Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
En tiedä, miten menee nyt, kun kokemus on parinkymmenen vuoden takaa. Tuolloin kävin kyllä asiasta verohallinnon ja paikallisen verojohtajan kanssa, joka oli varainsiirtoveropäätöksen tehnyt, pitkän keskustelun. Ihan varma en voi olla kuolinpesän käsittelystä, mutta verottajan syventävistä ohjeista löytyy kuolinpesään liittyen aivan samanlainen esimerkkitapaus 11, vaikkei siinä omaisuuseränä olekaan metsäkiinteistöä.
Esimerkki 11
”Kuolinpesässä on kolme osakasta A, B ja C, joilla kaikilla on kolmasosan oikeus kuolinpesän varoihin. C myy kuolinpesäosuutensa D:lle 150 000 euron luovutushinnalla. A, B ja D tekevät perinnönjaon, jossa D:n osuuteen tulee kesämökki, osakehuoneisto ja auto. Muut kuolinpesän varat tulevat A:lle ja B:lle. Kesämökin arvo jakohetkellä on 120 000 euroa, osakehuoneiston 60 000 euroa ja auton 20 000 euroa. D saa omaisuutta yhteensä 200 000 euron edestä, josta kesämökin osuus on 60 %, osakehuoneiston 30 % ja auton 10 %. Kuolinpesäosuuden luovutushinta jaetaan saaduille omaisuuserille näissä suhteissa.
D:n tulee suorittaa varainsiirtoveroa 4 % kesämökkiin kohdistuvasta ostohinnasta, eli 90 000 eurosta (150 000 x 60 %). Suoritettava vero on 3.600 euroa.
D:n tulee suorittaa varainsiirtoveroa 2 % osakehuoneistoon kohdistuvasta ostohinnasta, eli 45 000 eurosta (150 000 x 30 %). Suoritettava vero on 900 euroa.
Auto on irtainta omaisuutta, johon kohdistuvasta osuudesta ei tarvitse suorittaa varainsiirtoveroa.”
Ja aina kun on kyse kaupasta (varainsiirtovero maksettu) syntyy kauppasummaa vastaava metsävähennysoikeus. Luottaisin näissä asioissa verottajan varsin hyviin ohjeisiin, vaikka verotuspäätökset ovat välillä mitä sattuu. On ainakin, mihin vedota omissa tulkinnoissaan, jos verottajan kanssa joutuu keskustelemaan.
Kuolinpesän ja kuolinpesästä muodostetun yhtymän jaossa lienee sama periaate: kaikkien pitää saada osuutensa mukainen osuus jokaisesta erillisestä omaisuuserästä. Rahat, metsä, metsäliiton osuudet, rakennukset ja mahdollinen rantapaikka (kesämökki) ovat erillisiä omaisuuseriä. Jos jako tehdään niin, että esim. 5 osakasta saavat jokainen yhden omaisuuserän kokonaan (oletetaan, että saman arvoiset), verottajan mukaan ainakin yhtymässä kiinteän omaisuuden saaja on ostanut muiden osuuden kiinteistöön ja joutuu maksamaan varainsiirtoveron. Tämä tarkoittaa myös sitten sitä, että saa ”kauppasumman” mukaisen metsävähennysoikeuden. Ulkopuolisia varoja ei tarvitse käyttää. Tästä on omalta kohdalta kokemusta. Eli ainakin yhtymässä ositusta ei tarvitse tehdä. Se on oletus. Kaupaksi katsotaan kaikki, missä arvoa siirtyy omaisuuserien välillä.
Itselle tulikin juuri yllätyksenä varainsiirtovero, vaikka yhtymän omaisuus jaettiin saman arvoisiin kokonaisuuksiin. Koska se oli eri omaisuuseriä, ei kyseessä ollut ositus, vaan osakkaiden välinen kauppa. No sehän kääntyi lottovoitoksi, koska metsävähennyksen arvo ylittää selvästi varainsiirtoveron (4%) ja vieläpä kaupanpäälle oli verottajan oma todistus (varainsiirtoveropäätös) siitä, että on tehty kiinteistökauppa.
