Se mitä olen pohtinut, eli miten kun nämä kuuluisat suuret ikäluokat jäävät pois metsänomistuksesta, eli perintöjä jaetaan tulevaisuudessa paljon. Mihin kaikkeen tuo tulee vaikuttamaan? Puun tarjonta? Vähenee vaiko kasvaa? Kasvaako suojeluvaatimukset jne?

Esim. naapurin perikunta jakoi 25ha tilan tasapuolisesti kuuteen osaan. Ainoa  hyötyjä tuosta taisi olla Maanmittauslaitos. Mutta kun ei voinut kellekään myydä. Ei vaan voinut.

Olen itse koittanut olla optimisti. Huonolla menestyksellä. Pelkästään energiapuun käytön lisäyksestä on puhuttu yli 40 vuotta. 80-luvun lopun nousukaudella metsä tuotti kovaa hyvinvointia monellakin tasolla. Oli töitä kaikille halukkaille, ja esim. metsätieverkosto ei ollut nykyisellä tasolla mitä se nyt on, joten luonto voi paremmin ja oli vielä erämaa-alueitakin. Nykyään on tiukassa löytää yli 100ha metsäkuvio, joka ei rajaudu teihin, sähkölinjoihin tai rakennettuun asutukseen.

Tieverkoston ansiosta metsät ovat rauhattomia, joten eläimistö on vähentynyt ja monimuotoisuutta lisäävien toimien suhteen olemme jo 20 vuotta myöhässä. Sama juttu näiden älypapereiden ja nanosellujen kanssa. Myöhässä 20 vuotta. Olemme markkinoilta syrjässä olevia halvan raaka-aineen tuottajia ja emme osaa jalostaa tarpeeksi edullisesti, joten Kanadan ja Keski-Euroopan metsätalous menee vieläkin hiukan edellä. Jos joku kuusi saadaan myytyä eteläkoreaan puolivalmisteena, niin sepä vasta vuoden uutinen..

Muistan itselleni visioidun vuonna 1988 seuraavasti : ”Kunhan kiinalaiset oppivat lukemaan sanomalehtiä seinälehtiensä sijaan, niin Suomen sanomalehtipaperi markkinat ovat rajattomat, ja puun hinta nousee taivasiin”. . No ei tullut tätäkään.

Entäs kovat talousarvot ja tuotto nykyään? 1980-luvun alussa 1500m3 päätehakkuu riitti tuottamaan ison omakotitalon verran puhdasta rahaa. Nyt samalla leimikolla et saa edes käsirahaa hankituksi, jos uutta torppaa meinaisi. Eli puun hinta on surkea, jos sitä verrataan mihinkään indeksiin. Samalla hoitokulut ovat nousseet, mutta toisaalta puustoisen maapohjan arvokin on noussut.  Oma suunnitelmani on: Pidän metsäni kunnossa. Sitten kun kehitysluokkajakauma ja puusto tila on sopivalla tasolla, niin kaikki rahoiksi. Olipa ostaja ryssä tai kiinalainen. Aivan sama. Saan kolme omistamaani metsätilaa myydyksi helposti ja siirrän murheet toisille.

Ajelin äsken kotiin ja ehkä tämän vuoden maisemallisesti onnistunein avohakkuu kiinnitti huomion. Todella vanha 04 kuusikko nutulleen ison tien varresta, mutta katoaa tien varteen 10-vuotta sitten istutetun tiheän mäntykaistan suojiin. Oli tosi hyvä.

Avohakkuu suoralle rantaviivalle on maisemallisesti helpompi häivyttää, mitä saarissa ja niemissä. Saaresta varsinkin saadaan ruma muutamaksi vuodeksi. Erityisesti korkeuserot tuottavat maisemoinnissa haasteita.

Tuossa omassa kohteessa kuten jo edellä todettiin on liian monta ongelmaa Jk:n onnistuneeseen tekemiseen. Harmi kun ei rakennuspuutakaan tarvitse. Tuolta saisi laadukasta ja tiheäsyistä lajia.

Ei sitten koskaan! Niin kauan kuin maanomistja noudattaa Suomen voimassaolevaa lainsäädäntöä niin naapurin lupia ja toivomuksia ei pitäisi tarvita kysellä. Olen saanut sivusta seurata muutamankin mielensäpahoittajan toimintaa. Eli omistaja hakkasi metsänsä ja naapuri aloitti riidan menetetystä maisemasta. Ja lisäksi vaati vielä korvauksia tapahtuneesta. Eivät ole puheväleissä vieläkään.

Suomessa ei ole myöskään velvoitetta hoitaa metsäänsä. Siitä huolimatta joka kylästä löytyy joku kateellinen rakki, joka käy muiden metsiä arvostelemassa ja parhaimmillaan ilman mitään tietoa asiasta. Näitä näkee ja kuulee viikoittain. Samaten kehotellaan kaatamaan tietyt puut tai raivaamaan tietty maisema. En jaksa käsittää ja toivon että tämä ”osallistava suunnittelu” kestäisi aisoissa. Ei muuta enää puutu kuin että maanviljelijän olisi kysyttävä kaupunkilaisten mielipidettä kylvetäänkö ison tien varteen ruista vaiko apilaa.