Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Rovaniemellä toimivan Marttiinin konepajan valmistama monitoiminen metsäaura ja sen eteen valjastettu Caterpillar D6 kääntävät maata syrjälleen Itä-Lapissa.
Moottorin pauhu ja auran jyminä täyttävät hakkuuaukon. Välillä näyttää siltä, että takajaloilleen tuon tuostakin pyrkivä riski vetojuhta kellahtaa kyljelleen rinteessä, mutta pompottelu jatkuu yli kivien ja kantojen.
Pillarin kuutoskoneen murina tyrehtyy, kun kuljettaja Antero Manninen Kemijärveltä aloittaa ansaitun kahvitauon.
”Ryhdyin aurahommiin vuonna 1981. Työmaat ulottuvat Koillismaalta Itä-Lappiin”, Manninen kertoo.
Mannisen työnantajana on Koneyhtymä Arto Tervola Ky Kemijärveltä, jolla Caterpillareita on käytössä kaksin kappalein. Yrityksen asiakkaina ovat alueen yhteismetsät ja metsänhoitoyhdistykset. Tänä suvena aurattavana on noin 800 hehtaaria.
Hommaa piisaa myöhäiseen syksyyn, sillä yhden hehtaarin auraamisessa kuluu keskimäärin puolitoista tuntia, ja kohteet ovat levällään maakunnassa. Metsäauraus loppuu Lapissa roudan ja lumen takia marras-joulukuun vaihteen tienoilla.
Työtä on haitannut poikkeuksellisen sateinen kesä, joka on kastellut maan läpimäräksi. Tällä on merkitystä, kun aurauskohteetkin ovat etupäässä märkiä ja paksukunttaisia kuusen maita.
Pillarin perään kytketyn säätöauran korkeutta ja ottokulmaa voidaan säätää hydraulisesti: painonapeilla koneen hytistä. Auran pitääkin olla tarkasti säädetty, sillä auraussyvyys saa olla nykyään korkeintaan 25 senttimetriä kuntan rajasta. Tämä enimmäissyvyys johtuu metsän sertifioinnista.
”Veden juoksuttamiseksi joudutaan toisinaan auraamaan hieman syvempikin kuru.”
Auraamissuunta tähdätään pääsääntöisesti maaston korkeuskäyrien mukaiseksi, jotta vesi ei veisi maita mukanaan. Jos auraa joudutaan kiskomaan maaston jyrkkyyden takia ylä- tai alamäkeen, ohjeena on aurauskatkoksien tekeminen eroosion välttämiseksi. Katkoksia tehdään myös edistämään palstan konetöitä jatkossa.
Marttiinin säätöaura paljastaa maanpinnan kuntan alta noin 180 senttimetrin leveydeltä. Taimet istutetaan auran kääntämään palteeseen.
”Ennen aurattiin niin syvältä kuin aura otti. Ojat olivat valtavat. Syväauraukset lopetettiin 1980-luvulla.”
Auran veturiksi valjastetun pitkäalustaisen 23,5 tonnin Caterpillar D6:n voimat riittävät metsäauran kiskomiseen mainiosti. Polttoöljyä kuluu 35–40 litraa tunnissa. Pillarin huollot tehdään usein maastossa, ja yleensä yhtiön huoltoauto seuraa mukana työmaan tuntumaan.
Pillarin puskulevylle ei auraushommissa ole käyttöä, mutta jos palstalle joudutaan tekemään kulkureitti, sopii puskulevy siihen paremmin kuin hyvin.
”Ja onhan puskuterälle käyttöä myös talviteiden teossa”, Manninen lisää.
Auraus käytännössä korvasi paljon työvoimaa ja aikaa vaatineen metsämaan kulotuksen 1960-luvun lopulla. Samalla päästiin eroon tulen karkailusta. Pillari ei turmele pystymetsää, kuten punakukko, ellei kuski sitten nukahda ohjaimiin.
Metsähallitus luopui valtionmaiden aurauksesta jo 1990-luvun alussa, vaikka aurauskohteiden uudistamistulokset olivat usein hyvinkin kannustavia. Aurauksen haittapuolena on auratun alueen voimakas vesoittuminen.
-Juttu on maaseudun tulevaisuudesta vuodelta 2016.
”-Otsikko ja sisältö ovat AR:lla ristiriidassa: oliko tarkoitus kritisoida juttuja vai pukeutumista? AR voi vaikuttaa juttujen tasoon kirjoittamalla enemmän tai vähemmän, riippuen siitä miten katsoo sen juttujen tasoon vaikuttavan. Itse laitan räntäkeliin Didriksonin takin.”
-Paineletko pitkääkin päivää raivaus-sahan kanssa Didiksonin palttoossa?
