Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Jeessi:”-Kadehdittavan hyvää asennetta Tanelin nurkilla metsästävillä. Meillä näkyi nuotio palavan pari päivää ja siinä se taisikin viikonloppu vierähtää sujuvasti, tulilla.”
-Meillä on ”Laavut”, mutta niitä käytetään lähinnä aloitus – ja lopetushetkillä. Passiketjujen paikat ovat aina samat, ne on merkitty numeropaaluin myös maastoon. tulipaikat ovat aina samat, niissä on myös jo aikaisemmin tuodut klapivarastot, joissa ylivuotiset klapit ja sytykkeetkin.
Kaikilla on kartat, joihin on merkitty tussilla vakio ajot. Lähes kaikki tietävät muutamaa uppo-outoa lukuunottamatta, missä ollaan ja minne mennään.
Alussa metsästetään vain joitakin lajeja, esim Vasoja. nyt kun lumi on tullut, on jäljet helposti havaittavissa ja hirvet piiritetään aika helposti.
Minäkin olen sopinut, että maillani saa hirvestää – ei muita elukoita.
Miksi teet Pysty- ja hankintakauppaa, kun toimituskaupassa pääset sivaltamaan kymmenen euron lisähinnan kuutiota kohti. Olet aivan täyspöljä. Samoin se, että väität, että toimituskauppaa ei hyväksytä! Kuitenkin itse teet sitä.
Melkoinen tristiriita sinun jorinoissasi.
Kyllä se verenpaine loppuu niinä aikoina, kun hirvikiväärin luoti Särkee sydämen ja isot verisuonet. Ei se maalitaulu hirvimerkin ammuntakokeessa ole sattumalta asetettu siihen kohtaan kuin se on.
Sangen monta luotia- tai niiden torsoa on löytynyt nahkan sisältä. Toki luoti menee myös läpi, varsinkin kun ammutaan huono osuma.Kun luoti osuu paisteihin, menee huomattava osa lihoista täysin pilalle – kyllä iskuenergia on todella tehokas tappaja.
Useimmat puolustusvoimien itsemurhat on tehtykin paukkupatruunoilla tai ”puupäillä”, kun piipun suu on olet suussa. Iskuvoima on tappanut suhteellisen tehokkaasti.
Miksi sinä Joovaan itket ja valitat täällä? Teen puun toimitussopimus ja toimita puuta tehtaalle. Niin kauan kuin rahat riittää, se on varmaan silmät avaava kokemus ja marinan loppu.
”-Kahtelin lakeuden koneen hintoja raivureista,jotkut kuulemma tilaa sieltä,mutta paikallinen oli huomattavasti edullisempi.”
-Sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saa!
Anneli. Painotus sanalle TODELLISET!
Kaukovalojen käyttö on kielletty ”tyydyttävästi valaistulla tiellä”. Kerran ajelin pitkillä kirkkaalla , aurinkoisella säällä. poliisiauto tuli vastaan ja pysäytti minut. Poliisi sanoi: ”Sinulla on pitkät päällä”. Vastasin, että niin pitäisi olla. Ei sen enempää.
Se on tuo tieliikennelaki, joka määrää, että kohtaavan ajoneuvom lähestyessä on käytettävä puolivaloja.
Näin ainakin minä muistan aikoinani lueskelleeni.
Oikaiskaa, jos olen väärässä. Harjavallassahan lait ovat sitä varten, että ne rikotaan.
Se vesuri on juuri sellainen ja parhaat ovat Kurejoen sepänliikkeessä tehdyt. Kevyt vesuri, joka toimii yhdellä ja kahdella kädellä. Terän muoto ja iso koulkku mahdollistavat katkaisun vetämällä taikka niittämällä iskemisen lisäksi.
Lauri-vaarille ei ole selvinnyt, että : – Jos teollisuus vähentää todelliset puunkorjuukustannukset puun tienvarsi – tai tehdashinnasta, niin silloin puunmyyjä todella pääsee Laurin ja Joovaanin himoitsemaan toimintaan, = kaivamaan kuvettaan oikein syvältä.