Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,041 - 1,050 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Kuten sanottu, ammattikäyttöön (Metsätyössä) – on kolmella isommalla merkillä ollut vain muutama sahamalli, joilla voi saada kunnon tulosta aikaan.

    ”Karvalakkimallit” ovat niitä, joita sekatavarakauppiaat puoliväkisin yrittävät työntää asiakkaille jopa valheilla ryyditettyinä.

    Ero kaupan tiskillä on olemattoman ”pieni”, vain yksi kuutiosenttimetri. Hinnassa ero on satasia. Käytännössä ero on konkretisoitunut niin, että hyvällä voi sahata esim 5000 kiintoa, halvalla 50 M3.

    Myös pelkästään polttoaineen kulutuksien ero on hätkähdyttävä

    Jätkä Jätkä

    Voi RISTUS (Sanoo kunnon pohjalainen) – millaista sontaa taas Ruhopiikki suoltaa.

    EU:sta viis. Nato on Pohjoisatlantin puolustusliitto ja vain täydelliset idiootit sitä vastustavat.

    JoZ RyZZät oliZivat Zilloin ennen – tuntieZZaan olonZa heikokZi – hakeutuneet Natoon, niin ainakin Euroopassa olisi kaikki paljon paremmin kuin nyt.

    Pulteri ajaa RyZZänmaan kivikauteen – kovin kaukana se ei ole vieläkään, mutta niskottelemalla edelleenkin kaivavat vain itseään syvempiin hautoihin.

     

    Jätkä Jätkä

    Jos puhutaan ammattisahoista, niin niillä  on vissi ero ”ammattisahoihin”.

    Jois haluaa sahata vehkeellä, joka määkäisee ja kiihtyy niin kuin ammattimetsurilla saha kiihtyy, eikä kierrokset nouse lähellekään esim.14 – tai 15 000 varvia, joilla kierroksilla oikealla moottorisahalla sahaaminen alkaa tuntua jopa nautinnolloselta.

    Jätkä Jätkä

    Meilläpäin pöllit on yleensä sen mallisia, että ne ovat tyvipäästä paksumpia kuin latvasta. Puolivälissä ne ovat jotain siltä väliltä.

    Jätkä Jätkä

    Telojakin on erilaisia. On kantavia, mutta on myös vetäviä – ja kaiken kukkuraksi on olemassa myös sekateloja.

    Eräällä konepajalla hitsasivat kantaviin teloihin vetopaloja.  Melko näppärästi kävi ammattihitsaajalta valmiiden palkkien hitsaus. Arveli päivityksen olevan varsin edullinen.

    Toisin kuin täällä ns ”Ammatti-mopokuskit” väittävät, telojen poisotto ja paikoilleen asennus ei ole mikään ihmejuttu, moni ammattitaitoinen urakoitsija vaihtaa telat  ketjuihin, kun tulee sopivat savotat ja -kelit.  Siinä vain pitää tajuta, mihin pyöriin ketjut kannattaa laittaa.

    Jätkä Jätkä

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009181414.html”

    Saakohan Pula-aho myös Kiinan sekaantumaan johonkin vastaavaan? Vaikkapa aloittamaan sodan Taivanin kanssa!

    Jätkä Jätkä

    KEPU on osoittautunut täysin kelvottomaksi ajamaa esim maataloustuottajien asemaa. Ketkä ovat enemmän ja kovaäänisemmin itkeneet elinkeinonsa heikkenemisestä, kuin viljelijät.

    Nyt on kusessa kasvihuone-yrittäjät, jotka on harhautettu tuottamaan keskitalvellakin jopa mansikoita, ym tuotteita, joita sikamaisilla hinnoilla yritetään myydä kuluttajille, joille on kuitenkin tarjolla lämpimissä maissa tuotettuja ja maukkaampia tuotteita suht. halvalla.

    Siksi Kepulla ei ole enää tulevaisuutta, on ainoastaan menneisyys.

    Jätkä Jätkä

    Kepu -Maalaisliitto on ollut varmasti eniten hallituksen kokoonpanoissa mukana.  ”mutta onko niiden aikana tapahtunut mitään kovin ihmeellistä parannusta asioihin?” Ei kai ainakaan Kepun ansiosta.

    Jätkä Jätkä

    mehtäukko:”Suositukset ovat suosituksia. Mehtäukko on omissa metsissään toteuttanut koko uransa ajan ns. vanhempaa kaavaa, jossa männiköt eh:t tehdään keskim. 1200 r/ha,kuusikot 1000:een ja puhtaat ra-koivikot 900. Tuo tiheällä kierrolla ja malttamattomuus lihotella on meikälle tuntematon olotila.”

    Soon justihin nuon. Mitään lisäämättä ja mitään poisottamatta.

    Täälläkin jotkut JeeZZit luulevat osaavansa tuonkin asian paremmin osaamatta käytännössä yhtään mitään.

    Jätkä Jätkä

    Puuki. Nythän onkin tilanne, jossa ammattitaitoinen metsätyön tekijä tekisi ihan oikeasti tiliä hakkaamalla kolmos-kehitysluokan metsään harvennuksen, jossa tukista sitten maksettaisiin se sama hinta kuin avohakkuussakin, eli sahaaja saisi palkan tukin arvonnousun muodossa.

    Kun lisäksi olisi apteeraustaito ”hyppysissä”, saisi tukkiosuudet tarkasti talteen ja silti voisi käyttää kauppasopimuksessa olevia mittoja melko vapaasti.

    Avohakkuulla hyöty jää saamatta, ellei moton puikoissa ole täydellinen tumpelo. (Ne ovat kylläkin täällä kirjoittelemassa, joten asia on selvä).

Esillä 10 vastausta, 1,041 - 1,050 (kaikkiaan 15,483)