Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,551 - 11,560 (kaikkiaan 15,483)
  • Jätkä Jätkä

    Toki monissa osissa on audin tai VAG:n merkit, mutta suurin määrä Audin osista on sellaisia, että niitä ei koskaa löydy Seatista, Volkkarista, Skeidasta, eikä muistakaan konsernin autoista.

    Jätkä Jätkä

    Näpertelyä. Hommia, jotka voi tehdä kätevämmillä ja halvemmilla vehkeillä monin verroin nopeammin ja ainakin yhtä hyvin.

    Miksi tuon narun päässä ei voisi killua pyöröterä?

    Jätkä Jätkä

    Skeida on kuitenkin kokoonpantu eri tehtaassa – jopa eri valtiossa.

    Jätkä Jätkä

    Tuota videota ei takuulla ole tehty myynninedistämistarkoituksessa – vaan päinvastoin. On epäilemättä Tilhin rahoittama esittelyvideo.

    Käyttämäni Ketjuraivuri oli kyllä huomattavasti näppärämpi, eikä siitä lähtenyt ketju noin usein pois laipalta, se tosin oli huomattavasti lyhyempikin.

    En keksi mitään syytä, miksi pitäisi raivaussahalla pystykarsia puita.

    Jätkä Jätkä

    ”Husqvarnat” ovat pääsääntöisesti edullisempia Jonsered – merkkisinä tuotteina. Johtuu tietenkin jälleenmyyjästä, mutta myös maahantuojasta. Meillä oli taannoin samassa liikkeessä molempien edustus ja Jonssin väreillä varustettu tuote oli aina edullisempi.

    Jätkä Jätkä

    Helpompaa voi olla, mutta ei missään tapauksessa nopeampaa tai tehokkaampaa.

    Jätkä Jätkä

    Sama vaiva ainakin siinä sahassa, jota minä kokeilin. Terälaitteet olivat vakiokulman paikalla. Mutta Jos kovasti haluaa sahata pystysuorassa olevalla terällä, sen voi kääntää selkäputkea pyöräyttämällä, jolloin terä vinkuu pystyssä, mutta kahvat ovat edelleen vaakasuorassa.

    Jätkä Jätkä

    Mutta kun ”Hiace on niin järkyttävä ajettava ja siinä on niin surtkea kyyti, vaikka olisi henkilöautoksi rekisteröity taksi”, niin eihän se kaikille nirppanokille kelpaa.

    Kuitenkin on niin, että jos ostaa pakettiauton, niin pakettiauton saa. Kun auton pitää kantaa tonnin kuorma, niin se ei voi olla mikään ”lemmenlulla”.

    Poikkeuksena on Volkkarin Transportterit, joiden käyttöominaisuudet peittoavat suurimman osan henkilöautoista.

    Jätkä Jätkä

    Omissa hommissa saa olla vaikka munasillaan, ellei sivulliset hälytä valkotakkisia hakijoita.

    Jätkä Jätkä

    Ihan samasta suunnasta tulee myös pyöröterä, kun sen laittaa tulemaan. Ei missään ole määrätty, että terää ei saisi nostaa kahtakymmentä senttiä ylemmäksi.

Esillä 10 vastausta, 11,551 - 11,560 (kaikkiaan 15,483)