Juttua kai, olisi ollut tarkoitus, mutta ellen oikein vaistoa, niin kriitikko on kritisoinit eri sukunimellä varustetun Jarmon kirjoitusta.
Henkilökohtainen varustus kelin mukaan on toki jokaisen oma asia, johon saattaa vaikuttaa mm. kokemus alalta ja myös keleistä.
Tavallisella haparoivalla metsänomistaja-harrastelijalla, joka pitää viidensadan euron hintaa raivureillakin aivan hirveänä, ei kai ole sellaista pakkoa, että metsässä on aherrettava vaikka minkälaisessa ärjänteessä
Tilanne on aivan toinen henkilöllä, jonka oma – ja perheen toimeentulo on riippuvainen metsässä tehtävästä ansiotyöstä. Jos Metsuri ei ole säänkestävä, niin ammatinvalinta ei ole onnistunut. Vakituisessa työsuhteessa oleville työantaja melko pitkälle hankkii työvaatteet ja varusteetkin, jotka periaatteessa ovat varmasti ihan hyvää tasoa.
Tunnen henkilökohtaisesti Erään Jarmon, joka kirjoittelee Metsälehteen, enkä ole huomannut ainakaan hänen kirjoituksissaan mitään ristiriitaisuuksia.
Elikkäs Visakallo meinaat, että palataan takaisin pinta-alaverotukseen, jossa kasvukykyä on käytetty pohjana veroluokituksessa.
Tietty se pistäisi monen harkitsemaan sellaista, joka nykytyylissä ei ole tullut mieleen, eli puukauppaa. Olisiko se hyvä vai huono asia, se olisi nähtävissä ehkä myöhemmin, mutta minusta siinä verotuksessa pitäisi ottaa huomioon myös sijainti, eli pohjoisemmassa verokuutiometrin hintaan pitäisi pistää vhennysoikeudet verrattaessa sitä etelä-Suomen verokuution hintaan.
Jos kasvukyvyn mukaan verotetaan, se on ihan hyvä peruste, mutta tosiaan olosuhteetkin pitää ottaa huomioon.
Niinpä se on, että kohdettta voidaan – oikeastaan pitääkin käsitellä niin, että sen luontainen kasvillisuus säilyy.
Jos alue on esim Lehtoa, ei siinä pitäisi olla sankka kuusimetsä ikikuusista päällä, vaan tyypille ominaisten lajien pitäisi säilyä.
Se, että harvinaiset ”lakikohteet” säästetään, ei kovin paljoa kuitenkaan merkitse taloudellisessa mielessä, mutta ehkä luonnon monimuotoisuuden takia ne voivat olla tarkeitä.
On toki hieman kyseenalaista hankkia kallista vehjettä satunnaiseen käyttöön, mutta mielestäni jo yli sata hehtaaria metsää teettää RS-töitä niin paljon, että siinä harrastelijavehkeet kypsyy ennen kuin hommat on hoidettu, eikä se homma lopu koskaan.
Kun lisäksi on trimmausta ainakin omakotiasujalla, niin siinäkään ei tahdo nuo lelumallit kestää.
Jeessihän on kyllä kertonut, että hän ei ennakkoraivauksia tee, eikä taimikonhoitoja, hän vaan konttaa ojienpohjia ja kalttaa niitä pikkutilhillä, kun Oilon makissa on niin pitkä akseliputki, että sillä ei sekään homma onnistu. Eli näkö ei riitä niin pitkän matkan päästä nähdä puiden tyviä? Tosin kolmatta Makkia suunnittelee – taitaa olla nimensä veroinen makki = paska.
Jos kuitenkin tarve on useamman hehtaarin käsittelyyn, niin parempi vehje on kyllä parempi. Siitä pääsee aika helposti eroon, kun merkki on oikea ja kunto hyvä.
Halpiksesta ei varmasti saa kunnon kauppaa syntymään, varsinkaan, kun valjaat on aivan riekaleina.
”Eli tuolla lokiikalla varustettuna pitää ostaa aina kaikkein kallein ja merkikkäin liiterin nurkkaan vaikka tarve on satunnaista. Ilmankos on lahjoituskippanoilla ajettava. Kun siellä jätkän liiterin nurkassa makaa koko maallinen omaisuus.”
– Sanoo halppisrojuilla ajeleva konttaaja. Möin juuri yhden Peugeotin pois, tai oikeastaan lahjoitin tyttärelleni työmatka-autoksi. Tosin silläkin diesel-autolla on todennäköisesti pitkästi enemmän tietä nieltynä ennen paalia, kuin Jeessin köyhänapu-autolla, josta muija maksoi puolet.