Kun on metsästyksestä ja riistasta kyse, ei tuo päätöksenteko kovin johdonmukaista ole. Kun Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Karjalassa villisikakanta alkoi huolestuttavasti lisääntyä ja sikaruton vaara kasvaa, miten haasteeseen vastasi ministeriö ja riistaherrat? Villisian metsästys rajattiin innokkaimmille metsästäjille, jotka metsästävät hirveä ja karhua, eli ovat ampuneet kokeen. Asia perusteltiin metsästyksen turvallisuudella, mutta kuitenkin täyteisillä saa ampua ilman ampumakoetta. Ja oliko näyttöä aikaisemmasta, että linnustajat eivät osaisi ampua sikaa väijytyksistä vaikka lintuun osuvat? Lopputuloksena kriisin kynnyksellä aktiivisten villisian metsästäjien joukkoa supistettiin. Ok, toki sitä voisi kokeen käydä ampumassa, mutta ei sitä kaikkea viitsi satunnaisen metsästyksen takia.
Oikein toimittu, kun Kaipola on lähellä Jyväskylää, mistä simulaatioviisaus lähtee. Mutta sitähän tämä digitalisaatio on – eletään pelkästään simuloimalla, niin ei tartte oikeaa työtä tehdä ja virheet voi korjata simuloimalla uudestaan. Aikanaan opiskellessa simuloitiin ja tuloksena oli järvien metsitys – kas kun niillä ei ennestään ollut puustoa.
Jaa, sitähän ei tässä vaiheessa tiedä, mitä seuraava sukupolvi metsälleni tekee. Ja en oppiriidoista välitä, mutta varsinaista uudistamista ei tarvitse tehdä ja avohakkuuta se ei ole, kun on valmis metsä paikalla. Eli olkoon mitä on, mutta koivikon paikalla on edelleen monijaksoinen metsä, josta on tukkikokoiset koivut hakattu. Tuon toisen tulevaisuus sitten näyttää – siinähän on nyt siis hyvä harvahko kasvatusmetsä, jonka jatkokäsittely ratkeaa parinkymmenen vuoden jälkeen, mutta veikkaanpa, että mahdollisuuksia on moneen. Mutta lohdullista on, että vieraat tietävät tämänkin paremmin 🙂
Minua ei sädekehät kiinnosta, kunhan metsät voi hyvin ja vielä tuottavat jotain.
Kiinnostava tämä jatkuvan kasvatuksen mahdollisuus. Itsellä vireillä kaksi kokeilua. Toinen joka jo uutta sukupolvea hakee, on etelärinteen omt-koivikko, jonka alla vaihtelevan kokoista kuusta ja hiukan aukkoisuutta. Koivut on nyt hakattu päältä ja odottelen pari vuotta ja raivaan lopun lepikon ja pihlajan pois suojaamasta. Katsotaan, tuleeko koneen uriin aukkopaikoissa kasvatettavaa taimikkoa ja miten kuuset pärjää.
Toinen on hiukan rehevänpuoleinen MT-männikkö, jonka edellinen omistaja on harventanut toisessa harvennuksessa turhan harvaksi n. 600 runkoa/ha. Kun hyvää kuusen siemensatoa ennustaa, niin kävin viime vuoden loppusyksystä vähän puiden välistä kunttaa repimässä kantokoukulla. Jos tulee hyvä taimiaines alle, niin männyt vaan pois niin puuta taas pukkaa. Jonkin verran kuusen taimia oli ennestään. Olin ehkä hiukan aikaisessa kuusen siementen suhteen, mutta männyn sirkkataimia muokkausjäljessä oli tänä vuonna jo runsaasti ja puustoa on vielä sen verran, että heiniköityminen näkyy pysyvän kurissa.
AJ todennäköisesti professorin tuntee, kun ollaan oltu samassa opissa, mutta ei sotketa sivullisia. Asiallinen peruste tuohon kiertoajan laskelman ongelmallisuuteen oli se, minkä myös kirjoitin. Edellinen sukupolvikaan ei ole alkanut Suomen oloissa avomaalta. Eli kun edellisen puusukupolven perustaminen on ollut ”ilmaista”, on käytännölle vierasta kohdennetaan seuraavan kierron perustamiskulut uudelle kierrolle, koska juuri on saatu tuloja, joilla kustannus katetaan ja puusukupolvet toistuvat, koska metsätaloutta jatketaan. Jos uudistamisen kulut pitää ottaa huomioon seuraavan sukupolven kuluina, se johtaa siihen, että jatkuvassa kasvatuksessakin pitäisi asettaa laskelmalle joku alkukustannus, koska nykyiset metsät alkavat pääsääntöisesti olla uudistamalla perustettuja.
