Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
”-Laitappa kaksi nippua kolmiakseliseen vetäjään koivua niin ei ole kovin korkea nippu.”
Niitä on nähty, ei ole sähköjohdot vaarassa sellaisen kuorman takia.
Aina, kun tehdään määräpituista, jako ei voi mennä latvassa ”justiin”. Sitä hieman olen ihmetellyt, kun koivukuitu näkyy olevan järjestään kolmimetristä.
Vaikkakin silloin, kun siirryttiin silmävaraiseen katkontaan kuitupuulla, piti koivu katkoa mitalla ja muitakin omituisuuksia on matkalla ollut.
Koivun suhteen ei varmaankaan ole ongelmia rekkakuormien koon suhteen. Kolmosta mahtunee yleensä kaksi nippua peräkkäin nuppiin ja kolme nippua normaaliin perävaunuun. Kun kuormn korkeuskin on noussut, taitaa vaakalla mitattu laillinen kuorma jäädä matalammaksi kuin karikat sallisivat.
Autokuski ei voi vaikuttaa nipun pituuteen – korkeuteen kyllä.
Kyllä vyö on hyvä pitämään ylhäällä. Hakkuulla se olla ihan hyvin varustevyö, taikka jos outokumpu on tiellä, niin olkaimet.
Sadelahkeet on myös lumikautena hyvät, vaikka olisi suojalunta muniin asti, ei housut kastu päältäpäin, eikä lumi takerru lahkeeseen.
Lahkeissa on se hyvä puoli, että ne eivät repeä haaroista, vaikka loikkaisi vähän isommankin ojan tai rungon yli.
Miksi sadehousut? Sadelahkeet ovat varsin hyvät, kunhan ne on valmistettu joustavasta materiaalista, joka on kestävä ja kevyt. Kiinnitys vyöhön ja lahkeiden suussa kuminauhat.
Sadeviitta hihoilla samasta materiaalista. Sadeviitan helmaan (takapuolelle) tehty vesikouru, joka kusettaa vedet sivuille, ei kintuille.
Meillä on ollut myös saksalaiset Core-tex housut, jotka ovat kevyet ja läpihengittävät, mutta veden ulkopuolellaan pitävät. Toimivat yhtä hyvin kuin sadelahkeet, ovat vain tuntuvastu kalliimmat.
Aikoinaan oli PELMA:lla raivausta varten sadehousut, joiden etuosa oli puolihaalarityyppinen. niissä oli myös olkaimet.
Sadevarusteet metsätyöhön eivät ole ikuiset, vaikka ne olisivat hieman paksumpaakin materiaalia.
Kun käytetään kahdenkymmenen metrin ajouraväliä keskeltä keskelle mitattuna ja oran leveys on neljä metriä, miin jokaisen pölkyn pää ainakin – yltää neljän metrin päähän ajouralta.
Metsureilla taitaa olla yli nelimetristen pöllien kanssa sellainen sääntö, että jos se on latvasta väh 14 cm, sen saa jättää paikoilleen.
Lähikuljetus (metsäajo) on niin kilpailtu ala, että urakoitsija kymmenen metrin puomilla varustetun metsäkoneen kanssa ajaa puut tienvarteen niin edullisesti, että se siitä kannattaa maksaa (jos on rahaa) – ja senkin ajan voi käyttää johonkin tuottavampaan työhön.
Ammattitaitoinen metsuri hakkaa normaali harvennusta nopeammin kuin tollo isäntälinjan koneilla saa ajettua, varsinkin jos vaaditaan yhtä hyvä ajojälki.
Hirviporukan tulet on hieman eri juttu, kun tulipaikkoja ei kovin usein tehdä iskemättömään kohtaan.
Metsäautotien varressa on käytännössä irti revittyjä kantoja, joihin saa valkean ilman bensiiniäkin. Bensiinillä mustutetun makkaran ”lisäaineiden” vaikutus näkyy kyllä Tollon jutuissa.
