Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Kaikenlaisia kärrynvetäjiä sitä näkeekin ja kuuleekin.
Suurimman määrän kilometrejä olen ajanut kärryn kanssa legendaarisella Volkkarin Transportterilla. Takatuuppari, 2 litrainen bensakone. kiersimme sillä pohjanmaata parisataatuhatta kilomeriä lähes aina kärry perässä. Ei kytkinongelmia, vaikka olikin käsivaihteet.
Sitten auto vaihtui etuvetoiseen Volkkarin pikkubussiin ja sama kaava jatkui. Tosin täytyy tarkentaa, että työkaveri ei osannut peruuttaa kärryn kanssa kahta metriä pidempään ja sekin piti olla suoraa työntöä, eli minä jouduin AINA kääntämään yhdistelmän.
Itselläni on nyt kolmas automaattivaihteinen auto, enkä veturina parempaa tiedä. Olen myös joutunut vetelemään narun päässä muutamia autoja, joiden kuskit ovat kiitelleet vetämisen tasaisuutta myös vaihteen vaihtuessa.
Kärryn ”nitkuaminen” ei kuluta kytkintä – korkeintaan nuo vaimennusjouset joutuvat hieman elämään. Kytkin ei suorassa vedossa rasitu pätkääkään, vaikka olisi minkälainen kuorma perässä.
Dieseli on paras moottori myös perävaunun vetoautoon.
Kuitenkin, jos uudistaa avohakkuun jälkeen metsän istutuksella muokattuun maahan ja tekee / teettää heinäntorjunnan, perkauksen ja taimikonhoidon ja sitten parikymmenvuotiaan ensiharvennuskunnossa olevan metsän avohakkaa ja saa tuloksen, joka on +/- 0, alkaakseen uudelleen samaan ruljanssiin – on kyllä valmis Suljetulle osastolle – ainakin, kun mainostaa sitä Metsälehdessä.
Matalakuomuisen peräkärryn näkyminen Transitin sisäpeilistä jää kyllä haaveeksi. Yleensä ne aukeavat sivulta – oikealta sivulta. Kun kärryyn pakataan kymmenen M-sahaa ja kahdeksan kombikannua, eivät ne uhkaa kantavuutta, vaikka alla olisi teli. Myöskään tila ei käy ahtaaksi.
Volkkarissa on takaikkunan kanssa ihan sama juttu, kuin Transitissa ja muissakin pikkubusseissa.
Näyttää siltä, että Tolopaisen on tehtävä Jeessin kanssa samanlaiset ratkaisut, eli hankkia kuorma-auto, että saavat taimensa ja eväänsä kuskattua.
Kymppipyöräinen Volvo olisi varmaan ihan optimaalinen.
”Pelkkää kuitupuuta sisältävässä metsikössä arvokasvua tuottaa vain puuston kasvu. Tällöin arvokasvu on yhtä kuin kuitupuumäärän lisäys vuodessa kertaa kuitupuun kantohinta.
Varttuneissa metsiköissä arvokasvu muodostuu puuston määrän ja arvon samanaikaisesta lisäyksestä: Yhä isompi osa puista yltää tukin mittoihin. Lisäksi yksittäisten runkojen tukkiosuus kasvaa. ”Mikko Riikilä: Metsälehti
”
Kärryssä ei yleensä tarvita taakkatelineitä, kun on tarkoitus kuljettaa tavarat kärryssä kuomun alla. Kuomuun tuskin on luvallista kiinnittää mitään telineitä. Peräkärryn suunnan näkee hyvin avoimesta sivuikkunasta. Bensa-autolla kärryn peruuttaminen vaatii reipasta kytkimen luistattamista. Syytä laittaa korvatulpat sieraimiin.”
Älyttömyys paistaa Tolopaisen suunnasta. Kun tavara on niin pitkää, ettei se mahdu edes kärryn laitojen sisään, mutta ei paina paljoa, on hyvä sitoa taakkatelineelle, joka oli kuomussa jo silloin, kun ostimme sen. Kärry tuli suoraan valmistajalta, siinä oli takaa nostettava kuomu, jota ei ihan pienellä saa irti kärrystä, etulaita ei irtoa kuomun alta.
Ja Tolopainen Trollaa !
Ei minulla kourat kovin suuret ole, siksi ihmettelenkin, kuinka jotkut kiskovat käsiinsä vaikka mitä, kun minullakin kädensijat ovat täynnä, vaikka kädet eivät ole mitkään lapiot.
Toisaalta olen pärjännyt käsieni ja sormieni näppäryydellä esim mittanauhojen, kaasuttimien ja käynnistinlaitteiden purkamisessa ja kokoamisessa.
Kokemukseni mukaan (sitä ei ole vähän) käsineiden paksuus ei ratkaisen niiden lämpimyyttä, vaan materiaali ja myös käteensopivuus.
Ei ennen ollut muuta rajaa kuin se, että autoon uskalsi luottaa. Yleensä pakkanen puraisi autoon syksyn ensipakkasilla, mutta jos niistä selvisi = siis polttoainepuoli ja nestepuoli oli kunnosa, niin kyllä yli kolmenkymmenen miinusasteen kelillä vielä oltiin töissä. Metsätraktorikin pyöri ihan hyvin, vaikka hudrayliikka olikin alussa aika kankea, varsinkin hieman pidemmillä siirtimatkoilla kangistui öljyt.
Kun oli yli 25 astetta pakkasta, poltettiin Valmetin pohjapanssarin ja öljypohjan välissä oikein avotulta. Varttitunnissa öljyt lämpisi ja kuski polkaisi Vallun liikkeelle.
Minulla paleli sormet aamuisin, mutta kun ne sai siitä lämpimiksi, ei sinä päivänä palellut. Ei ollut sormikkaita silloin.
Nykyään en ajattelekaan sahailua 15 asteen kovemmalla puolen hanskoilla enkä ilman. Eri asia olisi, jos olisi pakko.