Kunnollisia vertailulaskelmia saadaan metsälötasolla, kun niihin ei tarvitse sisällyttää olettamia. Kuten tiedetään, helposti kiertoajan laskelmalla saadaan aukon jälkeiselle sukupolvelle negatiivinen tulos, mutta jostain syystä itsellä ainakin tulot on ylittäneet menot jaksollisellakin kasvatuksella ja veroja on vaan pitänyt maksaa.
Kyllähän niitä ohjelmia voi tehdä, jotka laskelmia tekee. Niin minnehän asti ne jk-metsän hoitokulut diskontataan? Tuhannen vuoden päähän? Entä jos se nyt jatkuvaan kasvatukseen siirrettävä metsä onkin aikanaan perustettu istuttamalla – tulee niille taimille hintaa, kun korkoa korolle maailman loppuun asti lasketaan 🙂 Mikä on se mielivaltainen ajankohta, josta jk-metsän kiertoajan katsotaan alkavan ja mikä on se yhtä mielivaltainen ajankohta, johon se päättyy? Ainoa realistinen ja totuutta lähentelevä tapa verrata näiden kahden metsänkäsittelytavan välisiä taloudellisia eroja on tehdä laskelmat kohtuukokoisen metsälön tasolla riittävän pitkällä jaksolla, että tuloja ja menoja on syntynyt.
Niin siitähän viittaamani professorin kannan otossa oli kyse, että kaikenlaisia teoreettisia talouslaskelmia voi tehdä, mutta metsätalous ei ala eikä lopu uudistushakkuuseen. Silloin KÄYTÄNNÖSSÄ juurikin se, että onko rahalla todellisuudessa hinta, pitäisi olla laskennan perustana. Kun ne uudistamisen kulut ovat seurausta avohakkuuta seuraavasta uudistamisvelvoitteesta, ne ovat avohakkuun kustannus. JK:ssahan ei periaatteessa edes ole ”uudistamisvaihetta”, joten miten teet vertailukelpoisen kiertoajan laskelman. Pelkkää huuhaata tällaiset kiertoajan laskelmat, kun metsä oli ennen ja on jälkeen hakkuun toimiva koneisto.
Tulee mieleen se entinen juttu, mitä on 2+2? Matemaatikolle täsmälleen 4, tilastotieteilijälle noin 4, yhteiskuntatieteilijälle vähintään 4, mutta kirjanpitäjä kysyy ”Paljonko haluat sen olevan?”
Tietenkin sitten uuden puusukupolven hoitokulut on kustannuksia, jotka pitää kattaa tulevilla tuloilla.
Mutta kuka hullu heinää? Minun puut on ainakin toistaiseksi heinälle pärjänneet.
Onhan se vaihtoehto avohakkuulle sekin, että hukutetaan metsä kosteikkoon 🙂 Ihan hyvää keskustelua, mutta miten liittyy asiaan? Vaikka mieluummin tätä lukee kuin sitä alkanutta juupas eipäs keskustelua ja hatusta tempaistuja laskelmia. Esim. uudistamisen kulut syö todellisuudessa tehdyn avohakkuun tuottoa, eikä rasita tulevia tuloja. Professori jo 80-luvulla totesi, että metsätalous pellonmetsitystä ja avosuon ojitusta lukuun ottamatta ei ala avomaalta, joten metsittämisen kulut eivät ole tulevan puukierron kuluja varsinkin, kun ne aiheutuvat metsälaista, joka edellyttää metsän uudistamisen hakkuun jälkeen. Eli uudistamiskustannukset tulee kohdentaa avohakkuun kuluksi kuten muutkin korjuukustannukset. Metsänomistajalla on yleensä avohakkuun jälkeen mukavasti massia maksaa uudistamiskulut, eikä sitä varten lainaa oteta…