Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
”Minkä lain mukaan on hävitettävä? Eihän muitakaan vieraslajeja tarvitse hävittää.”
Saman EU:n lakien mukaan, kuin Jättiukonputken hävitys määrätään. Luulisi ”tutkijankin” saavan sen internetin ihmeellisestä maailmasta selville. Vai pitääkö teille kaikille kaikki kaivella ja kopioida esiin – ja vielä lukeakin?
Jos KEMERA on käytetty asiallisesti, niin eihän siitä ole muuta kuin hyötyä.
Jos taas se on otettu, mutta tuloksia ei näy, niin silloinhan on hieman eri juttu.
Kun ostetaan kymmenien hehtaarien tilaa, niin eihän siinä ole esim taimikonperkausta kuin joku hassu hehtaari. Mitä sellaisia itkee?
On otettu kemerat tai ei, niin parissa päivässähän ne läpi kävelee raivurin kanssa.
Jos tilakauppa on KEMERoista kiinni, niin on kyllä parempi kun siirtyy jollekin muulle alalle.
No ei artolla taida olla säädöt ihan kohdallaan. Kyllä esim moottorisahassa palaa bensa kokolailla eri vauhtia, jos sahailee ensiharvennusta, jossa paljon koivua, jota ei tarvitse juuri karsiakkaan. Taikka oikein oksaista kuusikkoa, jossa saa kaasutella melko pitkään jokaisen rungon kimpussa.
Raivurilla jos joutuu niittämään matalaa ja pienikokoista, mutta tuihaa veskkoa, niin saha vääntää melkolailla koko ajan täysillä.
Jeessin mielipuoli ei paljoa paina. Kun jättipalsami on lain mukaan maanomistajan hävitettävä maaltaan, niin siinä ei poru auta.
Ilmeisesti tiukan linjan jälkeen tulee yhteiskunnan palkkaamat hävittäjät poistamaan palsamin ja lasku esitetään maanomistajalle. Sama toistuu, kunnes kasvi on hävitetty.
Kaiken takana on EU, joka on asian päättänyt.
Se on todellisuudessa kiinni siitä, mitä sahaa. Minulla on pahimmillan mennyt tankillinen kaatosahauksessa ja kuusen tyveä sain karsittua pari metriä. En ihan heti meinannut uskoa, että bensa loppui. Tosin puu oli aiks iso ja saha oli Homelite XL 12. Syynä oli reipas kulutus, pieni tankki ja heikohko ketjunopeus. sahasin sillä sen yhden päivän, kun ei ollut muutakaan sahaa siinä saatavana.
Eiköhän glyfosaatti tepsi, kun sitä alkukesästä suihkauttelee täydessä kasvussa oleviin lehtiin. Kaikkien lehtien ei tarvitse kostua, kunhan kasvi on vielä elinvoimainen ruiskutushetkellä.
Kiitos Anneli. Itsekin olin hieman kahden vaiheilla, oliko kysymys samasta taudista.
Surmakkasienihän se oli, joka siellä nyt hilluu.
Joskus n. 25 vuotta sitten poikani teki keski-suomen puolella todella ison taimikontappaman versosurman aukoksi raivaamisen. Tuho oli kuin oppikirjoissa, eli kun menin käymään syyskesän aamuna paikalla, oli sumuraja selkeästi näkyvissä, kun aurinko oli noussut.
Raja oli juuri siinä sumun ja kirkkaan välillä, se meni mäkien ja kukkuloiden rinteissä aivan kuin olisi piirretty se raja. Siis kylmä ja kostea
Tämä kaupanvahvistaja on pankin asiantuntija.
Kuinkahan iso pitää moottorin olla, että se Jeessin mielestä ei ole pikkukinneri, kun Volkkarin kolmilitrainen on vielä pikkukinneri. Raja taitaa vaan olla siinä, että jos sattuu oma auto olla 1,2 litrainen, niin se ei ole pikkukinneri, mutta kaikki muut alle 5 litraiset niitä ovat?
Niin! Muistaessani sanon, että oli tosiaan käppyräisiä nuo versot, joihin surma oli iskenyt, ja niissä oli koron alkuja, joiden pohjan puuaines oli vihertävää – – Tai sitten muistan väärin.