Kuusen alaoksista (kuivista) tekee tulet niin äkkiä, että Tollompi istuu vielä siirtymätaipaleella klapipussinsa päällä huilaamassa, kun nuotio on syttynyt. Samoin männikön tervasrosopuista valkean varsin nopeasti, varsinkin kun sahaa pitkin puuta hieman, on sellainen lastukasa, että sillä saisi jo Tollompikin tulen syttymään.
Ymmärrän kyllä, että kun saha ei toimi, eikä terä leikkaa, ei puusta saa edes lastua, siksi Tollon pitääkin ottaa metallinen astia, jossa voi polttaa bensiininuotiota, siinä saa aromikkaita makkaroita, varsinkin kun kastelee makkaraa välillä bensiinin ja teräketjuöljyn sekoituksella. Siinä ei sinappia tarvita.
Eiköhän lippa pitäisi edelleenkin poistaa? Kuitupuun pituus lienee aina kauppakirjaan merkattuna.
Henkilökohtaisesti tekisin aina mieluummin pitkänä – ja ajo koneella, jossa on sen verran puomia, että pystyy ottamaan pöllit jopa 7 – 8 metrin päästä.
Jos hakataan n. vitosta, niin seuraavat pöllit ovat jo niin kaukana, että puomin pitää yltää vähintään tuon verran.
Koneethan on tehty helpottamaan työn raskaimpia vaiheita ja kasaaminen on eittämättä raskain työvaihe. Sitä siis mahdollisimman vähän.
Jos ja kun oli useampi metsuri samalla palstalla ja välimatkat olivat lähinnä turvattomia, oli tapana, että pidettiin yhteistä tulta. Tulen hoitaja oli yleensä aina se ”vähätöisin” metsuri taikka hänelläkin saattoi olla ”vänkäri”, jolloin he kaksistaan saivat aikaan melkein yhtä paljon kuin muut yksistään.
Heti aamusta alkoi nuotio savuttamaan ja paloi koko päivän. Kestovalkean sai aikaan, varsinkin kovilla pakkasilla, koivupölleillä, jotka olivat tanakasti jäässä. Koivu kuivuu aika nopeasti ja palaa vaatimattomalla liekillä mutta kuumilla hiilillä. ”Savu” on lähes täysin vesihöyryä, joka pakkasella putoaa nopeasti maahan.
Kun nuotiossa oli runsaahkosti parikymmentäkin senttiä paksuja pöllejä, ne kytivät myös yön yli, joten seuraavana aamuna hieman kohennettuna alkoivat liekit lepattaa ja harmaan tuhkan alta paljastui täydellinen hiillos.
Jos nuotio tehdään kotoa kannetuilla puilla, on kyse täydellisestä uusavuttomuudesta, jonka osoittajalla ei ole metsässä juurikaan osoittaa työnsä tuloksia. Luultavasti nuo klapitkin on tehnyt joku toinen.
Makkaranpaistonuotion pitäisi olla juuri pitkään palanut, hiillostunut, lehtipuunuotion loppulämpöä antava, joka antaa puhtaan ja kuuman lämmön, eikä makkara nokeennu ja savutu.
Core-tech takki ja -housut ovat pätevät varusteet räntäkelillä.
Itse inhoan räntäsadetta, se on paljon keljumpaa kuin kevyt pakkaslumi, jonka suurin haitta on mielestäni se, että saha imee sitä mielellään. Talvikäyttöön varusteltiin sahoja ja hyvä tarvike oli silloinkin ”Jeesus-teippi”.
Pukineista vielä, niin Loggarit jalkaan ja lahje ehdottomasti varren päälle. Hieman kosteutta kestävät hanskat, vuorelliset, jos on kylmä keli – Ja joka tankilliselle kuivat repusta!
Kerrospukeutuminen on kaiken A- ja O. Jos pysyy kuivana, yleensä pysyy myös lämpöisenä. Tauot vain tankatessa ja viiden minuutin pituisina. Ei nuotiota.
