annila (prof. emeritus) Väitän, että hän kertoo aika hyvin, mitä se monimuotoisuus tarkoittaa.

Valitettavasti viherväki käyttää ”monimuotoisuutta” kalautusaseena ja pahasti väärin.

Esimerkiksi julkaisussa ”Suomen luontotyyppien  uhanalaisuus 2018. <b>Luontotyyppien punainen kirja” </b>todetaan yksipuisesti monimuotoisuuden huonontuneen. Samaa hengenvetoon rajataan ojitetut suot ulos luontotyypeistä ja todetaan avohakatut luontotyypit tuhoutuneiksi. Siinä tippui pois melkoinen pinta Suomen monimuotoista luontoa. Kirjasessa (yhteensä n. 1 300 sivua) arvioidut luontotyypit oli valittu (siis valittu) kovalla työllä kartoista ja muista lähteistä.

Vihertävän väestön mielestä monimuotoisuus on heikentynyt jatkuvasti vuosikymmeniä. Voimme odottaa sen katoavan kokonaan seuraavan viiden vuoden aikana.

Jotain tuolla polttoainerintamalla on menossa. Hämmästyin tässä kovasti kun huomasin pari kertaa yhden ABC -kylmäaseman hinnat alhaisemmaksi kuin lähimmillä Nesteen, Teboilin ja St1:n pumpuilla.

Tuollaista ilmiötä en ole huomannut vuosikausiin.

SYKE on julkaissut melkoisen opuksen ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018, Luontotyyppien punainen kirja”. Opus on kaksiosainen ja löytyy osoitteista ”http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161233″ ja ”http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161234&#8221;. Osassa 1 on 388 sivua ja osassa 2 vaatimattomat 925 sivua.

Tiedotusvälineet kertovat yksimielisesti, että huonontunut on ja huonontunut on luontotyyppien tilanne. Joidenkin tiedottajien mukaan yli puolet luontotyypeista on tuhon partaalla. Olisko luontotyypit loppumassa kokonaan.

Ovat tainneet tiedotusvälineet saada tiedon väritettynä suoraa lähteistä. Opukset ovat nimittäin melkoisia kahlattavia, että taatusti eivät ole mielipidettään itse etsineet.

Kahlailin noita opuksia (sieltä täältä). Laitanpa omaksi arvioksi pätkän vainoharhaista tekstiä. Saa nähdä moneenko pätkään pitää jakaa. Ei löytynyt palstan ohjetta jutun pituudesta.

Arvioitsijoiden työmäärä on ollut kunnioitettava ja asiantuntijat (tekijöiden mukaan maamme parhaat) ovat olleet asialla. Vihreät saavatkin tuosta hyvän vaaliaseen ja Valtion kustantamana. Jatkossa opuksia voi käyttää vihreiden raamattuna, jolla voi pieksää erityisesti metsäväkeä ja vaihteluksi kalastajia ja maanviljelijöitä.

Täytyy painottaa, että opukset eivät keskity pelkästään metsiin; perinnemaisemat, järvet, rannat ja rannikot jopa Itämeren pohjaakin (siellähän on lahopuutakin jonkun verran) on syynätty.

Yhdenlaisena metsäläisenä olen tietysti asenteellinen. Siitä huolimatta ja siksi kerron, että en löytänyt opuksista – pikku silmäilyllä – todisteita siitä, että luontotyyppien tilanne olisi huonontunut (ennakko-odotusten mukaisesti sen tietenkin pitäisi olla huono ja erittäin huono). Sen toteavat (toki hyvin varovaisesti ja ohimennen) tavallaan tekijätkin tiivistelmässään osoitteessa ”http://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Suomen_luontotyyppien_uhanalaisuus_2018_(48799)”. Siellä todetaan mm: ”Arvioinnissa otettiin käyttöön uusi kansainvälinen IUCN Red List of Ecosystems -menetelmä, jonka käytössä Suomi toimi edelläkävijänä.” ja ”Luontotyyppien ensimmäisen ja toisen uhanalaisuusarvioinnin tulokset eivät ole menetelmän muutoksen vuoksi suoraan vertailtavissa, mutta tuloksista käy ilmi, milloin uhanalaisuuden on tulkittu aidosti muuttuneen sitten edellisen arvioinnin.”

Siis tulkittu? Jäipähän käsitys (asenteellinen ?), että arviointiselvitys ei kerro mitään luontotyyppien muuttuneista kärsimyksistä, vaan on jonkinlainen muodikas kuvaus nykytilanteesta.

Karvastelen mm:

– tahtoo syntyä vaikutelma, että lähtökohtaisesti on oltu kielteisiä (olisinko vainoharhaan päin?)

– paitsi kielteisiä voisi väittää, että myös ristiriitaisia. Esim. koko maassa kangaskorvet (osa 2, s. 327) on arvioitu uhanalaisuusluokkaan EN (=Erittäin uhanalainen). Näinhän se on eli on vähentynyt, mutta mikä mättää, jos ihmisen toimenpitein kangaskorpi on muutettu toisenlaiseksi luontotyypiksi. Luontotyyppi se on ojitettu suokin vaikka olisi rahkarämettä. Toisinpäin sitten mennään perinnetyypeissä, jos vanha laidun hylätään omilleen. Mikähän siinä sitten mättää, eikö luonto saa ottaa omaansa takaisin. Aluksihan vanha laidun on oma luontotyyppinsä vaikkapa peltoheiton nimellä, sitten siinä on täysi metsä. Miksi pitää puhua uhanalaisuudesta. Pääasiahan olisi täyttää ajoissa puukantiset kaivot tai edes merkata ne jotenkin.

– muutenkin metsien osalta näyttäisivät metsänhoito-, ojitus- ym. toimenpitein käsitellyt alueet tipahtavan ”mustaan aukkoon”. Luontotyyppejähän nekin ovat siinä kuin ns. perinnemaisemat. Esim. ”Luontotyyppi voidaan katsoa romahtaneeksi, mikäli kaikki sen esiintymät on avohakattu”. Että niinku ”romahtaneeksi”

– tuossa avohakkuun tuhovaikutuksessa taitaa olla yksi syy miksi metsätyypit eivät kelvanneet. Metsätyyppihän ei juurikaan romahda ja jotkut metsätyypit ovat harvinaisia eivätkä uhanalaisia, mikä tuntuu käsitteenä sopivan paremmin asfalttiluontoilijoiden maailmankuvaan

– arviointikohteiden valinnasta en löytänyt selvitystä, luontotyyppien luokittelua kyllä kuvailtiin, jää käsitys että arvioalueet olivat uusia. Metsätyyppejä kyllä käytettiin tukena, mutta onhan ne luontotyypit parempia kuin vuosikymmeniä käytetyt, ikiaikaiset metsätyypit

– ilmeisesti entiset luontotyypit eivät kelvanneet kun ne määriteltiin uudelleen, vertailun entisiin vihjataan kuitenkin onnistuneen. En löytänyt mainintaa siitä, että olisi käyty uudestaan edellisen arvion alueilla, kerrotaan kuitenkin verratun edelliseen ja että sen eroja on yritetty korjailla uuteen arvioon sopiviksi

– ojitetut suot ja ojitukset yleensä näyttävät olleen ongelma, vaikka niitä käsitelläänkin osassa I. Luontotyypeiksi asti ne eivät ole kelvanneet suuresta pinta-alaosuudestaan ja tunnustetusta vaikutuksestaan huolimatta

– monimuotoisuuden todettiin tietenkin huonontuneen. Vertailun piti oleman aikaisempiin luokituksiin perustuva ja viitteenä käytettiin harvinaisia – anteeksi pitää sanoa ”uhanalaisia” – kasveja. Väite on arvoton. Jo aikaisempi monimuotoisuusarviokin taisi olla vain arvio/mielipide ilman tarkempaa selvitystä ja nyt sitten verrattiin uutta arviota vanhaan. Jokin tuossa nyte mättää.

– arviointimenetelmä oli siis uusi ja kansainvälinen (international ?). Jotenkin siitä kriteeri- ja luokitusviidakosta jäi epäily, että menetelmä oli jo alkujaan laadittu osoittamaan luontotyyppien tuhoutumista. Esim. häviämisuhkan uhanalaisuusluokat (s. 348), huonoin on ”Hävinnyt (CO)” ja paras ”Säilyvä (LC)”. Jos kerran vertaillaan entiseen pitäisi kai löytyä myös luokkia malliin ”Toipunut”, ”Erinomainen”, tms. On siellä kuitenkin kehityssuunnasta arvio taulukoissa: plussaa, miinusta, jne.

– ei löytynyt mainintaa, että arvioijat olisi luokitettu. Huonot kokemukset ovat osoittaneet, että jos pätevän, koulutetun biologin mielipide metsätaloudesta selvitetään löytyy usein oikea metsätalouden ”ihmemaailma” ei ainakaan avohakkuuta ja muutkin hakkuut voisi lopettaa, metsän raiskaus todistetaan yleismenetelmäksi – ei poikkeukseksi, kauheita risukoita, lahopuuta on vain asuntojen seinissä, jne

Osa 1, s. 335 alkaa taulukko, jossa luetellaan ehdotukset Suomen kansainvälisiksi (international ?) ns. ”Vastuuluontotyypeiksi”. Ilkeilyähän se tietysti, mutta tuohon voipi sanoa, että ”pimpeli pompeli” meilläpä on nyt luettelo alueista, joilla on noudatettava erityisiä sääntöjä. Ne on nyt äkkiä saatava virkamiesvalmisteluun ja sitten lakeihin. Natura II -nimeä tuskin käytetään, sillä on vähän huono kaiku. Kansainvälisen maineen vuoksi nimitys kuitenkin tulee olemaan joku vierasperäinen johdannainen – kelpaiskohan Arutan.

Jotenkin tuntuu, että tämä ”raamattu” napsahtaa mukavasti vuosikymmenien jatkumoon eli kyse ei ole niinkään luonnon suojelusta vaan vallasta. Siitä pitäen kun ympäristöministeriö erehdyttiin perustamaan, on puoluerajat ylittävä viherklaani hiljakseen nitkuttanut päätäntävaltaa metsistä ympäristöväelle. Vastuullinen valvonta hommalta tuntuu puuttuvan kokonaan ja kritiikitön tuki löytyy harhautuneilta päättäjiltä ja tiedotusvälineiltä.

Miten se sitten tapahtuu? Pienemmästä hivutuksesta on hyvä esimerkki Punkaharju. 1840 -luvulta pitäen sitä on hoidettu säilyttäen, ensin Metsähallitus ja sitten Metsäntutkimuslaitos ja sitten taas Metsähallitus. Virallisesti se ei ollut luonnonsuojelualue. Ilman mutinoita harju muutettiin viralliseksi luonnonsuojelualueeksi mistä seurasi päätösvallan muutos. Olennaisista asioista päättääkin nyt ympäristöministeriö, Metsähallitus on vain nöyrä juoksupoika.

Hyvä näyte suuremman luokan hallinnon vaihdosta ovat nämä Natura-alueet (1 865 kpl). Niitä on nykyisin tai toistaiseksi 50 000 km2 eli 15 % Suomen kokonaispinta-alasta. Se on muuten paljon ja on taitanut unohtua se se härski virkavallan väärinkäyttö, jolla ne ajettiin kartoille. Ovat kuitenkin pääasiassa ja onneksi nykyisiä luonnonsuojelualueita, mutta kyllä noita muuallekin riittää. Tavoitteena on mukamas mm. luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen eli mikä – kukas sen monimuotoisuuden on mitannut. Toistaiseksi taitaa olla kyse vihervirkailijoiden monimuotoisuus, jota virkavallalla tuetaan.

Yleismääritelmänä Natura 2000 -alueiden verkostolla ollaan suojelevinaan koko Euroopan Unionissa tärkeitä luontotyyppejä ja lajeja ja valtiot ehdottelevat alueita verkostoon. Kannattaakin muistaa nuo vasta löydetyt Suomen kansainväliset Vastuuluontotyypit. Veikkaankin Natura-alueiden pinta-alaosuuden nousevan 20 %:iin seuraavan 10 vuoden aikana. Luonnollisesti yksi tärkeistä perusteluista tulee olemaan ilmaston muutos.

Lopuksi huomautan, että tuossa virkavallan siirrossa ei ole kyse salaliitosta. Valvomattomana homma vain keriytyy itsekseen kuten on aina tehnyt, jos byrokraatit saavat vahtimatta hoidella hommaansa eli jos jotain julkista tehtävää aluksi hoitelee kolme virkailijaa, on määrä kasvanut kymmeneen alle viidessä vuodessa. Ottavat kaiken mikä irtoaa ja ihan vain luontojaan. Tarkoituskin on hyvä – suojellaan kansalaisia heidän omalta tyhmyydeltään.